Puikottamista - vaan ei sukkapuikoilla

Kuvien laatu ei kestä ankaraa tarkastelua, epäedullinen valaistus ja puhelimen kamera yhdistelmänä ei ole paras mahdollinen.

Kun puhelin kuitenkin on yleensä aina mukana se on kätevä tapa tallentaa tapahtumia.

Olin Oulussa esikoisen luona viikonloppuna ja sain jälleen harjoitella puikoilla syömistä. Kuva todistaa, että onnistuin tyhjentämään salaattilautasen japanilaisittain, myös nuo jäljellä olevat porkkanasuikaleet päätyivät suuhuni : )

Esikoinen on toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa - itse suunnittelemansa autotallin. Hän kertoi lähes asuvansa siellä. Voin hyvin ymmärtää sen, autojen rassaaminen on ollut esikoisen harrastus pikkupojasta lähtien. 

Miniäni on myös kätevä käsistään, hän on pikkuhiljaa sisustanut talon yhden huoneen japanilaisittain. Tehnyt omin pikkukätösin kaikki puutyötkin, koska niitä ei valmiina saa mistään.

Hän on kertonut tästä projektista omassa blogissaan, joka löytyy tuolta minun blogini 'helmasta'. Teksti on japaniksi ja kääntäjän avullakaan siitä ei saa tolkkua, mutta kuvatekstit ovat suomeksi ja kuvat hyviä.

Huomenta naurun kera!

Koirattoman elämäni aamurutiineina on ensiksi kahvipannun lataaminen, sitten tietokone lämpiämään...jääkaapille, pari voileipää ja kahvimukin kanssa tietokoneelle. Sähköpostit ... muutamat blogit ja tämän sivun kuvat  tarjosivat naurun, joka ei ota loppuakseen ! Katsokaa ja naurakaa !

Tarkoitukseni oli kirjoittaa tuosta uudesta tiestä, koota sen vaiheista kuvasarja, mutta kuvat ovat jossain bittiavaruudessa. Siispä hirisen vielä hetken tuon sivuston seurassa...

Hyvää uutta vuotta!

Aivoille askartelua

Ulkona paukkuu pakkanen eikä ulkoilu maistu....niinpä nettiä tulee selailtua pitkin pyhiä enemmän kuin tavallisesti. Vastaan tulee kaikenlaista mukavaa, kuten tämäkin aivojumppa. Lapsellinen, helppokin, mutta minua tämä huvitti. Vaihtelua pelaamiselle. Ja syömiselle.

Joulun rauhasta nauttien kuuntelin Areenasta Antti Tuiskun joulukonsertin ja pidin siitä kovasti. Antista pidän muutenkin, sympaattisesta oman kylän pojasta. Suuri merkitys kuuntelunautintoon on näillä tietokoneen kaiuttimillakin, jotka vuosia sitten asiansa osaava myyjä minulle myi. Silloin kuvittelin, että vain nuoriso kuuntelee musiikkia tietokoneella, aikuiset ainoastaan hyötykäyttävät konettaan. 

Kuinka väärässä ihminen voikaan olla. M.O.T.

Hyvää joulua

Tämän kuvan myötä toivotan kaikille lukijoilleni rauhallista ja tunnelmallista joulua. Jääköön kiire ja stressi oven ulkopuolelle, vallatkoon jokaisen mielen lämpö ja lempeys!

Maanantain vierotusoireet

Viikonlopun jälkeen olo tuntui jotenkin vajaalta, maanantai tuntui etsivän käynnistymistään. Ohjatut kuntoilut ovat joulutauolla mutta jokaviikkoinen rytmi istuu verissä. Viikko on alkanut maanantaiaamun kuntosalilla, ruumis kaipasi 'rääkkäämistään' eikä siihen reipaskaan kävely tunnu riittävän.
Päättelin, että koska minun ryhmäni salivuoro on ma klo 9.00 sali olisi tyhjänä kaikkina kalenteriin merkittyinä ohjattuina tunteina. Niinpä heti virka-ajan alettua soitin kaupungin liikuntatoimistoon ja kysyin voiko salille mennä omatoimisesti. Luvan saatuani napsautin saunan päälle ja lähdin katsomaan josko ovet olisivat auki. Kuten kuvasta näkyy - olivat. Sain ihan yksin koko salin arsenaalin käyttööni ja viikko pyörähti käyntiin täynnä energiaa.

Ja mikä parasta, kalenterissa ei ole merkintöjä!

Piparintuoksuinen lauantai

On se aika vuodesta jolloin yhden jos toisenkin kotona leijuu suloisia tuoksuja, vaikka ei vuosikymmenten takaiseen lajirunsauteen pyrittäisikään.
Taivaanrannalla ei harrasteta monimutkaista ruuanlaittoa , mutta jouluksi haluan tehdä niitä perinteisiä laatikkoruokia. Niillä vanhoilla hyviksi maistetuilla ohjeilla, aikaa ja vaivaa säästämättä.
Sen sijaan oikaisen piparitaikinan kohdalla surutta. Kaupan pakastealtaasta lähtee mukaan taikinapaketti tai pari .
Leipominen on rentouttavaa puuhaa kunhan ei tee sitä kiireellä. Taivaanrannalla oli tällä kertaa kaksi leipuria, Ayaan ja minä.

Joku ehkä miettii puuttuvia vauvan kuvia...vauva jätettiin kotiin isoveljen hoiviin, tämä oli meidän äitien laatuaikaa    : )

Neuvokas kouluttaa

Syyskausi alkaa lähestyä loppuaan ja saan odotetun joululoman yhtälailla ohjatusta liikunnasta, kirjoitusharrastuksesta kuin vapaaehtoistyöstäkin. Kaikki ne ovat mieluisia tekemisiä, mutta minä, jonka periaate on ollut elämä ilman kelloa ja kalenteria olen väsynyt kalenterin seuraamiseen. Joustava luonteeni kuitenkin taipuu elämän tuomiin mahdollisuuksiin periaatteita venyttämällä : ) 
Venyttäminen minun kohdallani on vienyt useamman viikonlopun kuluneen kuukauden aikana. Pari viikkoa taaksepäin Neuvokas järjesti EA1-kurssin, jolla päivitin vanhentuneen ensiaputaitoni ja -korttini.
Eilinen päivä kului jälleen koulutuksessa, joka herätti minut ruususen unestani. Me vapaaehtoiset emme oletettavasti joudu tekemisiin väkivallan kanssa tehtävissämme, mutta esim.herra Alzheimer saattaa järjestää yllätyksiä. Molemmissa koulutuksissa painotetaan havainnoinnin ja ennakoinnin tärkeyttä. Kummallakin kurssilla saimme harjoitella asioita käytännössä joskaan Anne-nukke ei herännyt henkiin lukuisista elvytyksistä huolimatta. Sen sijaan onnistuin irrottautumaan kiinnikäyneen uhkaavasti käyttäytyvän lähimmäiseni otteesta : )
Iloisen yllätyksen koin myös, kun tapasin Marin äidin kurssilla. Hän ei ole asunut Rovaniemellä enkä ole tavannut häntä reiluun viiteentoista vuoteen, ja silloinkin vain pikapikaa ohimennen. Näin vain on, että kaikuja entisestä elämästä tulee vastaan tuon tuostakin. Elämä tuntuu kokonaiselta.

Tylsääkö?

Tämä blogini on muotoutunut omanlaiseksekseen, mutta siitä puuttuu alkuaikojen hengenpalo, se ei inspiroi. Tylsää.

Sattumoisin huomasin paikallislehdessä ilmoituksen luovan kirjoittamisen ryhmästä, jota tulisi ohjaamaan teatterin ammattilainen, näyttelijä ja draamaopettaja ja mitä kaikkea hän teatterissa tekeekään. Siis sinne! Paikalle saapui yllätyksekseni  paljon  kirjoittamisesta kiinnostuneita ihmisiä, ikähaitari parikymppisistä  eläkeläisiin. Yhtään tylsää hetkeä ei  mahtunut parituntiseen, ryhmän vetäjä oli taitava saamaan porukan mukaan! Aivan super! Näin hauskaa minulla ei ole ollut aikoihin!

Tässä hengentuotteemme,  koko ryhmän yhteisesti tuottama kirje, johon jokainen sai vuorollaan kirjoittaa vain yhden lauseen ilman pistettä tai pilkkua, seuraava kirjoittaja sai päättää jatkuuko lause.

Ensitapaaminen

Tänään olen alottanut ns. kotokaveritoiminnan Moninetissä. Tämäkin on vapaaehtoistyötä, jossa minulla on taustavoimana laaja organisaatio.

Tämän suloisen vauvan vanhempineen tapasin Moninetin tiloissa. Keskustelimme tulkin välityksellä tulevasta yhteistyöstä ja toiveista, että varmasti tulisimme ymmärretyksi oikein.
Sain pienen käsityksen maahanmuuttajien kielivaikeuksista, kun kuuntelin tulkin ja perheen vanhempien keskustelua heidän omalla kielellään. Kuvittelin itseni vastaavaan tilanteeseen; maa, kieli ja tavat - kaikki outoja, ilmastosta nyt puhumattakaan.
Perhe on asunut Suomessa jo jonkin aikaa ja varsinkin isä ymmärtää ja puhuu suomea kohtuullisesti hyvin (oli pakko korjata jälkeenpäin). Perheen äidin kanssa me alotamme säännölliset tapaamiset tarkoituksena vahvistaa hänen suomenkielen ja kulttuurin tuntemustaan. Mukana tulee olemaan tämä pienokainen, joka oppii suomenkielen itsestäänselvyytenä samalla kun kasvaa osaksi suomalaista yhteisöä.

Olen aivan fiiliksissä!