Hae tästä blogista
lauantai 3. kesäkuuta 2023
Rapakossa rähmällään
sunnuntai 26. maaliskuuta 2023
Kuvia muistoihin
Wanhanaikaiset kevätsäät ovat hellineet meitä pohjoisen asukkaita. On ollut kipakoita yöpakkasia, aurinkoisa päiviä ja komeita kuutamoita!
tiistai 14. maaliskuuta 2023
Se pyörii sittenkin
Seuraava askel on haastaa aivot ja keho yhteistyöhön myös vastapäivään pyörittämiseen 😐 Tässä tulee esiin se paljonpuhuttu puoliero.
Oikeastaan tämä lähti liikkeelle nettijutusta. Olen kaiken ikääni ollut liikunnallinen, hiihtänyt ja pyöräillyt, joten tasapaino on säilynyt suhteellisen hyvänä. Kävelyä luonnossa pidetään kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevana, mutta tylsää on talloa ilman päämäärää samoja polkuja. Liikunnan pitää olla myös iloa tuottavaa että sitä viitsii tehdä, siksipä tämä harjoittelu!
lauantai 4. helmikuuta 2023
Hengissä
Hengissäpä hyvinkin, kirjoitushalut vain uinuvat syvällä mielen uumenissa.
Parasta tässä arjessa on rutiinit, jotka on muotoutuneet mielitekojen pohjalta, kaukana täytyy tehdä- mentaliteetista. Myös elämän kohokohdat ovat syntyneet suurempia suunnittelematta, eteen tulleesta tilanteesta.
Mikään ei ole lopullista. Kaikki muuttuu, kaikki liikkuu, kaikki pyörii, kaikki lentää pois ja katoaa. Näin on Frida Kahlo lausunut. Siispä turha takertua menneisiin vaan ottaa tilaisuudesta vaarin. No, niitä vaareja kyllä on ollut tarjolla, mutta olen jättänyt ne kuljeksimaan omia teitään. 😏
Ihan tuulihattu en kuitenkaan ole, edelleen arkeani rytmittää Neuvokas, kuntosali ja uimahalli. Näistä uimahalli tarjosi uuden tilaisuuden, johon tartuin. Saunassa kaksi nuorta naista jutteli uimisistaan ja puutuinpa puheeseen. Omat uimiseni ovat lähes nollassa heikon taidon vuoksi. Kävi ilmi, että toinen nuorista on toiminut uimaopettajana ja minä tenttaamaan tekniikkavihjeitä... yksi vihje tekniikkaan oli koskenkorva 😄 Lopputulemana kysyin josko hänellä olisi jolloinkin aikaa opettaa minulle alkeita.
Hän suostui ja ensimmäinen oppituntini on vielä edessäpäin, mutta odotan innolla. Tylsää meillä ei varmaan tule olemaan!
sunnuntai 9. lokakuuta 2022
Myyty !
sunnuntai 18. syyskuuta 2022
Kokeilevaa kuvausta
Yhtenä kauniina alkusyksyn päivänä lähdin katsomaan olisiko puolukat Ounasvaaralla jo kypsymässä. Otin mukaan kamerankin, olisi edes jotain saalista kotiin vietäväksi 😏. Ei tullut puolukoita, mutta kameralla oli hauska leikitellä. Tämä kuva on ns. kameramaalaus. Otin monta otosta kunnes olin tyytyväinen lopputulokseen. Kahta samanlaista kuvaa on lähes mahdoton saada tällä tekniikalla.
lauantai 10. syyskuuta 2022
Syyskuun aamukasteet
perjantai 9. syyskuuta 2022
Värien kauneutta
Lämmin loppukesä houkutteli takapihalle erilaisia perhosia ja kaikenlaisia mettä etsiviä pörriäisiä. Viileiden öiden jälkeen perhosten piti ennen ruuanhakureissua lämmitellä siivet notkeiksi. Vanha puu tarjosi siihen hyvät puitteet ja pitkään kukkivat nauhukset tarjosivat aurinkoisen katetun ruokapöydän.
sunnuntai 21. elokuuta 2022
Elokuun helteitä
perjantai 5. elokuuta 2022
Aamuäreyttä
Tein valehtelematta ainakin varttitunnin töitä ennenkuin sain kahvin tippumaan. Nuo lepareet tuossa on niin pienet ja tiukasti liimatut ettei niistä saa napakkaa otetta. Työkalupakki sisältää tongit, mutta niitäkin pitäisi olla kahdet saadakseen molemmista lepareista otteen. Pakko oli ottaa sakset käyttöön!
Hillasuolle minusta ei ole, eksyisin alle puolen tunnin siellä pyöriessäni. Sen verran suon reunoja kierrellessäni sain kuitenkin marjoja kerättyä, että kypsyvien mustikoiden kanssa aamupala saa terveellisen ja herkullisen lisän.
Mustikkametsä houkuttelee muutenkin ja sienikori on hyvänä lisänä josko jotain pannulle pantavaakin löytyisi










