Hae tästä blogista

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Satotoiveita

Tämä blogin kirjoittaminen alkoi lähes viisi vuotta taaksepäin itäneistä siemenistä. Silloin oli kyseessä pennunsiemenet, joista saimmekin suorastaan runsaan sadon, saimme neljä ihanaa kääpiösnautserin pentua!

Nyt  ikkunalaudallani muhii suuria toiveita tulevalle kesälle. Suorastaan utopiaa : ) 
Keväinen luonnon herääminen herättää myös satotoiveet minun mielessäni. Olen laittanut mutamia yrttejä ja aivan uutena kokeiluna tomaatin siemeniäkin multaan.
Puikulapotuissa on niissäkin jo sievät idut. Ajattelin esikasvattaa muutaman jälleen maitopurkissa. Puikula on tunnetusti hidaskasvuinen  joten toivon saavani jo heinäkuussa uutta puikulaa pataan..

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Viestikapula vaihtuu

Sunnuntaina 26.4 Korundissa oli salintäydeltä  kutsuvieraita, eikä suinkaan vähäisimpinä kutsuttuina Neuvokkaan vapaaehtoiset.
Juhlittavina oli Rovaniemen mielenterveysseura ry 50v., Neuvokas 20v. ja sen toiminnanjohtajan Anneli Laineen läksiäisjuhla, hän jää eläkkeelle, sekä myös Annelin uusimman kirjan julkistamistilaisuus. Juhlimisen aihetta kerrakseen.
Kirja kertoo Neuvokkaan tarinan sen syntymästä tähän päivään saakka. Anneli sen äitinä, 'kätilönä' ja kasvattajana. Neuvokkaaseen on liittynyt kahdenkymmenen vuoden aikana yli 800 vapaaehtoista - Annelin sanoin tähtisilmää, joista jokaisella on oma liittymisnumeronsa. Kirjan kannessa oleva henkilö on Kylli-täti, vapaaehtoinen nro 1.

Juhla oli Annelin näköinen, tunnelmaltaan lämminhenkinen ja vapautunut, ohjelmassa paljon musiikkia. Esiintyjäkaarti oli ansioitunutta; Pave Maijanen, Tarja ja Tuomo Ylitalo, Jukka Lampela Lapponiansa kanssa ja minun suosikkini Arja Havakka! Elävää musiikkia Korundissa, konserttisalissa vailla vertaa!

Kun Anneli luovutti viestikapulan seuraajalleen Suvimaria Saarenpäälle juhlayleisö nousi seisomaan.


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Turvallisuutta


Kerran kuukaudessa Neuvokas järjestää tyonohjaus/infotilaisuuden meille vapaaehtoisina toimiville. Sen yhteydessä saamme kuulla jonkun alan asiantuntijan luentoa.
Hutikuun vierailija oli palokunnasta. Tahallani käytän tuota vanhaa nimitystä koska se on virallista kodikkaampi  ja Rovaniemi on kodikas kaupunki : )

Oikeastaan nämä viimeaikaiset koulutukset ovat jos ei nyt päällekkäisyyksiä niin ainakin limittäisiä.
Niin on hyvä. Ihmisen elämässä asiat tuppaavat limittymään, ei niitä voi kokonaan erottaa toisistaan, yksi asia johtaa toiseen jne.

Saamme toisinaan vierailijaksi myös jonkun pitkäaikaista sairautta potevan  henkilön, joka kertoo meille sairaudestaan yleensä ja oman selviytymistarinansa. Niitä kuunnellessa omat vaivat kutistuvat mannaryynin kokoisiksi.
Koulutus lisää paitsi tietoa ja taitoa myös asioiden laaja-alaisempaa ymmärrystä.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Talvi väistyy







Mielipuuhaani on kävellä kaupunkia ympäröiviä metsiä ja soita, harvemmin kaupungille päin...tutkailla eri vuodenaikojen ilmiöitä.
Lumesta voi seurata jälkien kertomaa tarinaa... kevään edistyessä luonto näyttää joka päivä erilaiselta, niin vaihtelevat säät ovat viimeaikoina olleet.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Iloista pääsiäistä !


Koiraton ja kameraton elämä !
Mitä siitä seuraa? Facebook !!

Aikaa on netin käytölle ulkoilun kustannuksella. Koiran kanssa ulkoilun sivutuotteena sain usein hauskoja tilannekuvia, puhumattakaan suurista muutoksista maisemissa kotinurkillani.
Tämä nyt on osastoa seliseli, totuus piilee pintaa syvemmällä.
Tuo facebook ei ole koko elämä, mutta se on vain niin helppo ja hauska tapa kommunikoida. Ja seurata kaverin kavereiden jakoja...

Facebookista sieppasin tuon aurinkoisen narsissikimpun, jonka myötä toivotan teille
HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ !



torstai 2. huhtikuuta 2015

Aprillia !

Tavakseni on tullut kirjoittaa aprillipäivänä jotain todellisuuden ulkopuolelta. Mietin kuumeisesti mitä kirjoittaisin tänä vuonna. Siis ei liukastumista uimahallissa, ei havahtumista Simo Silmun herättelemänä! Se olisi voinut olla totta, Yölintu keikkailee Rovaniemellä tänään.
Minun mielestäni hyvässä aprillijutussa on siteeksi totta ja sen pitää istua kertojaansa. Tai vaihtoehtoisesti se voisi olla niin utopistinen, että sen on 'pakko' olla totta. Mutta aina sen pitää istua kertojansa tyyliin ollakseen uskottava.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Langennut nainen

Käyn uimahallissa vesijumpassa viikottain. Olen käynyt jo monia vuosia joten paikka on kuin toinen koti minulle. Ja kuten tunnettua kotikin on varsin tapaturma-altis paikka, kotona toimitaan automaattisesti turhia miettimättä. Niin tohellan myös tuolla uimahllissa, moikkailen tutuiksi tulleita kävijöitä enkä muista lattian liukkautta....
Niinpä siinä sitten kävi, että havahduin lattiatasossa ja minua hoivaili Simo Silmu! Tiedoksi teille hyvät lukijani: Yölintu ja Simo Silmu on suosikkini musiikin rintamalla!
Onni onnettomuudessa on etten katkonut luitani enkä kumauttanut päätänikään pahemmin.
Toinen onni onnettomuudessa on havahtua Simo Silmun herättelemänä : )

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kevään korva

Pitkästä aikaa hiukan saivartelua suomen kielestä. Tässä kevään korvalla säät ovat vuoroin hellineet ja vuoroin piiskanneet luonnossa liikkujaa. Kevään korva? Mitenkähän ulkomaalainen sen ymmärtäisi? Täytynee kysyä heiltä.
Tai miten tämä kulunut fraasi: käydään ensin saunassa ja syödään sitten vasta? Entä ärtymystä aiheuttava kellojen siirtely? Alavilla mailla hallanvaara?
Olimme maahanmuuttajataustaisen ystäväni kanssa ulkoilemassa joen jäällä ja saimme siellä kokeilla pilkkimistä, matokin oli valmiina koukussa. Siitä sikisi kielikeskustelu sanaparista mato - matto. Ystävääni nauratti.

Muistakaapa siirrellä ne kellot ennen huomista aamua : )

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Täyttyi määrä päivien

Tänään oli vapaaehtoistyöni ensimmäinen lopullisen hyvästelyn aika.
Ystäväni,
sain kulkea rinnallasi kappaleen matkaa, kerätä muistoja, jakaa kokemuksia. Sain saattaa sinua aivan kuoleman portille saakka. Siirryit rauhallisesti rajan toiselle puolelle.
Kiitos yhteisistä hetkistämme ja retkistämme.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Neuvokas kouluttaa 2

Kaksi koulutuspäivää takana. Mitä siitä jäi käteen?

Varsinaista uutta ei tällä kurssilla tullut esille. Tähän ikään ehtineenä omat kokemukset auttavat  ymmärtämään elämää yleensä, mutta ryhmässä erilaiset kokemukset ja kommentit avaavat näkökulmia. Omat luutuneet käsitykset kannattaa aika ajoin kyseenalaistaa.


Aivan kaikkea koulutuksen sisältöä ei tarvinnut etsiä omasta elämästä. Onneksi.
Koulutuksen tarkoitus on auttaa meitä vapaaehtoisia ymmärtämään kriiseissä eläviä tai niistä toipuvia kanssaihmisiämme. Ja ohjaamaan heitä ammattiavun piiriin silloin kun omat taidot ja tiedot eivät riitä.