Hae tästä blogista

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Hiekkaa, hiekkaa, kuumaa hiekkaa

Näitten hyytävän kylmien pakkaskelien keskellä on mukava muistella viimeviikon lämpimiä...
Kuumaa hiekkaa johon upottaa paljaat varpaansa...kävelyretkiä dyyneille...


Noihin maisemiin minä ikävöin....vaikka pidänkin kovasti kaikista kotimaan vuodenajoista.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Kapakkakierroksella


Apilaniitystä tuli ensimmäinen tuttavuutemme paikallisiin ravitsemusliikkeisiin. Siitä tuli meille myös 'must go'-paikka : )
Se on suomalaisten pyörittämä ja sijaitsi aivan hotellimme läheisyydessä, siellä tuntui kaikki olevan aivan hotellimme vieressä, rantakin.
Löysimme sen heti purettuamme matkalaukut hotellissa ja lähdettyämme haistelemaan paikallista atmosfääriä.
Kun astuimme sisään ovesta ensimmäiseksi silmiimme sattui baaritiski ja sen ympärillä joukko suomalaisia katsomassa suomalaista TV-lähetystä, miesten hiihdon viittäkymppiä! Istahdimme baaritiskin ääreen joukon jatkoksi ja meidät otettiin vastaan kuin vanhat tuttavat...ihana Ulla-tarjoilija huikkasi meille myöhemmin aina 'hei Kaarina ja Laura' kun vain ilmestyimme paikalle tai teimme lähtöä. Kävimme päivittäin morjenstamassa Ullaa ja Sirpaa.
Apilaniityssä olen juonut elämäni parhaat lettukahvit, vartavasten meille paistetut pitsireunaiset letut, itsevatkattua kermavaahtoa ja mansikkahilloa, jossa oli kokonaisia mansikoita...ja kahvi oli vastakeitettyä!

Las Faluas oli eräs meidän pienen seurueemme ruokailupaikka. Viihtyisä paikka, jossa meistä huolehdittiin myöskin suomenkielellä, kiitos kaikkien aikaisempien suomalaisturistien. Yleensäkin  Inglesissä tulee ymmärretyksi suomenkielellä joka paikassa, myös kaupoissa.

Toinen 'kapakka' johon ihastuin ikihyväksi on Pink Lady. Siitä muodostui meille illan viimeinen käyntipaikka ennen nukkumaan menoa.
Ensimmäisenä iltana sinne poikettuamme oli viileä sää ja valitsimme toisen sisään sijoitetuista pöydistä, loput pöydät olivat ulkona katukahvilana.
Juuri tuona iltana heidän televisionsa lähetti jalkapallo-ottelun Madrid-Liverpool...ja me istuimme aitiopaikalla seuraamassa miten paikallinen väki eli pelin tilanteita... 
espanjalaiset + jalkapallo = intohimo!

Näitä pieniä kahvilatyyppisiä kapakoita siellä lähes vieri vieressä ja jokaisen ulkopuolella oli joku henkilökunnasta kadulla kutsumassa ohikulkijoita sisälle. Ja jälleen suomenkielellä...hmm...olimmekohan niin suomalaisen näköisiä...
Eräs kapakka on nimetty Ryysyrannaksi, sen auton kyljessä komeili Irwin Goodman : ) Jätimme sen kuitenkin korkkaamatta.
Edellä olevasta voisi päätellä, että kapakat kuuluvat jokapäiväiseen elämänrytmiini, mutta totuus on taruakin ihmeellisempi; en ole istunut iltaa ensimmäistäkään kertaa rovaniemeläisissä kapakoissa!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kotikolo Espanjassa


Nämä kuvat saat halutessasi suuriksi jos pidät Ctrl näppäimem alhaalla ja napsautat +
Vasta suurissa kuvissa pääsee kuvanottohetken tunnelma oikeuksiinsa.

Asuimme tuossa pyöreässä rakennuksessa, huoneet olivat tasanteiden ulkokehällä, keskelle jäi avoin tila taivasta myöten !
Ensimmäisinä öinä myrskysi ja tuli rankkoja sadekuuroja. Kuuntelimme  veden virtausta rännejä pitkin lattialle (ovien alla ei ollut kynnyksiä) , jossa sitten oli lattiakaivot veden poistua.
Kuten näette ränneistä on vapaa pudotus lattialle, ja kun hotellissa on viisi kerrosta arvannette äänimaailman...

Kuuntelen mielelläni luonnonääniä, myrsky ei estänyt nukahtamista. Patjaratkaisu oli meikäläisittäin hiukan erikoinen, joustinpatja ( ei pussitettuja jousia) ei sijauspatjaa lainkaan, vain lakana patjan päällä. Silti nukuimme kuin pikkuporsaat pahnoillaan, iloinen mieli ja hyvä seura, asenteena maassa maan tavalla : )

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Sinivalkoisin siivin


Kummipoikani ajeli Rovaniemelle kera äitinsä ja koiransa Elmerin, joka on puolivuotias pippurisuola-värinen kääpiösnautseri. 
Ehdimme saunoa ja seurustellakin tovin ennenkuin minun oli aika pakata matkalaukkuni. 
Kummipoikani äiti on omien poikieni serkku. Hän on minulle kuin pikkusisko, jota minulla ei ole koskaan ollut. Minulle oli aikoinaan suuri kunnia, kun hän pyysi minua ensimmäisen lapsensa kummiksi. 
Olen saanut osallistua Hannun elämään koko hänen lapsuutensa ajan ja yhteys toimii edelleen, vaikka poika on jo itsenäinen aikuinen ja asuukin nykyään Pirkanmaalla.  Oli ilo lähteä kummipojan kyyditsemänä lentokentälle odottamaan koneen lähtöä ja matkan alkua.

Matkasta muodostui jälleen täydellisen onnistunut, kerron siitä lähemmin kunhan saan tämän arkeni jälleen järjestykseen.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

....tauko....

Sää on suosinut ulkoilijaa, olipa välineenä sitten sukset tai omat jalat. Aurinko ja leuto keli on antanut lupauksen keväästä, puut pudottavat lumikuormaansa ja linnut ovat heränneet ääneen.
Taivaanrannalla on nautittu elämästä.

Tämä blogini on minulle kuin hyvä ystävä, ellen avaa aamuisin sitä ei päiväkään oikein lähde sujumaan.
Nyt kuitenkin joudumme olemaan hiukan pitempään erossa, blogini ja minä, koska olen ohjelmoinut itseni kiireiseksi.

Kun palaan, oletan, että minulla on paljon kerrottavaa : )

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Vielä dissainia




Tervetuloa tuulitunneliin.
Se ei toiminut pelkästään hypotermia-asujen testipaikkana vaan sinne oli myös asetettu näytteille tekstiilejä. Tuulessa kauniisti liehuvia verhoja ja seiniin kaivettuihin holveihin naisten juhlapukuja.

Näyttelyssä oli monenlaista kädentaitoa edustettuna.
Aivan kaikkea en tullut kuvanneeksi, korutkin jätin väliin, en ole 'koruihminen'.
Lisäksi vielä Pilkkeessä on esillä lehtori  Yrjö Makkosen Mikrobiologiset ryijyt -rautaisannos biologiaa biotaiteen muodossa- toukokuun lopulle saakka.



lauantai 23. helmikuuta 2013

Jäähyväiset ystävälle

Olen saanut elämääni ihmisiä, jotka ovat koskettaneet syvästi sisintäni.
On tullut aika jättää eräälle heistä jäähyväiset. Elämä jatkuu... Hyvät lukijani, musiikki kertokoot  tunnelmistani
https://www.youtube.com/watch?v=9Y6DZ-DUslM

PS. Jostain syystä linkki ei enää toiminut, siis etsin tämän musiikin uudelleen.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Lisää dissainia

 Blogin kirjoittelussa suurin työ usein on kuvamateriaalin valinta ja muokkaus julkaisua varten. Otin paljon kuvia design-näyttelystä ja nyt pitäisi luoda kattava esitys tarjonnasta, mutta karsinta on vaikeaa.

Tämä 'graffitiseinä' on Lapin aukean urheilukenttää ympäröivä aita, jota olen kuvannut tätä blogiani varten, mutta se on jäänyt aina jonkun muun jutun jalkoihin. Aidan voit nähdä Google mapsissa kun laitat osoitteeksi Kairatie 5 Rovaniemi (tai Riistatie 5), vedät keltaisen ukon kartalle ja pyörittelet.





Lappi ja Rovaniemi ei todellakaan ole mikään periferia, täällä on innovaatioita ja osaamista.
Suurimpia ja tunnetuimpia ovat Lappset ja  BRP Finland Oy, mutta paljon muutakin löytyy.

Koulukaupunkina Rovaniemi on monipuolinen, siitä osoituksena nuo opiskelijoiden työt.

Jos kiinnostuit viereisen kuvan asusteista, voit tutustua niihin täällä.

Vielä paljon designviikon materiaalia odottaa käsittelyä, niihin palaan myöhemmin... tai sitten en...

torstai 21. helmikuuta 2013

Dissainia pohojosesta



Kyllä, oikein arvattu, Designviikko veti pisimmän korren menojeni tärkeysjärjestyksessä. Kävin avajaisissa...


Seuraavana päivänä suoritin varsinaisen 'maratonkävelyn'  tutustuen lähemmin näyttelyn antiin. Pääsin jopa kokeilemaan paikalle rakennetussa tuulitunnelissa hypotermia-asusteita, jotka ovat rovaniemeläistä osaamista! Niistä oli paikalla kertomassa Arctic Powerin edustaja. Kiitos Jesse : )
Olen aikoinaan ollut SPR:n EA-ryhmässä, siellä harjoituksissa käytimme ns. avaruuslakanoita. Siksi minua kiinnostivat nämä varusteet aivan erityisesti.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Päällekkäisyyksiä

Taas se ärsyttävä ilmiö ajankäytön suhteen rajoittaa elämääni, liian monta mielenkiintoista tapahtumaa samalle ajankohdalle!
Tänä iltana alkaisi aikuisten uimakoulu, juuri tänä iltana, tilaakin olisi vielä...minun uimataitoni ei hurraita ansaitse...tekniikassa on puutteita. Uin niska kenossa, potkutkin ovat tehottomia, puhumattakaan koordinaatiosta. Selälläni uisin varmaan kilometrikaupalla, uimahallissa se vaan ei ole mahdollista, siellä kun on toisiakin uimareita : )

Kirjastossa olisi illalla mielenkiintoinen keskustelutilaisuus stoalaisesta elämänfilosofiasta! Sinne haluaisin ehdottomasti.

Ja tämä olisi on ehdottomasti koettava!

Näitten lisäksi olisivat ne jokaviikkoiset englannintunnit Rovalassa. Arvaatteko mikä on helpointa missata?