Taivaanvalkeat

Myöhään illalla oli kymmenisen astetta pakkasta ja pilvetön taivas tähtiä täynnä, kun kurkistin ovesta ulos. Jos vanhoihin merkkeihin olisi luottaminen lupeissa olisi myös revontulia. Niinpä en ruvennutkaan houkuttelemaan nukkumattia vaan kietaisin peitteen ympärilleni ja menin pihalle odottelemaan valospektaakkelia.

Tulihan se sieltä, koko taivaankannen kattavat voimistuvat ja leiskuavat revontulet!

Koskaan en ole onnistunut niitä tallentamaan kameralla. Pakkasyön jälkeen päivän valkeneminen tarjoaa korvauksen yölliselle puutteelle, pikkupokkarini tallensi auringon nousun Rokella!

Talviunilla

Taivaanrannalla vietetään hiljaiseloa, tapahtumia on niukanlaisesti. Tai niitähän kyllä olisi mikäli riittäisi intoa osallistua.
Syksyn lyhyet päivät ja sateentuhmuiset säät eivät houkuttele liikkeelle ilman mielenkiintoista syytä.
Vakituisia syitä on muutama - vesijumppa uimahallilla ja  kymmenen kerran kuntoutusjumppa TK:ssa. Jälkimmäisestäkin leikkauksesta on kulunut jo hiukan yli neljä kuukautta ja kävely sujuu kohtuullisesti vaikkakaan vauhti ei päätä huimaa.
Se syyskuinen matka Espanjaan teki terää,  ympäristön vaihdos, lämpö ja uudet tuttavuudet  virkistivät yhtälailla mieltä kuin kehoakin. Enpä olisi uskonut vielä kesällä moisen matkan mahdollisuuteen, toisaalta ei lentokoneessa istumiseen juuri kuntoa kysytä. Riittää kun pääsee kotiovelta taksiin ja taksista lentokentälle, enemmän on kyse rohkeudesta hypätä tuntemattomaan. Se kun oli minun ensimmäinen ulkomaanmatkani, ellei oteta lukuun näitä rajanaapureita joissa piipahdetaan autolla.

Käsityöt eivät enää houkuttele kun ei ole minkään tarvetta. Lukeminenkaan ei tunnu maistuvan, Annikki Kariniemi odottaa vieläkin syventymistäni, vaikka palautuspäivä uhkaa...Eino Leino sensijaan ei petä koskaan,en itsekään tiedä miksi Leinon tuotanto on minulle niin mieleen.

YouTubesta toisinaan kuuntelen Loirin Leino-tulkintoja ja siellä surffaillessani eksyn aivan toisenlaisiin tunnelmiin...kuin tännekin  http://www.youtube.com/watch?v=GxPBa5rCkGs&feature=related.
Minun ikäisilleni nostalgiaa : )

Ruokavieraita

 Tämä harvinainen vieras takapihallani muutama viikko sitten oli pähkinähakki. Se ei ole jokapäiväinen eikä edes jokavuotinenkaan näky, siksi annoin kuvalle nimen Onnenkantamoinen.

Wkipedia kertoo siitä näin:

Vartalon höyhenpeite on suklaanruskea, ja siinä on vaaleita selvärajaisia pilkkuja. Siivet ja pyrstö ovat tummat. Pyrstösulkien kärjet ovat leveälti valkoiset, myös alaperä on valkoinen.

Pituus: 32–35 cm Siipiväli: 52–58 cm Paino: 140–190 g.

Talitiaiset sen sijaan ovat tuttuakin tutumpia ruokavieraita Taivaanrannalla. Olen tavannut ostaa niille talipötkön syksyisin. Ilmojen jäähdyttyä tintit alkavat koputtelemaan ikkunanpieliin kuin kertoakseen, että nyt olisi aika....Luultavasti ne kuitenkin etsivät ikkunan raossa talvehtivia ötököitä. Oli miten oli, niittten edesottamuksia on hauska seurata, niilläkin on selviä laumakäyttäytymisen piirteitä.

Taanoin  kameran kanssa tähtäillessäni huomioni kiinnittyi muita pienempään tinttiin, joka osottautui sinitiaiseksi.
Se on ainokainen lajiaan ruokintapötköllä,
näin ainakin uskon. Se on ilmestynyt vasta tänä syksynä enkä ole nähnyt sillä lajitoveria.

Harakkakin vierailee ruokapötköllä, mutta pienenkin liikkeen ikkunassa havaitessaaan se säntää pakoon. Ei uskoisi sitä niin araksi linnuksi.

Pakkasta pitelee

Kuivat pakkaskelit tulivat - toivottavasti jäädäkseen- viimetipassa, ennenkuin lapin kansa väsyi jatkuvaan vesisateeseen.
Siitä ilosta lähdin ulkoiluttamaan kameraa Kemijoen rantamaisemiin. Kokosin videopätkänkin kuvista, mutta jostain syystä en saa sitä toimimaan tässä blogissa, ärrrrhhhhhkle!

Kehän reunalla

Lauantaipäivä sujui koiramaisissa tunnelmissa Tornion kennelkerhon järjestämissä tottelevaisuuskokeissa.
Torniolaisilla on pitkät ja menestyksekkäät perinteet koiraharrastuksen eri lajeissa, he olivat mm.Armenian maanjäristyksen (v.-88) raunioilla koirineen etsimässä eloonjääneitä.

Nyt kuitenkin iloisissa merkeissä, isännät koirineen yhteisen puuhastelun parissa. Harjoittelu / koepaikka on teollisuushallin yläkerrassa, jonka lattia on kauttaaltaan peitetty 'keinonurmella'. Kelpaa siellä harrastaa!

Yläkuvassa Lantti kertaa osaamistaan iloisena häntäänsä heilutellen. Tuomari sanoi, ettei ole kahteenkymmeneen vuoteen nähnyt vehnäterrieriä tottelevaisuuskokeessa.

Toinen harvinaisuus TOKOssa oli Tyyne, ranskanbulldoggi.
Sain kyllä kuvausluvan mutten muistanut kysyä julkaisulupaa emännältä, joten piilotin hänen kasvonsa hatulla.
Tyyne osallistui kokeeseen elämänsä ensimmäistä kertaa ja emäntänsä mukaan se on hyvin persoonallinen tokoilija.
Tyynen suoritusta en nähnyt, me kiirehdimme kotimatkalle ennen alokasluokan päättymistä.

Syksy etenee

Syksy on jo niin pitkällä, että vanhan kansan mukaan on akat pirtissä ja nauriit kuopassa.
Kuopasta puheenollen muistelin viime Oulun vierailullani esikoiselleni entisvanhasta perunoitten talvisäilytystä, maakuoppaa.  Niin ja Oulusta puheenollen; tottakai poikkesin Eetun luona (asuvat lähes naapureina)  : )

Ajatus liihotteli aikomastani aiheesta hiukan sivuun, näistä sisäkukistanihan mie aioin rupatella.
Orkidea alkoi kuin alkoikin kukkia epäilyistäni välittämättä, se aukaisi kaikki seitsemän nuppuansa!
Toisessa orkideassa ei vielä ole nuppuja, mutta kukkavana on jo pitkä ja siinä on nuppuja enteileviä kyhmyjä. Siihen tulee lilat kukat.

Myös amarylliksen sipuli halusi herätä eloon paperipussissaan, johon olin sen takapihalta nostanut ilmojen jäähdyttyä.
Nuo näkyvät 'piikit' ovat lehtiä, mutta kyllä sieltä nupun alkukin pilkottaa.

Ehkä lisävalo on tarpeen etteivät lehdet tukahduta kukkavarttta, pitänee kötöstellä jotakin.

Surffailua

Näitä koiramaisia juttuja näkyy syntyvän tänne kuin itsestään, aivoissani lienee erityinen suodatin : )

Kääpiösnautseri Amorin sivuille surffailin Tenhon linkkejä seuraten. Sieltä poimin allaolevan lainauksen, koska siihen sisältyy asioita joita koiranomistajaksi aikovan pitää miettiä hartaasti.

"Koiran omistamista ei voi kutsua harrastuksista helpoimmaksi. Vertailun vuoksi: Aerobic ei koskaan herätä kello kolme yöltä ja pyydä päästä ulos asioilleen. Kamera ei nakertele juhlakenkiä rikki, eivätkä sukset muutu aggressiiviseksi, vaikket sosiaalistaisikaan niitä. Ja entä ne postimerkit sitten - ne odottavat kiltisti kaapin nurkassa iäisyyden, vaikka innostus loppuisikin." (Katri Syvärinen, Koiramme 1/2008.)

Toinen lainaus niinikään surffailun tuloksena kertoo mistä koiran kanssa elämisessä on kyse. Itse kuitenkin käyttäisin hän-muodon sijaan se-muotoa (kertonee asenteistani). Lainaus löytyy sivulta http://nontoxic.webs.com
" Hän on sinun ystäväsi, toverisi, puolustajasi, koirasi. Sinä olet hänen elämänsä, rakkautensa, johtajansa. Hän on sinulle uskollinen ja aito viimeiseen sydämmenlyöntiinsä asti. Sinun tulee olla hänen kiintymyksensä arvoinen. "

Haluaisin jokaisen koiranomistajan sisäistävän lainauksen viimeisen lauseen! Että se olisi mahdollista pitää ihmisen perehtyä koiran lajinomaiseen käyttäytymiseen ja tarjota koiralleen myös 'koiramaista' yhdessä  tekemistä rodusta riippumatta.
Siksipä olenkin itse miettinyt omia mahdollisuuksiani tarjota aktiiviteetteja nelijalkaiselle kaverille. Pelkkä metsässä käveleskely ei mielestäni riitä nuorelle vireälle koiralle, sen olen jälleen todeksi havainnut Matildan kanssa touhutessani keväällä ja kesällä.

Koiran etiketti

Kauppakeskuksessa asioidessani poikkesin aikani kuluksi Suomalaiseen kirjakauppaan ja katselin alennusmyyntipöytiä.Tarjolla oli paljon kaikenlaisia kirjoja, mutta ei liene vaikea arvata miksi silmäni kiinnittyivät tähän, lempiaiheeseeni. Mukaanihan se lähti, hinta kun oli vain 4,95€

Kirja on helppo ja hauskakin lukea, siinä ei sorruta ryppyotsaiseen tiukkaan kurinpitoon. Suosittelisin tätä ensimmäistä koiraansa hankkivalle, eikä siitä ole haittaa kokeneillekaan koiranomistajille.
Mutta kuten olen ennenkin maininnut jokainen luo itse omat tapansa ja tottumuksensa eikä tätäkään kirjaa tarvitse lukea 'raamattuna'.

Tässä maistiaisia...

Liikennöintiä

Liikennöinti on aina ajankohtaista oletpa sitten kotikulmilla tai maailmalla. Tämä 'heittolaukaus'  tallensi Marbellan posteljoonin reitillään. Bussimme pysähtyi liikennevaloihin ja kun valot vaihtuivat saimme nähdä mopon salamalähdön. Liekö viritelty.
Liikenne Torremolinoksessa oli meikäkäisittäin ajatellen varsin huoletonta. Autot pysäköitiin vallattomasti miten sattuu, nelivilkku päälle vaikka ajokaistalla ja asioille... Matkatoverini kanssa katselimme yhtä tällaista tilannetta, nuori nainen pysäytti autonsa keskelle katua, laittoi nelivilkun päälle ja rupesi kaivelemaan käsilaukkuaan. Takaatulevat tööttäsivät aikansa ja kun se ei tuonut tulosta sujahtivat ohi miten taisivat!
Autoja katsellessa näytti siltä, että joka kolmas oli ryystättänyt kylkensä tai jonkun kulmansa auki...

Ja tästä pääsenkin itse asiaan. Minun uutta pikkuistani on kolhittu jollain parkkipaikalla eikä tietenkään ollut jätetty minkäänlaista viestiä. No, ei hätää ajattelin, onhan minulla täyskasko. Vaan soitto vakuutusyhtiöön sai sappeni kiehumaan! Heidän pitää lokeroida korvauskäsittelynsä tarkasti ja tämä virkailija päätti lokeroida tämän vahinkotapahtuman törmäysturvaan. Jolloin omavastuun lisäksi se vaikuttaisi jo tienattuihin bonuksiin.
Jotka minulla on täydet 70.

Menin kuitenkin arvioittamaan vahingon paikallisen merkkikorjaamon vahinkotarkastajalle. Tämä olikin sitten asian miellyttävin kokemus, hän neuvoi parinkympin tavan korjata vaurio. Kolo kyllä jäisi mutta maalipinnan saisi ehjäksi. Ja ellen tähän tyytyisi, heillä ilman vakuutusyhtiötäkin korjaus olisi ollut hyvin kohtuuhintainen.
Ei yksi kolo komiassa haittaa tuumasin ja menin tilaamaan auton tiedoilla värikynän huollosta!

Enää minun pikkuisellani ei ole täyskaskoa!

Retki toisensa jälkeen

Olen useampaan kertaan aikonut kokeilla matkaa syksyä piristämään  jonnekin aurinkorannoille ja yhtä usein se on jäänyt aikeeksi.
Kunnes tartuin tilaisuuteen ex tempore, hetkeäkään harkitsematta maksoin matkan niiltä jalkojeni sijoilta ja ehdin kuin ehdinkin saada ajoissa rokotukset ajan tasalle. Seuraavaksi aloin pommittamaan kysymyksillä matkustelevia tuttaviani varusteitten suhteen. Ynnä varasin hellän hoidon kukkivalle orkidealleni Seijalta : )

Matka saattoi alkaa.
Viikon matkasta saimme nauttia kolmena ensimmäisnä päivää auringosta, aurikovoiteeni suojakerroin oli huikeat 50. koska minulla on ollut ongelmia uv-säteitten kanssa eikä päätarkoituksenikaan ollut palata palvattuna kotimaahan.
Ehdimme tehdä kiertoajelun tilausbussilla Andalusiassa, ennenkuin sateet alkoivat. Andalusiaa on koetellut kuivuus ja metsäpalot tänä kesänä ja nyt viimepäivinä nämä rajuilmat ukkosen ja sateen muodossa.
Iltalehtikin näkyy kertovan näistä sääilmiöistä.

Kuvassa on Ojénin kylä, jonka metsäpalo uhkasi tuhota vain muutama päivä ennen retkeämme. Vuoristossa on vaikeat kulkuyhteydet, tiet ovat kapeita serpentiinejä. Kun siihen vielä lisätään +30Cº metsäpalon sammutus on enemmmän kuin vaikeata. Oppaamme kertoi palon syttyneen paikallisen maajussin roskienpoltosta.

Rotkon reunoja hipoen nousimme ylemmäs ja ylemmäs vuoristoon Mijaksen kylään. Taustalla häämöttävä sinerrys on Välimeri, mutta koska aurinko porotti pilvettömältä taivaalta valokuvaus oli varsin haasteellista.
Mijas sijaitsee oppaamme mukaan n.485m merenpinnan yläpuolella ja ehkä n.10 km linnuntietä rannikolta (oma arvioni) joten näköälat olivat huikeat!

Paikallinen taksi. Mijaksen sijainnista johtuen se on ollut vaikeasti tavoitettava ja  aaseja on käytetty liikkumiseen. Turismin kasvaessa paikalliset tienasivat kuljettaen halukkaita aaseillaan paikasta toiseen, nyt kiertoajelun voi suorittaa joko aasi- tai hevostaksin kyydissä.

Viereinen kuva on ns.heittolaukaus Torremolinoksen vallanneeseen kyläjuhlaan-feriaan-pukeutuneesta herrakoirasta. Pankaa merkille rennon tyylikäs esiintyminen! Aito espanjalainen herraskoira.

Vaikka myös Torremolinos sai osansa myrskyista ja sateista, saimme illoiksi poutaa sen verran, että jokaiselle päivälle riitti näkemistä ja kokemista.

Ehkä matkan  parasta antia oli kuitenkin kanssakäyminen paikallisen väestön kanssa. Kielimuuri ei todellakaan ole este kanssakäymiselle!
Apteekkeja tuntui olevan joka kadulla, mekin huonekaverini kanssa asioimme sellaisessa. Ja saimme nauttia huikean upeasta pantomiiniesityksestä!
Kun saimme farmaseutin ymmärtämään, että kyse oli vatsavaivoista hän otti elekielellä selvää oliko kyseessä pahoinvointi, ripuli vai ummetus.
Hyvät lukijani, esityksen kulun jätän teidän mielikuvituksenne varaan!!!


Ja Vilukissi blogiystäväni, olit elävästi mielessäni, kun ravintolaamme saapui seurue pohjanmaalta. Eräs seurueen naisista puhui elävää pohjanmaanmurretta (erittäin! kuuluvalla äänellä) ja oli niin rempseän oloinen, että halusin välttämättä puhutella häntä. Kävi ilmi, että he ovat Yli-Härmästä (ellei muistini petä). Juttelimme  sitten useampaankin otteeseen niitä näitä ja joka kerta kuvittelin juttelevani kanssasi : )