Tutussa seurassa?
Ennen sairaalareissua teimme keskisuomalaisen vieraani kanssa pienen retken Rovaniemen lähikuntiin.
Vieraallani ei ollut toivomuksia kohteiden suhteen joten pyöriskelimme Kemijärvi- Pelkosenniemi- Sodankylä alueella.
Kemijärvellä ja sen kupeessa olevalla Pyhä-Luosto tunturikeskuksessa aikaa olisi voinut viettää kauemminkin, mutta sää ei meitä suosinut.
Huono sää antoi hyvän tekosyyn istuskella televisiosarjasta tutussa kaljabaarissa 'No Mans Landissa'.
Aittakurusta olen tässä blogissani kirjoittanut eri yhteyksissä.
Se on paikka, jota en halua ohittaa edes vesisateella, vaan sinne pitää päästä hiljentymään hetkeksi.
Tämän kesän konsertit joudun jättämään väliin, luultavasti.
Sodankylässä meitä kiinnosti paitsi Alariesto-galleria, myös Revontuli-kota, jonka osotteen löysin kunnan sivuilta.
Sinne ajaessamme meinasi usko loppua, mutta luotin navigaattoriin ja niin saavuimme perille uudehkon omakotitalon tanhuville jossa kota sijaitsi.
Kävi ilmi, että kota toimii todellakin Turusen pihapiirissä ja näytösajat olivat todella joustavat. Näytös silloin kun on asiakkaita!
Näytös täytti ja ylitti odotukseni, osaan katsoa nyt tuttuja revontulia uusin silmin.
Vaan eipä ole ihme; kuvan nuori nainen on Esa Turusen tytär ja esitys oli laadittu Tähtelän tohtorin asiantuntemuksella.
Teille, joille ei Tähtelä sano mitään kerron, että se on Sodankylän kunnassa sijaitseva geofysiikan observatorio!
http://www.arcticacademy.fi/index2.htm/Tervetuloa.html














