Kaisa

Mietin pitkään alla olevan tekstin julkaisua blogissani. Hyvät lukijani, haluan kertoa teille Kaisan ja minun yhteisestä ajasta, koska siinä toteutuu yhteen kasvaminen ja rinnalla kulkeminen.

Tapasin Kaisan ensimmäisen kerran, kun hän oli puolitoistavuotias tytöntyllerö. Menin vastakihlautuneena nuorikkona Kaisan enon kanssa iltamyöhällä Kaisan kotiin ensivisiitille. Kahvipannunhan äiti-Siiri nosti tulelle, ja kun kevätkesän yöt ovat valoisia kahvipöydässä viivyttiin pitkään jutellen. Siihen heräsi pikku-Kaisakin muitten seuraksi kahvia juomaan! Kahvimuki olikin sitten varsin usein Kaisan kädessä halki elämän.
Aika kului ja lapset kasvoivat, seuraava muistikuvani on siitä kun ’haimme’ Jorma-serkulle vesirokon siemenet leikki-ikäiseltä Kaisalta.
Jälleen vuodet vierivät itsekenenkin elämässä suuria muutoksia tuoden. Olin muuttanut kaupunkiin poikieni kanssa ja myöhemmin myös Kaisa muutti  vanhempineen kaupunkiin. Siitä alkoi varsin tiivis jakso meidän yhteisellä polulla.

Kaisa vieraili usein luonani ja me poikien kanssa hänen kotonaan. Kaisa oli ikänsä puolesta hyvin lähellä poikiani, ja meni siinä ikään kuin joukon jatkona. Hän oli usein myös yökylässä ja äiti-Siiri toisinaan soitteli perään, että asuako siellä Korkalovaarassa pitää! Nukuimme minun sängyssäni saman peiton alla. Aamulla Kaisa usein väitti, että minä potkin ja vein kaiken peiton. Myöhemmin Kaisa kyllä myönsi, että taisi hän olla itse levoton nukkuja.

Minun autoiluni oli niinä vuosina varsin vireää ja olimme Kaisan ja poikieni kanssa usein tien päällä, teimme pitkiäkin matkoja eteläiseen Suomeen sukuloimaan. Eräs näistä kesälomamatkoista kuvastaa Kaisan ja minun yhteistä suhtautumista ajankäyttöön lomalla. Me emme kulkeneet minkään suunnitelman mukaan ja tuo matka oli todella onnistunut.
Olimme pakanneet minun pikkuiseen Fiestaani poikieni lisäksi kaikkea matkalla tarvittavaa - monta paria kenkiä, perunoita, kattilan niitten keittämistä varten ja tietenkin teltan, makuupussit ja ilmapatjat. Kaiken sen saimme sopimaan auton sisätiloihin, käytimme kaikki mahdolliset kolot hyödyksi.  Huomioitavaa on, että ensimmäinen pysähdys ja leiriytyminen oli jo 50 km Rovaniemeltä etelään! Iltamyöhällä olimme ehtineet jo Haaparantaan.
Monenlaisten mutkien ja tapaamisten jälkeen saavuimme Kuusankoskelle, jonne Kaisa jäi viettämään kesää sisarensa luokse. Minä jatkoin poikieni kanssa Kotkan kautta eteenpäin.

Vuodet kuluivat ja Kaisalle kertyi ikää ajokorttiin vaadittavat vuodet. Juuri kortin hankkineena Kaisa oli luonnollisesti innokas hankkimaan ajokokemusta lumella ja jäällä. Minulla oli tuoreessa muistissa ennakoivan ajon kurssi ja niinpä menimme eräänä sunnuntaina Lainaanselällä olevalle jääradalle kahdella autolla harjoittelemaan auton hallintaa liukkaalla ja äkkitilanteessa. Rakentelin lumipaakuista erilaisia esteitä sekä suoralle että heti kurvien jälkeen ja kerroin Kaisalle ja pojille mitä pitää tehdä... Serkuksista tuli kelpo kuskeja jokaisesta.

Kaisa muutti Ivaloon työhön ja perusti sinne pesänsä. Siihen pesään syntyi ensimmäinen 'poikanen’, Hannu. Hannun oli määrä syntyä lähellä minun syntymäpäivääni, jolloin meidän yhteinen huumorimme tarttui päivämäärään...oli tarkoitus venyttää sitä hiukan eteenpäin, jotta saisin vauvan ikään kuin syntymäpäivälahjaksi. No, se ei aivan onnistunut, tietty päivä tuli ja meni ennen kuin Hannu syntyi Lapin keskussairaalassa.
Hannun ensimmäinen vierailu äitinsä kanssa luonani tapahtui heti sairaalasta pääsypäivän iltana : )
Minulle oli mieluinen yllätys ja kunnia-asia, kun Kaisa pyysi minua Hannun kummiksi.

Kaisa oli kätevä käsistään. Kun Hannu ja Kimmo olivat pieniä Kaisa puki heidät suurimmaksi osaksi omatekoisiin vaatteisiin, villapaidoista ulkoiluhaalareihin ja kurarukkasiin saakka.
Kaisa oli hyvä äiti pojilleen, tuki urheilussa ja kasvatti pojista hienoja nuoria miehiä.
Remontoinnitkin olivat tuttuja Kaisan tekeville käsille, punaisen Vw Polonkin
 huoltotoimet sujuivat, samoin kodin kunnostus.
Kaisa piti yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin. Kaisa oli yhdistävä tekijä sukulaisten keskuudessa, ilman häntä moni sukulaistapaaminenkin olisi jäänyt toteutumatta.

Kaisa on jättänyt jälkeensä suuren tyhjän tilan. Vaikka elämä jatkuu ja Kaisa on poissa minä haluaisin säilyttää Kaisan muiston elävänä.

Elämän kirjo

Viime kesä oli menetysten aikaa, monta suruviestiä , yllätyksellisiä.

Suren yhä 'pikkusiskoni' kuolemaa, monessa yhteydessä hän nousee mieleeni... mutkaton, aito, käytännöllinen...Minulla oli tapana soittaa hänelle extempore maastossa liikkuessani kysyäkseni jotakin näkemääni yksityiskohtaa, työkseen maanmittaustoimituksia tekevältä...

Kaisa on poissa, mutta elämä jatkuu. 

Tulevalla viikolla kummipoikani poikkeaa kihlattunsa ja koiriensa (kääpiösnautsereita tietenkin)kanssa Taivaanrannalle matkalla pohjoiseen. Ehkä puhumme hiukan jalkapallostakin : )

Kun Kaisan pojat olivat pieniä alotin heidän kasvunsa seuraamisen seinälle, siitä viereinen kuva. Kuvasta näkee, että mie olen pätkäpätkäpätkä, ja voi sitä päivää kun pojat kasvoivat ohitseni!

....haloooo...missä sie oot

Kielestä ja sen rakenteista kiinnostuneena bongasin tämän kuvan fb:stä. Nerokkaasti laadittu teksti!

Mutta kuva kertoo myös vakavasta ja valitettavan yleisestä käytännöstä, ratin ja kännykän yhteiskäytöstä.
Tein työtäni autonkuljettajana aikana, jolloin kännykät olivat vielä tulevaisuutta. Matkapuhelimet autoissa olivat kiinteästi asennettuja ja kannettavat puhelimet suurella akulla varustettuja. Lälläri oli käytössä työautoissa, ja niitä kyllä käytettiin ajaessakin. En puolustele aikaa enkä tapoja. Silti olen sitä mieltä, että liikennekulttuuri on muuttunut välinpitämättömämmäksi, varsinkin ohitusten suhteen.
Toisaalta rovaniemeläisten kunniaksi on sanottava ja itse tämän kokeneena, että polkupyöräijät ja autoilijat osoittavat huomaavaisuutta toisilleen. Autoilijat hidastavat ennen risteystä osoittaakseen huomioineensa pyöräilijän, joka puolestaan kiittää kättä heilauttamalla.

RoPS'n roll

Vaikka talous on tiukalla Rovaniemi rakentaa ja parantaa tiestöään. Siinä sivussa valmistui Keskuskentälle paljon keskustelua herättänyt uusi hulppea katsomo vanhan puisen lisäksi.
Kävin koeistumassa uuden katsomon muovisen kuppituolin, mutta se tuntui kolealta ja niinpä siirryin vanhan katsomon paljon pelejä kokeneille puupenkeille odottamaan ottelun alkua. Vanhassa puussa on sellaista lämpöä, joka syntyy vain ajan patinoimana.
Ja se tunnelma! Väittäisinpä, että tunnelma tiivistyy ja kohoaa, kun katsojat seuraavat kylki kyljessä ottelun kulkua! Itse paikalla olleena ja RoPSin pitkän voittoputken jatkon todistaneena viihdyin vanhan katsomon tunnelmassa.
Mutta se, mistä en urheilussa pidä on väkivalta. RoPS hallitsi ensimmäistä puoliaikaa 2-0 ja toisen puoliajan alussa vastustaja eliminoi kannaltaan vaarallisimman pelaajan pois kentältä! Hyi!

Jalkapalloon kuuluu erottamattomana fanijoukot, jotka matkustavat omiaan kannattamaan vierasotteluihinkin. Lähelläni istuvien HJK:n fanien kannustushuudot *huono tuomari huono ihminen - hieno tuomari hieno ihminen* (tilanteesta riippuen) naurattivat rovaniemeläiskannattajia. Myöskin kaikenlaiset sutkaukset  eri joukkueitten kannattajien kesken luovat tunnelmaa.

Pujottelua

Rovaniemellä liikkuessaan saa usein arpoa uuden kulkureitin, liikkuupa sitten autolla, polkupyörällä tai kävellen. Eikä vain yhdessä osassa kaupunkia.
Nelostien remontti on niin mittava, että se muuttaa risteävien katujenkin liikennejärjestelyitä. Kokonaan uusia kaistoja rakennetaan vilkkaimpiin risteyksiin ja liikenteen uudellen ohjaus vaihtuu tilanteitten mukaan.

Tämä toinen tietyö ja sen vieressä oleva kerrostalotyömaa hankaloittaa vielä enemmän minun liikkumistani. Kun asuu kauan samassa osotteessa tietyt kulkureitit vakiintuvat. Ajatuksissaan sitä vain lähtee entisiä latujaan laskeutumaan Korkalovaarasta kaupunkiin ja sittenpä joutuukin kiertelemään uutta väylää etsiskellen.

Rovaniemi on pääosin rakennettu sotien jälkeen, katujen alla kulkevat putkiverkostot on myös syytä uusia kun kadut avataan. Se hidastaa töitten valmistumista, mutta säästää sekä rahaa että ihmisten hermoja pitkässä juoksussa.

Odotusta Taivaanrannalla

Kesä saapuu joka vuosi vaikka antaakin joskus odottaa itseään tuskastuttavan kauan.
Taivaanrannalla ei ole ollut mullistavia tapahtumia, blogikin on viettänyt hiljaiseloa. Taustalla kuitenkin on muhinut kaikenlaista, yhtälailla privaattia kuin myös tämä nyt julkaistava uutinen: Mindi-pirpana on astutettu ja ultrassa on todettu 3-4 rakkulaa!
Tässä vanhassa kuvassa mietiskelee Juusoni, yksi tulevan pentueen esi-isistä. Mindi on Juuson ja Iidan jälkeläinen neljännessä polvessa.
Mindi visiteeraa melko usein Taivaanrannalla ja sillä on tapana selittää -todellakin selittää!- vauhdikkaalla tavalla kuulumisensa. Mindi on lähdössä lomailemaan, siksi pyöräilin eilen illalla sen luo kuulemaan sen uutiset. Sain kuulla runsaat selitykset uusilla ilmeillä maustettuna : )

Yöttömän yön taikaa

Tämän kuvan myötä haluan toivottaa suloisista suloisinta juhannusta teille hyvät lukijani!
Kuvassa poseeraa edesmennyt Iida-koira, minun herttainen  kukkaistyttöni!

Eletäään suven valoisinta aikaa ja pohjoisessa Suomessa saamme nauttia yöttömästä yöstä viikkokausia yhteen putkeen. Arkistoistani löytyi tämä yöllä kuvattu maisema, sieltä voisi etsiä juhannustaikaan tarvittavat kukat tai jopa käyskennellä alastomana  *tyttöjen pitäisi kirmata juhannusyönä saunapuhtaana ja alasti kukkakedolla niin he saavat heilan* ; ) Tänä vuonna kesän rehevyys antaa odottaa itseään. Juhannuksen aikaan tavallisesti kukkii pihlaja, mutta kylmästä ja sateesta johtuen se antaa odottaa itseään. Tuomen kukinta on sensijaan hyötynyt viileydestä, kukinta jatkuu ja jatkuu....

Frisbeegolfia ja keilailua

Kevät on ollut kylmä ja sateinen pohjoisessa Suomessa. Kesän tulo on sitkasta ja tuomikin kukkii vasta nyt.
Eilinen päivä kului Ounasvaaran maisemissa tutustuen frisbeegolfiin. Hassun hauska laji, heitellä nyt frisbeetä metsän keskellä mutkittelevaa rataa pitkin kaukana häämöttävään koriin.
Säätiedot lupailivat epävakaista säätä, mutta saimme nauttia auringosta, siispä vielä urheiluopiston laavulla ratkoimme äkkikatsomalta mahdottomalta tuntuvia aivopähkinöitä. Ilman vihjeitä emme niistä selvinneetkään.
Aivot solmussa menimme sisätiloihin keilaamaan. Senkin salat aukesivat hiukan, mutta ehdottomasti mieluummin harrastan ulkolajeja. Tänään on lupeissa potun istutus (viimeinkin !) ja suunnistusta kaverin opastuksella.
Ihan itteä hengästyttää moinen aktiivisuus : )
Niin, tuo kuva....eilinen aivojen ja ropan rasitus vaati päiväunet...yöllä katselin sitten kukkivaa tuomea takapihalla : )

Sorsametsä

 En tiedä kenen keksintöä tämä on , mutta saipa hymyn minun ja monen muunkin ohikulkujan suupieliin. Nämä ilmestyivät juuri ennen viikonloppua paljon käytetyn lenkkipolun viereisille kallioille. Ja saivat olla rauhassa koulujensa päättymistä juhlivilta nuorilta, mikä erityisesti ilahduttaa minua!

Runojen maailmaan

Runous koskettaa toisinaan hyvinkin läheltä omia ajatuksia ja kokemuksia. Viime viikon matkani antoi kosketuksen läheisteni luovuuteen. Veljeni sekä hänen vaimonsa harrastavat runoutta ja sain kokea vain minua varten tuotetun esityksen : )
Erityisesti Aale Tynnin Kaarisilta on aina puhutellut minua...rakennan omaa kaarisiltaani vapaaehtoistyöllä.


Olen silloin tällöin maininnut tässä blogissani rovaniemeläisen kulttuuripersoona Unskin, jonka kaveri facebookissa saan olla. Unskilla on paitsi sana hallussaan myöskin syvällinen käsitys ihmismielestä ja elämästä kaikkineen. Siitä kertoo Unskin facebook-sivullaan julkaisema runo:

VIELÄ ON JOSSAKIN...

Yhä useammin istun rannalla ja katselen

yli veden, sen värinää heikossa tuulessa

tai kun myrsky murtaa vedet rantakiviin

Niin usein olen tuntenut saman

tulla perille, levätä ja katsoa toista rantaa

katsoa sinne kuin vieraaseen maahan jota en enää kaipaa

Mutta kuitenkin, kun olen levännyt ja avaan silmäni

siellä on paikka vailla etsimisen vaivaa

näen sen taas kerran ja nousen

Otan taakkani ja lähden

kohti sitä mitä ei ole, ei ole ollutkaan

ja tiedän että ei tule olemaan

Mutta tätä on elämisen vietti

suurta kaipausta päin tulevan harhaa

mutta joskus kohti sitä mikä on sittenkin mahdollista

Sillä ihminen jonka kuva tulevasta katoaa

muuttuu sameaksi kuin vanha peili

ei elä elämänsä mahdollisuutta loppuun asti...