Hae tästä blogista

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Langennut nainen

Käyn uimahallissa vesijumpassa viikottain. Olen käynyt jo monia vuosia joten paikka on kuin toinen koti minulle. Ja kuten tunnettua kotikin on varsin tapaturma-altis paikka, kotona toimitaan automaattisesti turhia miettimättä. Niin tohellan myös tuolla uimahllissa, moikkailen tutuiksi tulleita kävijöitä enkä muista lattian liukkautta....
Niinpä siinä sitten kävi, että havahduin lattiatasossa ja minua hoivaili Simo Silmu! Tiedoksi teille hyvät lukijani: Yölintu ja Simo Silmu on suosikkini musiikin rintamalla!
Onni onnettomuudessa on etten katkonut luitani enkä kumauttanut päätänikään pahemmin.
Toinen onni onnettomuudessa on havahtua Simo Silmun herättelemänä : )

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kevään korva

Pitkästä aikaa hiukan saivartelua suomen kielestä. Tässä kevään korvalla säät ovat vuoroin hellineet ja vuoroin piiskanneet luonnossa liikkujaa. Kevään korva? Mitenkähän ulkomaalainen sen ymmärtäisi? Täytynee kysyä heiltä.
Tai miten tämä kulunut fraasi: käydään ensin saunassa ja syödään sitten vasta? Entä ärtymystä aiheuttava kellojen siirtely? Alavilla mailla hallanvaara?
Olimme maahanmuuttajataustaisen ystäväni kanssa ulkoilemassa joen jäällä ja saimme siellä kokeilla pilkkimistä, matokin oli valmiina koukussa. Siitä sikisi kielikeskustelu sanaparista mato - matto. Ystävääni nauratti.

Muistakaapa siirrellä ne kellot ennen huomista aamua : )

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Täyttyi määrä päivien

Tänään oli vapaaehtoistyöni ensimmäinen lopullisen hyvästelyn aika.
Ystäväni,
sain kulkea rinnallasi kappaleen matkaa, kerätä muistoja, jakaa kokemuksia. Sain saattaa sinua aivan kuoleman portille saakka. Siirryit rauhallisesti rajan toiselle puolelle.
Kiitos yhteisistä hetkistämme ja retkistämme.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Neuvokas kouluttaa 2

Kaksi koulutuspäivää takana. Mitä siitä jäi käteen?

Varsinaista uutta ei tällä kurssilla tullut esille. Tähän ikään ehtineenä omat kokemukset auttavat  ymmärtämään elämää yleensä, mutta ryhmässä erilaiset kokemukset ja kommentit avaavat näkökulmia. Omat luutuneet käsitykset kannattaa aika ajoin kyseenalaistaa.


Aivan kaikkea koulutuksen sisältöä ei tarvinnut etsiä omasta elämästä. Onneksi.
Koulutuksen tarkoitus on auttaa meitä vapaaehtoisia ymmärtämään kriiseissä eläviä tai niistä toipuvia kanssaihmisiämme. Ja ohjaamaan heitä ammattiavun piiriin silloin kun omat taidot ja tiedot eivät riitä.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Netti

Vihdoinkin saan nauttia auringonpaisteen ja puhtaitten hankien kombinaatiosta! Yhdistelmä täydentyy me-kokemukseksi, kun siihen lisätään Mindi-pirpana.
Mindin emäntä loukkasi jalkansa ja tarvitsi apukäsiä koiranhoitoon, joten pirpana tuli Taivaanrannalle pariksi päiväksi.

Blogi on jäänyt vähälle huomiolle viimeaikoina, olen entistä enemmän päivittänyt naamakirjaa, koska siellä yhteys toimii lähes reaaliajassa.  Minusta on mukava seurata kaverien päivityksiä ympäri maailmaa. Naamakirjan idea on myöskin luoda uusia yhteyksiä kaverinkaveri-periaatteella.
Mutta ei ainoastaan uudet kaveripäivitykset tule huomioiduksi, vaan myös vuosikymmeniä jatkuneet ystävyydet tuovat iloa elämään. Sain yllättäen skype-puhelun  lähettipojalta, joka asuu perheineen Saksassa. Koiraharrastus on poikinut muitakin ulkomailla asuvia kavereita, joiden kuulumisia saan seurata facebookissa. Siis eläköön internet ja naamakirja : ) 
Internet on kuitenkin vain väline, todellinen yhteys edellyttää jotain yhteistä nimittäjää. Sellaista joka on tai on ollut osa elävää elämää.
Elävässä elämässä on enemmän sitä muuta kuin nettiyhteydet, vaikka ne ovatkin tärkeä osa yhteydenpitoa. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, kirjeet olivat aikoinaan yhteydenpitokeino kaukana asuviin sukulaisiin ja ystäviin. Mutta kuka enää viitsii kirjoittaa kirjeitä? Sähköpostikin toimii vain virallisemmissa asioissa. Some on vallannut - ja köyhdyttänyt? - ihmisten välisen seuraelämän.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Sukset narikassa




Suomen talvi on varsinainen takinkääntäjä, tuulella käyvä.
Olihan sitä pakkastakin, myönnetään. Mutta missä on se oikea keskitalvi hiihtokeleineen? Silkkaa vettä on satanut Rovaniemelläkin,  lämpötila plussan puolella viikkotolkulla. En marise, ihmettelen vaan.
En ole meteorologi enkä edes pessimisti, mutta ennustanpa meille pitkää epävakaista ja kylmähköä kevättä.
Toivottavasti olen väärässä.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Luopumista

Ystävänpäivän kynnyksellä sain kuulla ikäviä uutisia. Minun Neuvokkaan vapaaehtoisurani ensimmäinen tuettava on vakavasti sairas.
Olemme tavanneet hänen kanssaan kerran viikossa tämän kahden vuoden ajan. Olemme ulkoilleet...kahvitelleet....keskustelleet Rovaniemen historiasta ja tapahtumista....puhuneet vanhoista tavoista, käsitöistä....pelanneet korttia....ja mukana on lähes aina ollut huumori.

Nyt tuo kaikki on takana. Hän ei enää palaa kotiin, vaan viettää elämänsä viimeiset hetket TK:n vuodeosastolla. Me tapaamme vielä, mutta ero on läsnä jokaisessa tapaamisessa. Saan saattaa häntä loppuun asti.

Voin olla ulkoapäin kova ja vahva,
mutta sisältä heikko ja hutera.
Voin hymyillä leveämmin kuin aurinko,
mutta samalla hymyn taakse voi kätkeytyä kyynelten valtameri.
Voin sanoa, että minulla on kaikki hyvin,
vaikka oikeasti tarvitsisin tukea ja apua
kipeämmin kuin koskaan.
Voin sanoa, että ei haittaa tai ymmärrän täysin, 
vaikka sisimmässäni olisin murentunut hiekan kokoisiksi palasiksi ja toivonut,
että heräisin unesta, pahasta sellaisesta.

Voin sanoa että jaksan, tarkoittamatta sitä.

- tuntematon -

torstai 12. helmikuuta 2015

Ystävyydelle



Internetissä tutustuu ihmisiin,
joista ajan myötä tulee ystäviä.
Jutellaan keskenämme, kuin olisimme
aina tunteneet toisemme.
Tiedämme välimatkan, joka meidät erottaa. 
Joitakin tapaamme,
joitakin emme koskaan tapaa,
mutta silti me kiinnymme
näihin ihmisiin.
Virtuaaliystävyys ei tunne rajoja
ja se voi olla yhtä aitoa
kuin muukin ystävyys.

Ystäväni, kiitos teille ystävyydestänne !

perjantai 6. helmikuuta 2015

torstai 5. helmikuuta 2015

Turvallista matkaa....



Kuvat ovat jälleen puhelimella otettuja, se kun on niin kätevästi käsillä. Valokuvaus harrastuksena näyttää olevan jos ei unohduksissa niin ainakin pitkällä tauolla.

Tuolla aikaisemmin sanoin, että tunnen oloni turvalliseksi portin ulkopuolellakin, mutta viisainta oli olla kokeilematta.
Portti lukittiin yöksi, kuten myös pihalla olevat polkupyörät.
Alempana oleva lukko on huutavaa mallia. Ennennäkemätöntä. Lukon lukittuna ollessa sen räpeltäminen saa aikaan vihlovan ujelluksen!