Seli-seli-selitystä

Minun rakas blogini on jäänyt lapsipuolen asemaan, vaikka kompuutteri jälleen palvelee kuuliaisesti. Syy mokomaan pitää siis diagnosoida uudelleen....taudinkuva on hiukan epäselvä.
Syyskuu on pyörähtänyt käyntiin kaikkine aktiviteetteineen ja jotenkin vaan ne menneet tapahtumat ovat jo niin kaukana, ettei niistä maksaisi vaivaa enää kirjottaa. Ensilumikin ehti peittää maat ja mannut.
Päivitän kuitenkin satokauden tärkeimmät...
Mustikka houkutteli metsään lähes lumen tuloon saakka, kiitos lämpimän syyskuun. Alotin poimimisen heti mustikoitten kypsyttyä, mutta en malttanut lopettaa kiintiön täyttymiseen vaan kerta toisensa jälkeen suuntasin poimurin kanssa metsään...
Porkkanasatokin yllätti runsaudellaan ja ne olivat myös kookkaita ja meheviä. Maa vain on niin savinen ja kova, etttä moni porkkana kasvoi kieroon tai kiinni kaveriin!
Haravoimme Seijasiskon kanssa syksyn lehdet kasvimaalle kuohkeuttamaan maata ja kuopus aikoi keväällä maanmuokkauksen yhteydessä tuoda lisäksi vielä sinne hiekkaa.

Vihdoinkin!

Vihdoinkin sain tietokoneeni kotiin. Toisesta peräkkäin tehdystä takuuhuollosta! Edellisellä kerralla vaihdettiin kovalevy ja nyt toisella kerralla emolevy.
Tekee mieli kirota vieläkin näitä maanantaikappaleita, mutta eiköhän minun kiroilukiintiöni ole jo täyttynyt vimeksi kuluneen kuukauden aikana!

Ilman tietokonetta on tullut käveltyä enemmän pitkin maita ja mantuja, sukankudin on jälleen viritettynä ja Neuvokkaan ovea olen avannut tuhkatiheään....mutta tätä kirjoittamista olen ikävöinyt kuin rakasta ystävää konsanaan.
Ylläoleva kuva on viime sunnuntaiselta tutkimusmatkalta harvoin käymääni kaupungin osaan, Vennivaaraan. Matka sinne ei ole pitkä, mutta kulku sinne on ollut vähemmän houkutteleva.
Viimetalvisen hiihtokauteni pilannut tietyömaa on poikinut hyvääkin - kevyenliikenteen väylän kahteen vastakkaiseen vaaraan rakennetun asuinalueen välille. Nyt vennivaaralaiset pääsevät oikaisemaan monta kilometriä vaikkapa lähimpään apteekkiin. Siis jos haluavat kävellä, himokuntoilijat ehkä pyöräilevät sillä ylämäkeä riittää : )

Eilistä tänään

Pitkästä aikaa vietin päivän koiranäyttelyssä kotipaikkakunnalla. Tapasin jälleen tuttuja vuosikymmenten takaa. Eräs heistä oli kerhomme 80-luvun junnuja, joka kasvattaa nykyisin kennelmimellä Grouseeker's Autumn englanninspringerspanieleita. Koiria ja niiden ihmisiä vilisti esiin puheissamme, meillä riitti paljon muisteltavaa.  Kuva on hänen kasvattinsa menestystä juhlistavasta piknik-tarjoilusta, josta sain nauttia hänen tiiminsä seurassa.
Tapasin myös monta muuta 80-lukulaista, jotka ovat edelleen aktiivisia harrastajia.

Arvaatte varmaankin, että jokin tärkeä syykin minulla oli lähteä näyttelypaikalle....Mindi-pirpanahan se tietenkin oli.
Olemme tapailleet Mindin kanssa sikäli kuin se on ehtinyt reissuiltaan olla Rovaniemellä     : )

' Kädettömänä '

Tietokone on jälleen korjattavana... ÄRRRH.! Kirjoitan tätä älypuhelimella, mutta kun sekä teksti että näppäimistö on minikoossa kirjoittaminen kysyy lehmän hermoja.
Toisaalta onhan se hyväksi antautua ja ottaa lusikka kauniiseen käteen. Kun kerran haluan kirjoittaa ja kun kerran on väline sen toteuttamiseen niin purenpa ärtymykseltä hännän poikki.
Kiitän tätä puhelinta ja myös Googlea, yhdessä  ne ovat auttaneet minut monesta pälkähästä. Ennakoiva tekstin syöttö ja syötettyjen sanojen muistiin tallentaminen nopeuttaa kirjoittamista.
Minun hatara englannin kielenikin hyötyy kun google tarjoaa sanalle oikean kirjoitusmuodon.
Toisaalta kyllä ei tule kaivettua muistilokeroita tarvittavan sanan löytämiseksi, on niin helppo kysyä googlelta :-)

Wanhaa

Matkailu avartaa, ei tarvitse mennä edes merta edemmäs kalaan : )
Tämän kesän aikana olen tavannut juuri niitä tärkeitä ihmisiä, joita en ole tavannut vuosiin. 'Pikkusiskon' äkillinen kuolema vaikutti suuresti matkasuunnitelmiin.

Tapasin ystäväperheen aikuistuneita poikia perheineen. Heistä vanhin on hankkinut hyvin vanhan autiotilan, jota kunnostaa perinteitä kunnioittaen.
Wanhan pirtin -tai pitäisikö sanoa paikallisen tavan mukaan tuvan- lattialankut herättivät kunnioitusta leveydellään.
Jokaisen oven alla oli askelten kuluttama kuoppa lankussa. En ole niin taitava kuvaaja, että olisin saanut kuopan vaikuttavuuden esiin, joten jätän sen mielikuvituksen varaan. Tilan vanha osa on rakennettu 1700-luvulla, siis lukemattomat askeleet ovat kuluttaneet lattialankkuja !

Kivinavetan seinät on ladottu puolitoistametriä läpimitaltaan olevista kivistä.

Tilalla on säilynyt myös vanhoja käyttöesineitä, joita talonväki edelleen käyttää jokapäiväisessä elämässään.

Emännänveitsi

Muistojen kesä

Paikasta toiseen - ajasta toiseen. Sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti. Tässä kesässä on ollut läsnä suru ja ilo, kuolema ja syntymä, elämä isolla eellä. Paljon tapaamisia, menetyksen, surun ja muistojen jakamista. Uuden suunnittelua.

Rovaniemeltä ei ollut saatavana suoraa lentoa Tampereelle, joten jouduin koukkaamaan Helsingin kautta. Kulkuvälineenä loppumatkasta oli kuvan kone, jolla taival taittui siinä kuin suuremmallakin. Meteliä vain hiukan enemmän koneen sisällä.

Puhelimen kamera korvaa nykyisin lähes aina järkkärin, se kun vaan on niin kätevästi käsillä. Se kertonee siitä, että myös valokuvaus harrastuksena on jäämässä historiaan, vaikka henkilökuvaus kyllä edelleen kiinnostaakin.

Vaaranlampi

Pitkään jatkunut lämmin sääjakso huipentui +31 Cº Rovaniemellä. Tässä lämmössa ei tee mieli lähteä pyöräilemään. Niin mukavaa kuin olisikin viilettää kilometrien pituista alamäkeä takaisin kotiin tulo olisi tuskien taival! Asialla on puolensa ja puolensa kun asuu korkealla vaaralla.

Illat ovat aivan ihania käveleskellä sinne tänne vailla päämäärää, aurinko on jo hiukan matalammalla eikä porota yhtä kuumasti kuin päivällä. Askeleet ohjautuvat milloin minnekin,  usein löytyy ennenkävelemätön polku tallattavaksi, aina löytyy jotain katseltavaa. Lämpö on houkutellut myös keskikesän tuoksut kulkijan aistittavaksi.  Mieleeni tuli nuoruuteni kesät ja rehevä vastaniitetyn heinäpellon tuoksu.
Eilen jalat veivät kulkijan Vaaranlammelle. Siellä on tänä kesänä enemmän elämää kuin vuosiin. Kylmästä alkukesästä huolimatta vesilintujen pesintä on onnistunut hyvin ja useita poikueita tapaa opettelemassa itsenäistä elämäänsä emon valvonnassa.

Sanaton suru

Kun jatkoksi edelliseen postaukseen  tämä, jota en koskaan olisi halunnut kirjoittaa! Minun 'pikkusiskoni' on poissa.

Luopumisia

Elämä kulkee latujaan, valosta varjoon, varjosta valoon...
Joskus elämä satuttaa, pakottaa katsomaan syvälle, hiljentymään olennaisen äärelle. Mikä on totta, mikä  irtipäästettävää.

Tätä 'vintin siivousta' tulee tehtyä varsinkin silloin, kun viikatemies käy merkitsemässä tai harventamassa elonpeltoa. Niin monta, monta tuttua on viimevuosina temmattu pois inhimillisesti ajatellen kesken matkan, varottamatta.

Näin runon ja suven päivänä ja näihin mietteisiin sopinee säkeet Eino Leinon runosta Lapin kesä

Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden : )

Kyyneleitä Taivaanrannalla 2

Taivaanrannalla on surullista.

Aioimme Iipan ja Mindin kanssa viettää iltaa Kirkkolammella, mutta säidenhaltija päätti puolestamme toisin. Niinpä sitten keittelimme Taivaanrannalla iltateetä itsepoimituista yrteistä ja siinä sivussa muistelimme menneitä ja harrastustamme, harrastuskavereitamme ja heidän kuulumisiaan.

Yllättävä suruviesti kertoi yhteisen pitkäaikaisen harrastuskaverimme menehtyneen vaikeaan sairauteen. En ollut tiennyt hänen sairaudestaan.
Hän oli kaikessa mukana, aina rauhallisena, ystävällisenä ja valmiina auttamaan ja neuvomaan tarvittaessa.
Viimeiseksi jäänyt tapaaminen Tuonenvirran ylittäneen ystävämme kanssa jätti lämpimän muiston - entisten lisäksi - hänestä.
Olimme sattumoisin samalla lomalennolla ensimmäisellä Espanjan matkallani. Paluulennon jälkeen odottelimme laukkujamme terminaalin hihnalta ja koska asuimme samalla suunnalla hän tarjosi kyytiä kotiin varaamassaan taksissa. Eikä suostunut ottamaan maksua.
Sellainen hän oli.

Lepää rauhassa Kari, muistosi elää.