Rovaniemi on paljon muutakin kuin urheilu- ja koulukaupunki. Rovaniemi ottaa vastaan pakolaisia valtakunnallisesti asukasmääräänsä nähden pajon. Kansallisuuksia on paljon, ks. kuvan liput. Suurin osa on pakolaistaustaisia maahanmuuttajia, mutta myös ammattikorkeakoulu ja yliopisto on vetänyt vierasmaalaisia opiskelijoita. Kauppojen kassoilla vieraalla korostuksella suomea puhuva kassahenkilö on varsin tavallinen näky. Jopa uimahallissa opasteet ovat kolmella kielellä - suomi, englanti ja venäjä! Tosin uimahallin venäjänkieliset opasteet ovat ehkä tarkoitettu venäläisiä matkailijoita varten, joita Rovaniemellä liikkuu todella paljon.
Miksikö kirjoitin ylläolevan tekstin? Olen työntämässä päätäni monikulttuuriseen yhteisöön, Moninettiin. En vielä tiedä, mitä se tuo tullessaan ja milloin, mutta avoimin mielin jään odottamaan.
Hae tästä blogista
lauantai 11. lokakuuta 2014
torstai 9. lokakuuta 2014
Rahanpesua
Huolellinen emäntä tarkistaa ja tyhjentää pestävien vaatteiden taskut paperinenäliinoista, avaimista, kolikoista yms. Niinhän minäkin teen, aina. Silittelen vaatteen noin päällisin puolin käsin ja työnnän koneeseen. Yhtälö ei toimi jos kyseessä on paksu vaate ja sileänsileä seteli.
Ulkoiluvaatteen taskussa on hyvä pitää 'kaikenvaralta'-seteliä, kotimatkalla voi sitten kaupasta poimia mukaan sen edelliseltä kauppareissulta unohtuneen hiivan tai suolapaketin. Tai hypätä bussiin ellei ehdi/jaksa kävellä kotiin. Niin kovin harvoin tarvitsen tuota vararahastoa, etten edes muista sen olemassaoloa. Yllä oleva seteli päätyi takintaskussa kirjopesuun, alusta loppulinkoukseen saakka.
Tietokone kävi vielä yhden kerran huollossa. En jaksa enää kiroilla sen kanssa, totean vain , että myyjäliike muisti minut nimeltä jo kun astuin ovesta sisään : ) Jouduin ostamaan myös uuden näytön, jonka kanssa on totutteleminen muuttuneeseen kuvasuhteeseen.

lauantai 4. lokakuuta 2014
Liikunnallinen Rovaniemi
Rovaniemellä rakennetaan. Suuria tiehankkeita toteutetaan, suurimpana niistä nelostien remontti kaupungin eteläpuolella. Rakennuskantaakin uusitaan ja vanhaa puretaan uuden tieltä.
Keväällä ohikulkiessani haikeana seurasin Korkalovaaran koulun purkamista, esikoiseni alotti siinä koulutaipaleensa.Vanhan koulun tontille on noussut kaksi rakennusta, joista toinen on jo käytössäkin. En tiedä sen toiminnasta, en ole nähnyt liikettä pihalla eikä näy minkäänlaisia tunnuksia.Tästä päätellen tuo taaempi rakennus olisi työmaasta kertovan taulun mukaan päiväkoti.
Paikka on mitä mainioin tuonlaatuiseen toimintaan. Vieressä on metsää ja suuri puistoalue josta leikkivälineitten lisäksi löytyy myös lapsille mitoitettu liikennepuisto.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Seli-seli-selitystä
Minun rakas blogini on jäänyt lapsipuolen asemaan, vaikka kompuutteri jälleen palvelee kuuliaisesti. Syy mokomaan pitää siis diagnosoida uudelleen....taudinkuva on hiukan epäselvä.
Syyskuu on pyörähtänyt käyntiin kaikkine aktiviteetteineen ja jotenkin vaan ne menneet tapahtumat ovat jo niin kaukana, ettei niistä maksaisi vaivaa enää kirjottaa. Ensilumikin ehti peittää maat ja mannut.
Päivitän kuitenkin satokauden tärkeimmät...
Mustikka houkutteli metsään lähes lumen tuloon saakka, kiitos lämpimän syyskuun. Alotin poimimisen heti mustikoitten kypsyttyä, mutta en malttanut lopettaa kiintiön täyttymiseen vaan kerta toisensa jälkeen suuntasin poimurin kanssa metsään...
Porkkanasatokin yllätti runsaudellaan ja ne olivat myös kookkaita ja meheviä. Maa vain on niin savinen ja kova, etttä moni porkkana kasvoi kieroon tai kiinni kaveriin!
Haravoimme Seijasiskon kanssa syksyn lehdet kasvimaalle kuohkeuttamaan maata ja kuopus aikoi keväällä maanmuokkauksen yhteydessä tuoda lisäksi vielä sinne hiekkaa.
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Vihdoinkin!
Vihdoinkin sain tietokoneeni kotiin. Toisesta peräkkäin tehdystä takuuhuollosta! Edellisellä kerralla vaihdettiin kovalevy ja nyt toisella kerralla emolevy.
Tekee mieli kirota vieläkin näitä maanantaikappaleita, mutta eiköhän minun kiroilukiintiöni ole jo täyttynyt vimeksi kuluneen kuukauden aikana!
Ilman tietokonetta on tullut käveltyä enemmän pitkin maita ja mantuja, sukankudin on jälleen viritettynä ja Neuvokkaan ovea olen avannut tuhkatiheään....mutta tätä kirjoittamista olen ikävöinyt kuin rakasta ystävää konsanaan.
Ylläoleva kuva on viime sunnuntaiselta tutkimusmatkalta harvoin käymääni kaupungin osaan, Vennivaaraan. Matka sinne ei ole pitkä, mutta kulku sinne on ollut vähemmän houkutteleva.
Viimetalvisen hiihtokauteni pilannut tietyömaa on poikinut hyvääkin - kevyenliikenteen väylän kahteen vastakkaiseen vaaraan rakennetun asuinalueen välille. Nyt vennivaaralaiset pääsevät oikaisemaan monta kilometriä vaikkapa lähimpään apteekkiin. Siis jos haluavat kävellä, himokuntoilijat ehkä pyöräilevät sillä ylämäkeä riittää : )

keskiviikko 27. elokuuta 2014
Eilistä tänään
Pitkästä aikaa vietin päivän koiranäyttelyssä kotipaikkakunnalla. Tapasin jälleen tuttuja vuosikymmenten takaa. Eräs heistä oli kerhomme 80-luvun junnuja, joka kasvattaa nykyisin kennelmimellä Grouseeker's Autumn englanninspringerspanieleita. Koiria ja niiden ihmisiä vilisti esiin puheissamme, meillä riitti paljon muisteltavaa. Kuva on hänen kasvattinsa menestystä juhlistavasta piknik-tarjoilusta, josta sain nauttia hänen tiiminsä seurassa.
Tapasin myös monta muuta 80-lukulaista, jotka ovat edelleen aktiivisia harrastajia.
Arvaatte varmaankin, että jokin tärkeä syykin minulla oli lähteä näyttelypaikalle....Mindi-pirpanahan se tietenkin oli.
Olemme tapailleet Mindin kanssa sikäli kuin se on ehtinyt reissuiltaan olla Rovaniemellä : )
Tapasin myös monta muuta 80-lukulaista, jotka ovat edelleen aktiivisia harrastajia.
Arvaatte varmaankin, että jokin tärkeä syykin minulla oli lähteä näyttelypaikalle....Mindi-pirpanahan se tietenkin oli.Olemme tapailleet Mindin kanssa sikäli kuin se on ehtinyt reissuiltaan olla Rovaniemellä : )
keskiviikko 20. elokuuta 2014
' Kädettömänä '
Tietokone on jälleen korjattavana... ÄRRRH.! Kirjoitan tätä älypuhelimella, mutta kun sekä teksti että näppäimistö on minikoossa kirjoittaminen kysyy lehmän hermoja.
Toisaalta onhan se hyväksi antautua ja ottaa lusikka kauniiseen käteen. Kun kerran haluan kirjoittaa ja kun kerran on väline sen toteuttamiseen niin purenpa ärtymykseltä hännän poikki.
Kiitän tätä puhelinta ja myös Googlea, yhdessä ne ovat auttaneet minut monesta pälkähästä. Ennakoiva tekstin syöttö ja syötettyjen sanojen muistiin tallentaminen nopeuttaa kirjoittamista.
Minun hatara englannin kielenikin hyötyy kun google tarjoaa sanalle oikean kirjoitusmuodon.
Toisaalta kyllä ei tule kaivettua muistilokeroita tarvittavan sanan löytämiseksi, on niin helppo kysyä googlelta :-)

lauantai 16. elokuuta 2014
Wanhaa
Matkailu avartaa, ei tarvitse mennä edes merta edemmäs kalaan : )
Tämän kesän aikana olen tavannut juuri niitä tärkeitä ihmisiä, joita en ole tavannut vuosiin. 'Pikkusiskon' äkillinen kuolema vaikutti suuresti matkasuunnitelmiin.
Tapasin ystäväperheen aikuistuneita poikia perheineen. Heistä vanhin on hankkinut hyvin vanhan autiotilan, jota kunnostaa perinteitä kunnioittaen.
Wanhan pirtin -tai pitäisikö sanoa paikallisen tavan mukaan tuvan- lattialankut herättivät kunnioitusta leveydellään.
Jokaisen oven alla oli askelten kuluttama kuoppa lankussa. En ole niin taitava kuvaaja, että olisin saanut kuopan vaikuttavuuden esiin, joten jätän sen mielikuvituksen varaan. Tilan vanha osa on rakennettu 1700-luvulla, siis lukemattomat askeleet ovat kuluttaneet lattialankkuja !
Kivinavetan seinät on ladottu puolitoistametriä läpimitaltaan olevista kivistä.
Tilalla on säilynyt myös vanhoja käyttöesineitä, joita talonväki edelleen käyttää jokapäiväisessä elämässään.
Emännänveitsi

sunnuntai 10. elokuuta 2014
Muistojen kesä
Paikasta toiseen - ajasta toiseen. Sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti. Tässä kesässä on ollut läsnä suru ja ilo, kuolema ja syntymä, elämä isolla eellä. Paljon tapaamisia, menetyksen, surun ja muistojen jakamista. Uuden suunnittelua.
Rovaniemeltä ei ollut saatavana suoraa lentoa Tampereelle, joten jouduin koukkaamaan Helsingin kautta. Kulkuvälineenä loppumatkasta oli kuvan kone, jolla taival taittui siinä kuin suuremmallakin. Meteliä vain hiukan enemmän koneen sisällä.
Puhelimen kamera korvaa nykyisin lähes aina järkkärin, se kun vaan on niin kätevästi käsillä. Se kertonee siitä, että myös valokuvaus harrastuksena on jäämässä historiaan, vaikka henkilökuvaus kyllä edelleen kiinnostaakin.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
Vaaranlampi
Pitkään jatkunut lämmin sääjakso huipentui +31 Cº Rovaniemellä. Tässä lämmössa ei tee mieli lähteä pyöräilemään. Niin mukavaa kuin olisikin viilettää kilometrien pituista alamäkeä takaisin kotiin tulo olisi tuskien taival! Asialla on puolensa ja puolensa kun asuu korkealla vaaralla.
Illat ovat aivan ihania käveleskellä sinne tänne vailla päämäärää, aurinko on jo hiukan matalammalla eikä porota yhtä kuumasti kuin päivällä. Askeleet ohjautuvat milloin minnekin, usein löytyy ennenkävelemätön polku tallattavaksi, aina löytyy jotain katseltavaa. Lämpö on houkutellut myös keskikesän tuoksut kulkijan aistittavaksi. Mieleeni tuli nuoruuteni kesät ja rehevä vastaniitetyn heinäpellon tuoksu.
Eilen jalat veivät kulkijan Vaaranlammelle. Siellä on tänä kesänä enemmän elämää kuin vuosiin. Kylmästä alkukesästä huolimatta vesilintujen pesintä on onnistunut hyvin ja useita poikueita tapaa opettelemassa itsenäistä elämäänsä emon valvonnassa.
Tilaa:
Kommentit (Atom)

.jpg)