Kestopuheenaiheet

Sää on kestopuheenaihe, siitä saa aina jutunjuurta vaikkapa naapurin kanssa postilaatikolla.
 Ajattelin eilen puoliltapäivin käydä tervehtimässä ystävääni, mutta jo pihapolulta oli käännyttävä takaisin sisälle vaihtamaan nastapohjakengät jalkaan.   Lunta meillä ei vielä ole, mutta ilman kosteus on tiivistynyt paksuksi kuuraksi ja siihen tuo alijäähtynyt tihkusade sai todella liukkaan kerroksen. Aioin myös käydä illemmalla Neuvokkaan Laulunlyömissä verryttelemässä äänijänteitäni vaan ehtiipä tuota paremmillakin keleillä.

Toinen rovaniemeläisittäin merkittävä puheenaihe on RoPSin tämän kauden menestys - SM-hopea - joka sai runsaasti 'väriä tunnustavaa' väkeä liikkeelle ennen sarjan viimeistä ottelua. Aioin itsekin ostaa fanikaulaliinan, mutta niin monella muullakin oli sama ajatus, en jaksanut jonottaa kassalle.
Kävelykadulla oli suuri nokipannu tulilla ja tottakai Joulupukki tonttuineen viihdyttämässä lapsia ja lapsenmielisiä. Pukilla oli aikaa ja mielenkiintoa jutella jokaiselle halukkaalle, kerrassaan hyvän mielen sain minäkin pukkia kätellessäni. Kun kerroin olleeni kovin kiltti koko vuoden pukki tarkisti tontuilta miten tuon asian laita on... tontut vahvistivat lausumani ja niin pukki lupasi muistaa minua ensi jouluna !

Hidastusta elämään

Sumu on minulle kaunis elementti luonnossa, se sulkee maiseman pehmeään syliinsä ja sitä on helppo hengittää.
Syksyn edistyessä on ollut pikkupakkasia, mutta enimmäkseen sää on pysytellyt plussalla. Kesäperunatkin saivat olla maassa lokakuulle asti, siis ennnätysmyöhään. No nyt on 'nauriit kuopassa ja akat pirtissä' niinkuin vanha kansa tapasi sanoa.

Päivien lyhentyminen vaikuttaa minuun lisääntyneenä unentarpeena, jokasyksyinen ilmiö. Elokuussa pitää päättää tulevan talven kuntoilu- ym. harrastukset ja koska silloin on vielä kesä tulee innostuttua: tuonne, tuonne ja tuonnekin! Perjantai on ainoa päivä viikossa, jolla ei ole kiinteää ohjelmaa. Nyt on aika painaa jarrua ja unohtaa kello ja kalenteri, kääntää kylkeä ja nauttia hitaista aamuista, virkistyä myöhäisellä aamukahvilla.

Kuukkeleita ja ahvenia

Neuvokkaan retki tänä vuonna suuntautui Saariselälle. Ankaran vesisateen saattelemana busssimme lähti Rovaniemeltä matkaan, mennään kun on kerran päätetty. Sää on aina varustekysymys. Kolmen päivän retkestä ensimmäisen iltana ruokailu oli tunnelmallisessa kodassa, jonka keskellä paloi avotuli.

Seuraavaksi päiväksi saimme lämpimän aurinkoisen sään ja monesta patikointimahdollisuudesta valitsin ohjatun geokätköilyretken. Kun yleensäkin tykkään värkätä puhelimen kanssa latasin geocaching-sovelluksen ja yritin sitä käyttäen päästä ällän päälle kätköjen saloista. Löysimme kaikki matkan varrella olevat kätköt, vain viimeinen oli niin kinkkinen että siihen tarvittiin apua toisilta harrastajilta.
Viimeinen kätkö oli nuotiopaikalla, jossa söimme retkilounaan. Olen kuullut noista kuukkeleista ja niiden tavasta tulla pyytämään ruokaa ihmisiltä. Niin paljon kuin olenkin nuotioilla aikaani viettänyt vasta nyt sain ensimmäisen kuukkelikokemukseni!

Kotiin palattuani kokeilin lähistöllä olevien geokätköjen etsimistä, ja onnistuinkin muutamassa. Tapana on hiukan salata sivullisilta kätköjen sijaintia, siksipä otin sienikorin rekvisiitaksi.
Tänä vuonna tuntuu kehnäsieniä nousevan muita enemmän ja mikäs sen mukavampaa, kolmen tähden sieniä!

Lähiruokaa suosin muutenkin, takapihalta löytyy vielä yrttejä, perunoita mökiltä,
komeita ahvenia suoraan kalastajalta ...kyllä kelpaa ihmislapsen porskutella!

Huh hellettä!

On ollut kuumaa ja kuivaa, aurinko on porottanut viikkokausia enimmäkseen pilvettömältä taivaalta. Ukkonenkin jyrähteli ja saimme kauan toivottua sadetta vaikkakin enemmän olisi ollut tarpeen.
Kuten olen moneen otteeseen blogissani maininnut en ole viherpeukalo, takapihalla saa kasvaa se mikä sieltä esiin työntyy. Hoidettua on ainoastaan  pieni yrttiviljelmäni takapihan nurkassa. Ruohonleikkuriakin käytän vain siksi, että jalkapohjani saavat nauttia pehmeän ruohon hyväätekevästä kosketuksesta.  Että mie olen onnellinen tuosta pienestä suojaisesta kesähuoneestani!

Iipan polvea on operoitu muutama viikko sitten. Kävely on suuressa osassa kuntoutumista, mutta yhdistelmä kyynärsauvat+koira on hiukan haasteellinen, joten pitemmät lenkit on hoitanut Iipan puoliso. Perinteinen kalastusreissu 'poikaporukalla' on ohittamaton, siksipä Mindi vieraili Taivaanrannalla muutaman päivän. Iltamyöhään käveleskelimme viimelenkit ennen nukkumaan menoa, lämmintä oli vielä kymmeneltäkin 20 astetta!  Mäntymetsän tuoksu hellepäivän jälkeen on ihana, kokeilkaa jos mahdollista!
Kiersimme yhtenä päivänä Koivusaaren jonne lampuri tuo lampaansa kesäksi hoitamaan maisemaa.Niitä ei tällä kertaa siellä näkynyt.

Pitkoksia pitkin kulkien matkan varrella on saaresta kertovia infotauluja. Monikohan rovaniemeläinenkään tietää, että Koivusaaren yli on kulkenut rautatie sotavuosien jälkeen!?

Esitin Mindille uimista koska keli oli helteinen, mutta Mindin mielestä se ei ollut hyvä ajatus. Käytin omaa harkintaani ja nostin se veteen mahaansa myöten jäähylle. Eikä se siitä minulle närkästynyt. Itsekin olen muutaman kerran pulahtanut tuolla Arktikumin rannassa, vaikka ei se uiminen minunkaan ykkösjuttuni ole.

Midsummer

On se päivä vuodesta johon koivu kuuluu erottamattomasti, ainakin mielikuvissa. Lapsuudessani haettiin koivunvesat koristamaan porraspieltä ja vastakset taiteltiin illan saunomista varten. Voisiko suomalainen kuvitella juhannusta ilman saunaa! Ei voi.
Tänä aamuna auringon valo herätti minut puoli viisi. Se mokoma tekee sen joka kesä tähän aikaan. Makuuhuoneen ikkuna on pohjoiseen ja vaikka ikkunassa on pimennysverho se ei estä heräämistä. Vaan ei haittaa, kesäyön auringossa on taikaa!

Taivaanrannalle lehahti vauvauutisia keväällä, kummipojalleni syntyy esikoinen syksyllä!
Hannun mummo on siirtynyt ajasta ikuisuuteen ja hautajaiset olivat täällä Rovaniemellä. Hannu ja Heidi lähtivät ajamaan etelästä yönselkään töidensä jälkeen ja olivat täällä pikkutunneilla. Olin tehnyt heille vuoteet valmiiksi, ilman seremonioita he asettuivat levolle, kuin kotiinsa olisivat tulleet....minun nuoret! Vaikka minulla ei ole omasta takaa lapsenlapsia Kaisan kautta saan nauttia näistä tulevista pienokaisista. Kaisalla oli ja on suuri merkitys minun elämässä edelleen. Hannussa on niin paljon äitiään.

Myös nuorempi veli Kimmo ja kumppaninsa Emma tulivat aamukahville ja vaihtamaan vaatteensa Taivaanrannalle. Kimmolla ja Emmalla on kaksi pientä poikaa, he jäivät isovanhempiensa hoiviin.
Oli rattoisaa kuunnella neljää nuorta kahvipöydässä, jutut kulkivat ratojaan ja tuttujen kuulumisia päivitettiin.
Haikeaa oli kun pirtti tyhjeni matkustavaisista....

Kesän kynnyksellä

Kemijoki virtaa jo vapaana Rovaniemen kohdalla, mutta Ounasjoki on vasta luomassa jäitään. Eilen kauniina aurinkoisena päivänä polkupyöräni houkutteli minut selkäänsä ja tuulisesta säästä huolimatta suostuin mittelemään pyöräilykuntoani. Retkeni päätteeksi menin mielipaikkaani Arktikumin rantaan, josta tämä kuva on.
Suurilta tulvilta tänä keväänä säästyttänee tällä korkeudella. Lumi lähti auringon ja tuulen voimalla, ensin pikkuhiljaa huomaamatta hanget mataloituivat, kunnes hups, yht'äkkiä maa oli paljas. Talvesta muistuttavat enää pihatieltä kasatut lumet.

Viherpeukaloa pakotti siinä vaiheessa, kun päivänvaloa oli pitemmälti kuin pimeyttä ja sitähän piti helpottaa siementen piilottamisella multaan. Nopeakasvuisten yrttien tuoksu on yntä mieleinen kuin niiden makukin. Ulos niitä ei voi viedä vielä pitkään aikaan.
Perunoitakin on itämässä pieni määrä ja maitopurkkeja varattuna esikasvatukseen. Edellisten keväitten perusteella uskon pitkään kylmään kevääseen tänäkin vuonna, joten malttia näitten kasvatuspuuhien kanssa kysytään.

Neuvokas kuuluu edelleen arkeeni vakiintuneina tapahtumina. Tai oikeastaan minulle yksi uusi juttu siellä on alkanut kiinnostaa. Olen muutaman kerran käynyt keskiviikkoisin laulamassa siellä yhteislaulutilaisuudessa. Elävää musiikkia haitarilla, viululla ja mandoliinilla! Ja laulattajiakin riittää vapaaehtoisista, siellä passaa laulutaidottomankin mukana laulaa. Äänellään se variskin.

Suurempi muutos minun vapaaehtoisuuteeni tuli, kun minun maahanmuuttajaperheeni muutti pääkaupunkiseudulle isän työn perässä. Perheen teinipoika jää vielä pohjoiseen, hänellä on ammattiopinnot kesken. Hän on saanut Suomen kansalaisuuden, josta hän on erittäin iloinen ja ylpeä! Kansalaisuuden myötä hän osallistuu myös asepalvelukseen ja pitää sitä etuoikeutenaan. Puolustusvoimat muisti kutsuntakirjeellä poikaa ja niinpä minä sain saattaa hänet Someroharjulle ilmottautumaan. Nostalgiaa, minun entinen työpaikkani!

Timantteja hangella

Se on tätä nyt - pakkasta, lunta, aurinkoa, hanget hohtavat tuhansin timantein! Nuo jääpuikot hurmaavat ilmestymisellään jokainen kevät. Minulle kuitenkin ensimmäinen kevään merkki ovat harakat ja varikset. Se kun ne alottavat räkätyksensä ja pesätarpeiden keruun niin aikaisin kun ei vielä muita kevään merkkejä näy.
Blogin päivittäminen ei ole innostanut, samat asiat toistuvat, vuoden kierron seuraaminen ja säistä puhuminen on suomalaista small talk'ia.....mitäpä niistä uutisoimaanl

Vapaaehtoisuus kuuluu edelleen arkeeni, tosin sekin on vähäisempää kuin ensimmäisinä vuosinani, mukaan liittyy uusilta kursseilta tulleita ja heille pitää järjestää 'töitä'. Jotenkin tämä minun arkeni on urautunut uomiinsa, ei ole ilmaantunut mitään uutta suurta mielenkiinnon kohdetta. Jos ei sitten tätä lasketa; olen liittynyt Rovaniemen lähiruokarenkaaseen ja haen sieltä evästä pöytään pantavaksi. Kananmunia, tuoretta kalaa, hunajaa. Vapaana laiduntavan karjan lihaakin olen ostanut, mutta enemmän pysyttelen kala-kananmunalinjalla. Tuoretta kalaa saa kyllä Torimarketistakin, mutta nuo tuoreet kananmunat suoraan tuottajalta ovat suosikkini.

Talvi

Talvi tapoineen on täällä pohjoisessa. Tavat vain ovat muuttuneet vuosikymmenten kuluessa, ei taida olla ns. normaalitalvea enää olemassakaan. Toisinaan lunta tulee kirjaimellisesti taivaan täydeltä ja silloin on hankala nähdä tien penkkoja, pitää vain ajaa kieli keskellä suuta. Kunnon pakkasiakin on riittänyt tammikuulla, auton sisätilan lämmitin on ollut kovin tarpeellinen varuste.

Kirkkaina pakkaspäivinä auriko on ilahduttanut läsnäolollaan. Aluksi vain pikaisia - kuin ujoja -kurkistuksia puiden lomasta.
Oi miten odotankaan maaliskuun leutoja aurinkoisia hiihtokelejä!

Koiramaista juttua

Taivaanrannnalla on eletty syksy nauttien yhtälailla sumuisista aamuista kuin kirkkaista päivistä. Vapaaehtoistyö ja samoilu metsissä ovat edelleen minun mieluisimpia ajanviettotapojani. Koirailu on mukana taustalla lähinnä facebookissa tuttujen koirien kuulumisia seuraillen.
Kauan sitten Juuson kanssa ulkoillessani tutustuin Heidiin, joka myös oli koiransa kanssa liikkeellä, ja joka sittemmin ryhtyi kasvattajaksi. Kun Juusosta aika jätti hain toisinaan ikävän torjuntaan Levi Lappalaisen seurakseni. Loppukesästä syntyneestä pentueesta Heidi jätti itselleen tämän hurmaavan Claaran, johon sain tutustua menneellä viikolla. Oli ilo seurata pienen koiran ilmeitä ja reaktioita uudessa ympäristössä! Kiitos seurastasi Heidi!
Kuva Jenni Pyhäjärvi.

 Toinen kohdalleni tullut aivan uusi koirakokemus on myös viime viikolta. Rovaniemelle on n. vuosi sitten perustettu koirauimala Polske. Koirattomana minulla ei ole ollut tilaisuutta siihen tutustua, mutta harrastavia ystäviäni on kiittäminen tästäkin kokemuksesta.

Varpu lähetti viestin, että hän on varannut uintiajan Penni-koiralleen ja voisin tulla seuraamaan sitä halutessani. Halusin tietenkin!
Kuten ihmistenkin uimahallissa täälläkin peseydytään ennen altaaseen menoa, pesuaineetkin on talon puolesta. Pesua varten on oma tila, jossa voi myös kuivata koiran uinnin jälkeen.

Näin talviseen aikaan se on välttämätöntäkin. Lisäksi vielä takki päälle, tiedäthän tuon itsekin miltä talvisää tuntuu uimahallista ulos tullessa : )

Ihmeellinen syyskuu

Ihmeellinen syyskuu on takana ja olen nauttinut täysin siemauksin kesäisistä säistä ja metsäretkistäni. Milloin yksin, milloin kaverin kanssa.

Tuo viereinen kuva on puolukkaretkeltä, joka kääntyi mustikkaretkeksi. Puolukat eivät olleet vielä kuun ensimmäisellä puoliskolla kypsiä joten poimin ja söin mustikoita vaaranlaidassa  hakkuuaukealla. Ryteikköinen maasto haastoi jaksamiseni äärirajoille kun en malttanut lähteä ajoissa pois. Vaan eipä hätää, metsä tarjosi lepopaikan. Kiipesin ylemmäksi vaaranlaitaa metsän reunaan ja kellahdin sammalikkoon selälleni ajattelemaan sinisiä ajatuksia : )

En muista milloin aikaisemmin olisin syyskuussa löytänyt niin hyvänmakuisia ja -kuntoisia mustikoita. Useammankin kerran ulos lähtiessäni palasin pienen mustikkasatsin kanssa kotiin. Eipä tarvinnut velottaa vielä pakastinta.
Toisinaan Mindipirpana oli kaverina retkilläni.  Se on helppo ja hauska metsäkaveri, se kulkee omia mutkiaan, mutta tulee tuulispään lailla kutsusta luokse. Muistan ajan, jolloin Mindi vielä oli Matilda-pentu ja luoksetulo oli hukassa. Mindihän vaihtoi kotia silloin ja on nyt Iipan koira.

Vielä syyskuun puolivälissä nautin auringon lämmöstä hellemekossa takapihalla! Kun sulki silmät olisi voinut kuvitella olevansa vaikka Afrikan taivaan alla.  Nämä poikkeuksellisen lämpimät säät tietenkin puhuttivat ihmisiä missä sitten kohdattiinkin.  Joku toinenkin oli tehnyt saman havainnon kanssani; aurinko tuntui tuulettomassa paikassa jopa pistävältä.

Voisin sanoa, että otin kaiken irti kesästä ja kun syksyn harrastukset pyörähtivät käyntiin oli vaikea valita runsaasta tarjonnasta. Tuttu ilmiö, jouluun mennessä kaipaa jo taukoa jatkuvaan tapahtumien virtaan. Kuntosali, vesijumppa, vapaaehtoistyö...
No, uutena kokeiluna on kiinalainen terveysliikunta. Sitä on ollut vasta yhden kerran ja olin energinen ja innostunut tunnin päättyessä. Ohjaajan mukaan jokaiselle sisäelimelle on oma liikkeensä, jota toistetaan kolmesta viiteen kertaa. Sopivaa rauhallista liikettä nivelongelmaiselle.
Ja juu, vielä yks juttu. Alotin aikuisten uimakoulun kun en osaa oikeanlaista uintitekniikkaa, niska väsyy uidessa. Nykyään ei puhuta ongelmista, ne on haasteita. Olenpa sitten haastanut itseni, vailla rytmitajua ja koordinaatiota kroolaaminen on enemmän kuin haastavaa : )