Hyvää huomenta sinulle hyvä lukijani!
Aamu on alkanut luontoelämyksellä, kiitos koirarouvan herätyksen. Tiitu halusi ruokaa jo aamuviideltä, nälkä kurni suolissa kun ilta-ateria piti oksentaa pennuille. Ihmettelin Iipalle tätä Tiitun oksenteluhalua, kun koira ei kuitenkaan vaikuta kipeältä. Se kuulemma liittyy pentujen vierotukseen -pennuthan ovat jo viidennellä viikolla-, ja muistilokeroitani kaivellessani tuli mieleen suden käyttäytyminen. Eläinmaailmassa on tavallista oksentaa jälkeläisilleen ravintoa.
No, miehän annoin Tiitulle ruokaa ja sen jälkeen sukelsin vaatteisiini ja ovesta ulos koira kintereillä.
Kuntopolun valaistus ei ollut vielä syttynyt ja metsä kylpi kuunvalossa, näky oli täynnä tunnelmaa! Ei tarvitse ihmetellä miksi kuusta on niin paljon runoiltu.
Pentulassa elämä vilkastuu päivä päivältä, lisätilaa tarvitaan pikapuoliin. On ilo seurata pentujen ilmeitä ja reaktioita, ne ovat jo yksilöitä. Vierailujakin pentujen luona alkaa olla enenevässä määrin, joten Taivaanrannalla riittää vilskettä seuraavina viikkoina.
Hae tästä blogista
maanantai 22. marraskuuta 2010
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Uudet kupit - uudet tavat
Uusien asioiden pariin kuuluu nyt myös henkilökohtaiset - tai sanoisinko koirakohtaiset- ruokakupit. Sosoaalisina pentuina jaetaan oma kuppi kaverinkin kanssa...
Ruokavälit pitenevät ja emo käy vain pikaisesti imettämässä pentuja. Sen sijaan leikkihetket ovat lisääntyneet, toisinaan Tiitu leikittää pentujaan melko reippaasti, pienten täytyy todella keskittyä tasapainonsa säilyttämiseen.
Liikkuminen on vakaata ja selvästi määrätietoista. Pahveja on vähennetty verkkoelementeistä ja uusi näköala on selvästi suosiossa!
Tässä pieni pienen koiran opinnäyte!

torstai 18. marraskuuta 2010
Uusia ja osittain tuttuja asioita
Tässä pentujen uusin aluevaltaus, tutustuminen rajattomaan tilaan turvallisesti emon hoivissa.
Pennut ovat saaneet tutustua sylissä jo koko kaksioni hajumaailmaan ja näkökyvyn selkiytyessä alamme myös tutustua lattiatasolla asioihin.
Parketti ei ole koiraihmisen unelmalattia, mutta toimii liukkaan pinnan harjoitteluun erinomaisesti.
Punaisen peiton alla on Tiitun lattiatyyny.
Tässä on käyty yksin saamassa luksushoitoa emolta.
Tyynyllä kävely hahmottaa pennulle korkeuseroja. Jokainen pentu on osannut peruuttaa takaisin tyynylle, kun reuna on tullut vastaan. Emo on tällä tyynyllä seurannut pentulaatikon tapahtumia, joten se on tutun hajuinen.
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
On lelujen aika
Pentujen maailmankuva laajenee asioihin ja esineisiin tutustumisen kautta.
Emo on jo muutamana päivänä antanut partansa leluksi, ja käytöstapojakin Tiitu on opettanut; Pumpernickel oli tulossa pahviportin yli jolloin Tiitu tönäisi sen takaisin!
Liikkumisen parantuessa leikkiminenkin alkaa olla vilkkaampaa, pieniä syöksyjäkin näkyi jo.
Tässä näkyviin leluihin on hyvä hangata kutiavia ikeniä. Mustekalasta saa kiinni useampi pentu kunhan vetoleikki keksitään. Valikoimaan kuuluu vielä Juusolta periytynyt "painon nostajan punnus", joka on ollut varastossa VIP-vieraita varten.

maanantai 15. marraskuuta 2010
Rentoa porukkaa
Taivaanrannalla on rauhallista, pennut ovat hereillä vain lyhyitä aikoja kerrallaan, joten ylläoleva näkymä on hyvin tavallinen.
Ne kävelevät jokainen jo omilla jaloillaan melkoisen vakaasti, suunta vain ei ole aina selvillä.
Emo on alkanut leikittämään niitä, pienet tassut huitovat emon partaa ja suut hamuilevat muka purrakseen.
Toisinaan unet ovat vauhdikkaita, silloin jalat vispaavat ja pientä murinaa kuuluu. Myös valveilla ollessa harjoitellaan murisemista ja haukkukin löytyy ykköspojalta.
Tiitun kanssa olemme tehneet jo kunnon metsälenkkejä, ja mikä on tehdessä kun on hyvät varusteet. Eilen haimme ilmankostuttimeen vettä lähteestä, matkaa taitaa olla puolisentoista kilometriä. Se mahtoi olla Tiitun mielestä hiukan pitkä aika olla pois pentujen luota, kotimatkalla oli kiireempi kuin mennessä...
perjantai 12. marraskuuta 2010
Kolmeviikkoiset
Tänään on pentujen elämässä tapahtunut uusia asioita, kolme ikäviikkoa on eräänlainen rajapyykki koiranpennun elämässä.
Silloin saadaan ensimmäinen matokuuri, alotellaan kiinteän ruuan syömistä ja aletaan myös tutkia ympäristöä makuupaikkaa laajemmalta.
Taivaanrannalla katettiin pennuille oikein "pöytäliinalle" lämmitetyllä lautasella gourmet-ateria, joka valmistettiin vartavasten keittiössä.
Siinä oli kermaviiliä lihapullilla höystettynä.
Lihapullan hajua on jo haisteltu ihmisen sormista muutamana päivänä aiemmin.
Matolääke on käytännöllistä antaa pennulle tahnana, sen saa mukavasti sormella pennun kitalakeen eikä mitään mene hukkaan.
Kolmeviikkoisneuvolassa myös punnittiin, tottakai! Ykköspoika on säilyttänyt etumatkansa painossakin, 1130g . Toiset kolme ovat hyvin tasakokoisia, 930g-990g .
Kävelyharjoituksia sekä yksin että emon johdolla on myös ohjelmassa. Emo kävelyttää pentujaan nurkasta toiseen ja siirtyy toiseen paikkaan, kun pennut olisivat valmiit nisälle. Siihen tarvitaan lisätilaa joten oli aika ottaa "jatkosängyn" pelivara käyttöön.
Sanomalehti-WC on jatkuvassa käytössä, vaikka vaihinkoja sattuu vielä niinkuin pienokaisille ainakin pottaharjoitusten aikaan.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Pentulan arkea
Uutisten lukija kertoo, että keski-Suomessa on satanut 10 senttiä lunta.Puistelen päätäni, ihmettelen onko lumen sataminen todella uutinen. Nimenomaan tähän aikaan vuodesta.
Tokihan se vaikuttaa ihmisten liikkumiseen, mutta enemmänkin sääkeskustelut ovat medän suomalaisten small talk'kia kuin uutisia.
Pennut saavat hyvän huomenen toivotukset aamuisin ja vastaavat niihin koko vartalollaan, pentukasasta nousee pieniä jalkoja ja päät kääntyilevät äänen suuntaan!
Enää ykköstyttöä ei erota kertavilkaisulla toisista, se on kuronut kiinni sisaruksiaan ja on saanut lisää massaa.
Ykköspojan WC-käynnit eivät ole sattumaa, se on tullut todistetuksi jälleen eilen illalla. Huvittuneena seurasin kun Pumpernikkeli taapersi lehdelle, istui hartaasti hetken ja poistui makuualustalle. Ja jätti jälkeensä pienen lätäkön!
Pentujen sylikäynnit kuuluvat myös rutiiniin. En enää punnitse niitä päivittäin, siksikin on tärkeää käsitellä niitä. Nostan pennun kaulalleni ja siinä seurustelemme hetken jonka jälkeen seuraa "hoitotoimia", tassut ja korvat tarkastetaan, häntääkin hiplataan ja lopuksi rentoudutaan sylissä selällään.
Tiitu seuraa huolestumatta pentujen käsittelyä lattiatyynyltään eikä enää käy tarkistamassa niitä hoitotoimien jälkeen.
Tiitulla on käynyt tuttuja vieraita, se on ollut hyvää totuttelua tulevaa ja toivottavaa vierastulvaa varten. Tiituhan pitää ihmisistä ja mielellään esittelee lelujaankin vierailleen.

tiistai 9. marraskuuta 2010
Punainen villapaita
Olemme ulkoasustamme huolehtivia rouvia joten emme kulje julkisesti toisilta perityissä ikivanhoissa rievuissa. Hankimme säähän sopivat varusteet joko kaupasta, tai mikä vielä hienompaa: omasta ateljeestamme mittatilaustuotteena!
Tiitulla on nyt katseen kestävä ja pakkaseen sopiva nisät suojaava villapaita, jonka vatsakappale on vuorattu pehmeällä trikoolla.
Voimme lenkkeillä nyt myös päivänvalolla tarvitsematta vilkuilla vastaantulijoita : )
Pennut reagoivat jo hyvän huomenen toivotuksiin, ne tulevat ääntä kohti ykköspoika etunenässä. Se on myös tietoisesti käyttänyt sanomalehti-WC:tä, jota suuresti hämmästelin. Minusta on ihmeellistä miten viisaasti luonto on ohjelmoinut koiranpennun käytöstä. Tai emon; miten se voi tietää milloin pentua pitää pissittää.
Paljon muutakin ihmeteltävää minulla on. Järjellä voi selittää monta teknistä asiaa, ymmärrän hyvin auton moottorin toiminnan ja voimansiirron, ne voi nähdä, mutta vieläkin ihmettelen miten matkapuhelin vastaanottaa puhelut ja viestit.....onhan niillekin selitys mutta silti...

sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Nukkujat
Sunnuntaiaamun unelias rauha vallitsee Taivaanrannalla, emokin nukkuu tanakasti boksissaan aamutoimiensa jälkeen.
Pennut katselevat koiranuniansa äännähdellen ja värähdellen, toistensa lämmöstä nauttien.
Niille alkaa muotoutua persoonallisia ääniä ja tapoja jo näinkin varhain. Ykköspoika laulaa univirttä, se kuulostaa suunnilleen samalta kuin ihmisvauva ääntelisi tutti suussa.
Kakkostytöllä on hurmaava kurluttava ääntely valveilla ollessaan. Sitä kuunnellessani ilo pulppuaa syvältä sisältäni ja kaikki maailman huolet unohtuvat!
Ykköstyttö on pieni liukas liikkuja, joka on porukan pienin mutta ehtivin! Se oli jo syntyessään emon nisällä hädintuskin kalvoista selvittyään : )
Kakkospoika on rauhallinen ja tyytyväisen oloinen, jotenkin se minusta muistuttaa emoaan luonteeltaan, joka on ystävällinen ja täydellisen luottavainen hoitajaansa kohtaan.
Sanomalehti-WC on jo ollut koekäytössä, kakkostyttö illalla oli takaraajat levällään suorittamassa asiaansa lehdelle.
perjantai 5. marraskuuta 2010
Iipan innovaatio
Pennut ovat nyt tasan kaksiviikkoisia ja ovat saaneet "jatkettavan sängyn" niinkuin lapset ainakin kasvaessaan.
Verkkoelementit on vuorattu pahvilla etteivät pennut voi kiivetessään repiä kynsiään tai työntää päätään verkon silmästä. Siniset laatikot ovat se jatko-osa, niitä siirretään sitä mukaa kun pennut tarvitsevat enemmän tilaa. Keskellä on pahviportti, josta Tiitu pääsee hoitamaan pentujaan. Makuualustan ja portin välissä on sanomalehti-WC jota ei kuvassa näy.
Nukuin ensimmäisen yön pitkästä aikaa omassa sängyssäni ja myös Tiitu yöpyi boksissaan, joka sekin on makuuhuoneessa. Sieltä se oli käynyt hoitamassa pentujaan, koskapa en kertaakaan herännyt yöllä.
Kaunista pakkasaamua emme halunneet viettää sisällä vaan lähdimme metsään lenkille asianmukaisesti vaatetettuina. Tiitulla on nisiensä suojana keinoturkis, Iidalta peritty "tissiliivi", mutta häveliäisyys estää julkisen alusasun esittelyn.
Kun Iida sai pentuja v.-99 oli vuosisadan pakkastalvi, -42 ei ollut harvinaista ja Iidan piti siitä huolimatta päästä ulos tarpeilleen. Imettävän koiran nisät ovat pakkaselle arat, joten tein Iidalle paksusta keinoturkiksesta hiukan muotoilemalla koko mahan peittävän suojuksen, josta jalat tulee läpi ja näin se pysyy siellä missä sen kuuluukin suojata! Kaunis se ei ole, mutta toimii.
Tilaa:
Kommentit (Atom)