Solekko tehä !

Vuoden pimein aika ja Taivaanrannalla aktiivisuus pohjalukemissa. Vaikka joulu kolkuttelee jo oven takana. Pieni erä pipareita ja rommi-rusinakakku kuitenkin odottavat kaapin perukoilla mahdollisia kahvivieraita.

Aamun avaus facebookissa sai leveän hymyn kasvoilleni, pohjoisessa on elämää ja yrittäjyyttä, joka nojaa vahvasti omiin juuriinsa! Erityisesti Paperivalon tuotteissaan käyttämästä Tornionjokilaakson murteesta ja tokaisuista herahtaa hyvä mieli! Ne nostavat mieleen monta hauskaa tapaamista ja tapahtumaa menneiltä vuosilta. Ajalta, jolloin tuli lähdettyä vaikkapa iltamyöhällä Aavasaksalle kuvaamaan tulvivaa Tornionjokea. Tai Pyhätunturille kuuta kuvaamaan...

Mitäkö minulle kuuluu?

Kirjoittaminen on jäänyt vähälle viime aikoina.  Koirailu on ollut tämän blogin alkusyy ja myös tästä minulle rakkaasta Rovaniemestä olen halunnut kertoa. Suuret tietyöhankkeet alkavat olla pientä viimeistelyä vailla valmiit. Kaukolämpöverkon kunnostus keskustassa aiheuttaa reittiarpajaisia edelleen.
Valokuvaaminenkaan ei enää innosta, on niin paljon hyviä kuvaajia, joiden tuotoksista voin nauttia. Täytyy vain todeta, että aika aikaa kutakin.

Vapaaehtoistyötä teen edelleen, siinäkin kuitenkin minusta riippumattomista syistä on ollut hiljaiseloa. Usein muistelen maaliskuussa menehtynyttä tuettavaani. Hän oli minun ensimmäinen tehtäväni alottaessani Neuvokkaassa, hän oli toipumassa leikkauksesta ja tarvitsi apua ulkoiluun.Tapaamiskertojen lisääntyessä meidän 'virallinen' suhteemme muuttui ystävyydeksi ja oli minulle monella tavalla merkityksellinen.

Uusia haaveita tulevaisuutta koskien on muhimassa, järjellä ajatellen ne ovat hyvinkin toteutettavissa, mutta vaativat kypsyttelyä. Pakko toistaa fraasia: aika näyttäköön....

Leuhka lento

Palasin kotiin matkaltani Helsingistä

Rovaniemelle Finnairin upouudella Airbus 350 koneella, joka tuoksuikin vielä uudelle. Tehän tiedätte; kuten uusissa autoissakin on uuden tuoksu. Kone ei purkanut matkustajia normaaliin tapaan tuubiin, liekö liian kookas siihen, vaan laskeuduimme portaita pitkin kentän pinnalle.

Kotona avasin television ja kappas vaan, siellä puhuttiin lentokoneitten huonosta sisäilmasta ja sen syistä. MOT on katsottavissa yle Areenassa mikäli aihe kiinnostaa.

 Koneen henkilökunta kehotti meitä matkustajia tutustumaan koneen hienouksiin, myös bisnesluokkaan, joka onkin mukavuudessaan lähes olohuoneen luokkaa. Minulle toki riitti mukavuutta rahvaankin puolella !
Tekniikasta kiinnostuneena minua viehätti erityisesti selkänojissa olevat hipaisunäppäimin toimivat näytöt. Niistä voi reaaliaikaisesti nähdä koneen lennon, noususta aina laskeutumiseen asti. Erityisesti minua ihmetytti, että tässä koneessa on myös wi-fi matkustajien käyttöön. Kun kysyin siitä lentoemolta hän sanoi yhteyden tulevan satelliitin kautta.

Kaikista lennoistani tämä oli huippukokemus.

Syksyä Taivaanrannalla

Elämä Taivaanrannalla soljuu hiljakseen kuin suvantovaiheeseen ehtinyt joki, kosket takana, eteenpäin mukaillen rantapenkereitä.

Mindi on jälleen muutaman päivän vieraanani. Syyspimeät illat ja aamut ovat omalla tavallaan viehättäviä, kirpeä pakkasaamu tai niinkuin tänään voimakkaat tuulenpuuskat kohisivat puiden latvuksissa....ne saavat mielen täyttymään elämisen onnesta. Kera pienen koirakaverin.


Nämä asiat ovat tavoitettavissa jokaisena aamuna ja iltana ilman koiraakin, vaan mitä tekee mukavuudenhaluinen ihmisriepu! Sieltä vuoteen lämmöstä pitäisi heti herättyä ponnistaa ylös ja pukeutua, siinä suurin haaste minulle.
Kun Mindi - silloin vielä Matilda-nimisenä - tuli ensimmäisiä kertoja Taivaanrannalle en tohtinut päästää sitä juoksemaan kytkemättömänä. Se ei osannut hihnakäytöstä eikä se osannut kuunnella ohjeita. Ulkoilut olivat todella rasittavia. Hihnakäytöksessä on vieläkin toivomisen varaa, mistä pääsen jälleen lempiaiheeseeni; kahdeksanviikkoiselle pennulle kaikki tarpeellinen on helposti opetettavissa. Kasvattajan luona se saa jo usein esiopetusta.
Nyt voin päästää Mindin juoksemaan vapaana, sillä on varma ja nopea luoksetulo kutsusta. Lisäksi se pitää itse silmällä lenkkikaverinsa liikkeitä. Turvallisuutta ja havaittavuutta auttaa suuresti Mindin uusi valopanta.

Taivaanrannalla on pentu!

Palaan ikäänkuin juurilleni, tähän pennun korvienvälin rakentamiseen. Mindin pennuista Konsta on tullut Taivaanrannalle parina päivänä 'päivähoitoon'.
Ihmetellä täytyy miten pian luovutusikäinen pentu sopeutuu itsenäiseen elämään uudessa paikassa. Eilen kaikki oli sille outoa johon piti varovasti tutustua...tänään Konsta tuli boksistaan reippaasti pois ja häntä heiluen jatkoi siitä mihin eilen jäi.

Sopeutumista auttaa suuresti kasvattajan tekemä esityö, joka Iipan tuntien on mittava ja monipuolinen. Pentua käsitellään ja rentoutetaan heti syntymästään asti, sille tarjotaan uusia kokemuksia heti kunhan se taapertaa omilla jaloillaan.
Konsta on sisäsiisti kunhan saa tilaisuuden tehdä tarpeensa ulos. Se osaa myös jo kulkea hihnassa, jota pidän Erittäin Tärkeänä Taitona koiralle. Pikkumiehellä on ikää vasta 8 viikkoa!

Pennut lääkärintarkastuksessa

Alotin bloggaamisen tasan viisi vuotta taaksepäin pentuprojektista. Silloin halusin antaa pentujen tuleville omistajille mahdollisimman kattavan kuvan juuri heidän omasta pennustaan ja sen elämän alkuvaiheista.
Nämä Mindin pennut eivät ole kasvaneet Taivaanrannalla, olen vain muutaman kerran käynyt niitä tervehtimässä. Enemmänkin olen hoitanut suhdettani Mindiin, me ollaan ME.
Eläinlääkärin tarkastus ennen pentujen lähtöä uusille omistajilleen kuuluu vastuullisen kasvattajan rutiineihin. Siinä on hyvä olla apukäsiäkin mukana, mutta myönnän että nautin pentujen hyörinästä ja niitten tutustumisesta uuteen paikkaan.

Olen moneen kertaan myös miettinyt bloggaamisen lopettamista, koska näiden viiden vuoden aikana elämä kohdallani on suuntautunut enemmän kodin ulkopuolelle ja asioihin joista en kovin paljon voi kirjoittaa.
Toisaalta haluan kirjoittaa, aika näyttäköön jatkuuko tämä vai avaanko kenties uuden ja erityyppisen blogin.

Vielä on kesää jäljellä

Kävin eräänä kauniina päivänä tervehtimässä Mindiä ja pentuja. Seurustelu onnistui enimmäkseen vain emon kanssa, pennut nukkuivat ja nukkuivat...
Kun ne viimein heräsivät oli vuorossa eväsretki ulos  : )

Reittiarpajaiset

   

Tästä lähdettiin ja nyt ollaan loppusuoralla yhdessä rovaniemeläisessä tietyökohteessa. Saamme jopa ympäristötaidetta matkaamme sulostuttamaan : )
Kärsivällisyyttä on kysytty ja kysytään edelleen, koska muualla ympäri kaupunkia ammottavat kraaterit katkovat katuja. Kaupunki rakentaa ja korjaa kaukolämpöverkkoa. Sinänsä hyvä asia, mutta lähes joka kerta pyöräillessä joutuu etsimään uuden kiertotien....eilen tuosta vielä pääsi...

Historian havinaa

Liekö blogini tulossa tiensä päähän, kirjoittaminen ja kuvienkaan plaraaminen ei jaksa innostaa. Painopiste on elävän elämän puolella.

Tällekin kesälle olen saanut elämyksiä, tavannut mielenkiintoisia ihmisiä, tehnyt lähempää tuttavuutta Herra Alzheimeriin. Tuo viimeksi mainittu tulee vastaan silloin tällöin vapaaehtoistyössä, joten sitä ei voi sivuuttaa olankohautuksella, valitettavasti.

Elämyksistä ehkä merkittävin oli vesisuonen paikallistaminen pajunvitsalla! Se todella taipui käsissäni!

Historiaan sukelsin vanhojen esineiden ja niiden herättämien omienkin muistojen kautta.

Yksin vaan ei yksinäinen

Voi mun blogiriepuni...oon jättänyt sinut heitteille!
En vaan yksinkertaisesti halua jakaa ajatuksiani enkä muistella kesän tapahtumia. Toistaiseksi.
Mitään erityisen ihmeellistä ei ole meneillään eikä tapahtunut, on vaan tämmöinen seesteinen yksinoloa edellyttävä jakso päivien jonossa.