Mielellään

Tätä kirjoittaessani pieni koira tuhisee tuossa jalkojeni juuressa. Mindi teki niin vetoavasti toiveensa tiettäväksi eilen Iipan luona etten millään hennonnut sitä kieltää lähtemästä mukaan. Aamulenkki oli nautinnollinen, yöpakkasten jäljiltä hanget kestävät kävellä, ei tarvitse olla teiden vanki.


Takana on vilkas jakso monelaisia tapahtumia, luentoja rasismista, ikääntyvien liikunnasta ja ehkäpä eniten antavana seminaari Oulussa. Sekin käsitteli ihmisen ikääntymistä eri näkökulmista. Paljon seminaarin annista saatoin peilata omien kokemusteni kautta, ikääntymisellä on etunsa. Tuntui mukavalta kun joku akateemisesti koulutettu syventyy asiaan ja laatii 'käppyrän', joka todistaa minun mottoni: elämää oppii parhaiten elämällä : )

Pesäpuu

Aurinko on hellinyt lappilaisia viimepäivinä yllin kyllin, kevään komeimmat kelit on olleet ulkoilijoitten ilona.

 Luontopolun lähistölle joku on laittanut useammankin linnunpöntön, tämä on niistä kaikkein näkyvimmällä paikalla.
Kävelen usein tämän puun ohi, kesällä istun hiukan kauempana kannon nokassa seuraamassa josko pöntössä olisi asukkaita.
Pysähtymällä näkee ja kuulee enemmän kuin vain kävelemällä eteenpäin.

Viikonloppuna samoillessani metsässä huomioni kiinnittyi tämän pöntön kiinnitykseen. Pönttö on ollut niin kauan puussa, että naru oli puun kasvaessa syöpymässä puun sisään.
Yöpakkasten kovettamaa lunta puun juurella oli vielä  niin paljon, että yletyin naruihin. Päästelin narut auki ja laitoin puukappaleita narun ja puunrungon väliin.
En tiedä huoltaako joku näitä pönttöjä...toivottavasti hän ei pahastu minun tekemisistäni.

Kevät etenee

Talvi ja pakkaset joutuvat antamaan periksi keväälle ja auringon lämmölle. Hiihtokelit loppuvat lähes seinään, mutta koko talven käytetyt polut metsässä kestävät vielä kävellä.

Mieluiten liikunkin Korkalovaaran rinteillä ja soilla, kuuntelen edistyvän kevään ääniä. Minun keväinen äänimaisemani alkaa tikan rummutuksella kelon kylkeen, sitten varis ja harakka liittyvät mukaan...

Nuorena vitsa väännetty

Makkaranpaistoretket laavulle kuuluvat minun must-juttuihini. Korkalovaaran laavu on suosittu kohde ja usein siellä tapaakin myös lasten kanssa retkeileviä seurueita. Sunnuntaina hymyä ja ihastusta herätti pieni moottorikelkka ja sen pienet kuljettajat. Isä kertoi vanhemman kelkkailijan iäksi 7v. Sain luvan kuvata heitä, katsokaa ja ihastelkaa reippaita kelkkailijoita!
https://youtu.be/m-xfODeMngU

Särkyvä mieli

Takana on jälleen kahden päivän koulutus, Mielenterveyden ensiapu 2, jatkona viime talven ykköseen. Ja kuten SPR:n ensiapu 2:ssa myös tässä puhutaan ykköstä raskaammista asioista.

Vapaaehtoistyössä me emme oletettavasti joudu tekemisiin akuutissa psykoosissa olevien tuettavien kanssa, mutta koska mielenterveyskuntoutujat ovat myös asiakaskuntaamme on hyvä tietää ja tunnistaa mielen häiriötekijöitä. Kuunnella herkällä korvalla.
Mielenterveyttä ei voi erottaa omaksi erilliseksi yksikökseen, vaan se on yhtenä elementtinä mukana kaikessa ihmisen toiminnassa. Jos tämä elementti horjuu koko rakennelma vääristyy. Ihminen on ihmeellinen ja monimutkainen yhdistelmä, jossa mieli vaikuttaa kehoon ja päinvastoin.

Ensiaputaidot eivät palvele ainoastaan vapaaehtoistehtävissä, vaan auttavat ymmärtämään omiakin mielenliikkeitä. Jokaisella ihmisellä ikään, sukupuoleen ja syntyperään katsomatta on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Minullakin.
Olen blogissani kritisoinut 'ystäviä', jotka touhottavat omiaan pysähtymättä kuuntelemaan, olematta läsnä.
Tämän tekstini takana seison edelleen *Mitä on ystävyys? Sana, jota käytetään kevyesti eri tilanteissa? Keino, jota käytetään omien tarkoitusperien saavuttamiseksi pehmittämään jonkun mieltä suosiolliseksi?  Keino, jonka avulla käytetään toisen hartioita oman taakan kantamiseen?
Jälkimmäisestä tulee mieleen ämpäri, jota täytetään ja täytetään tyhjentämättä sitä välillä. Täytetään, kunnes sinne ei enää sovi enempää... yksipuolista ystävyyttä.* 
Niin ei tarvitse olla. Olen sukupolvea, joka on tottunut vaikenemaan hankalista asioista, ne on 'painettu pahkaansa'. No, ei toki kaikkeen ärsyttävyyteen kannatakaan takertua, mutta jos ne jäävät vaivaamaan mieltä on viisainta tarttua ajoissa asiaan. Vaan kun se on niin vaikeaa...

Ystävien päivänä

Ulkoilutin viikonloppuna autoani hiukan pitemmän kaavan mukaan, kelistä huolimatta. Ilma oli maitomaisen utuinen, tien peitti paksu uuden lumen kerros, keskitiellä muutaman auton jäljet, paikoin sakeita lumikuuroja...ja peltoaukeilla vähäinenkin kontrasti tienreunoihin hävisi, kun pilvet heijastivat kaiken valon takaisin lumeen! Kiitin mielessäni paitsi omaa ajohistoriaani myös vastaantulijoita maltillisista kohtaamisista. Lappilainen hallitsee talviajon.

Vietin viikonloppua Ylitorniolla ystäväni Anjan täyttäessä täydet pyöreät. Hän on vireä eläkeläinen, monessa mukana ja reippaana halusi myös reippaat juhlat. Pätkä kutsusta: Kutsuni teema on: EI KUKKIA, EI LAHJOJA, TULE VASTAANOTTAMAAN YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KANSSANI! Varaa asuksi sisäpeli­ / kuntosalivarustus+ uimapuku ja pyyhe. Pelisaleissa valmiina lentopallo boccia­pehmopetankki­ tasapainorata­ erityisliikuntavälineitä yms.
Alotimme Kuntotalossa lauantaina puolenpäivän aikaan ja jatkoimme illallisella Karemajoilla, halukkaille oli tanssia orkesterin säestyksellä yli puolen yön, tarttuipa itse sankarikin mikkiin.

Nämä syntymäpäivät olivat virkistävän toiminnalliset, viihdyin kuin kala vedessä, vaikka tunsin suuresta vierasjoukosta vain sankarin ja pari muuta vierasta. Kiitos Anja !

Hymyn voima

" Sitkeistäkin sitkein tyyppi, se joka katsoo sua peilistä.
Päivästä ja vuodesta toiseen aina se on siellä vastassa.
Siksi sitä kannattaakin katsoa lempeästi, ja hyväksyvästi hymyillä.
Se nimittäin myös vastaa sun hymyyn. Joka ikinen kerta "

Viisaus on Makkosen poikien facebook-julkaisusta. Seuraan poikien touhuja kahdestakin syystä; terävät rinnastukset ja positiivisuus teksteissä.

Mitä tuohon kuvaan tulee se on omani ja kertoo tämän hetken tilanteesta - kaulahuivi kaulaan kiedottuna yötäpäivää...pakkaset antoivat periksi mutta hiihtämään en pääse! Ärrrrrhhhhh.

Mutta se positiivisuus....peilistä katsoo nuhainen kampaamaton pörröpää - kokeilin hymyillä sille ja vaikka se näytti enemmänkin irvistykseltä sillä oli taikansa! 

Ajattelen - siis olen !

Mistähän lie tuo otsikon lausahdus nousi mieleen...no yhtäkaikki se passaa tähän hetkeen.
Hiljaiselo Taivaanrannalla jatkuu, vaikka valo voittaa pimeyden jo näkyvästi. Pakkanen on viimein näyttänyt kyntensä, ulos on silti hyvä mennä virkistymään vaikkapa vain hetkeksi.
Hetkeä pidempään kestää käydä kävelemällä keskustassa asioilla, kävellen siksi että säälin autoriepuani, -30 pakkasta. Kipakan pakkasen torjun untuvatakilla, paksuilla toppahousuilla ja goretex-kengillä.
Radio uutisoi pakkasennätyksistä myös koko maassa. Helsinki-Vantaa  -30, Muonio -41.. Enontekiöllä tuntien sähkökatko...huh huh!

Hyvää Uutta Vuotta !

Paketti koiraystävälliseen paukutteluun!
Muistakaa myös riittävät varoetäisyydet : )

HYVÄÄ UUTTAVUOTTA 

Taivaanrannalta 

Viimeisiä viedään

Kun vuosi lähenee loppuaan tulee muisteltua mitä kaikkea sisältyikään taakse jäävään vuoteen. Iloa...surua...odotuksia...toiveita...sopeutumista....seesteisyyttä...monenlaisten tunteiden kirjoa.

Mindi ja sen pennut olivat yksi merkittävä tapahtuma vuoden kulussani. Sain jakaa sen Iipan kanssa kaikkine käänteineen pentujen luovutukseen asti. Nämä pentuprojektit poikivat paitsi niitä pentuja myös mielenkiintoisia keskusteluita. Kiitos niistä Iippa!

Toinen iso juttu kuluneena vuonna ovat kaksi erilaista ulkomaan matkaani.
Matkani Afrikkaan ei tälläkään kertaa sujunut aivan suunnitelmien mukaan, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Kommelluksia monenlaisia, jälleen myös pankkikorttiongelmia.

Tässä on Esta , poissa oli rastatukka ja ujous. Esta on iso tyttö, koululainen!
Koululaisilla oli koulupuvut -eriväriset ikäkausien mukaan- eikä kenelläkään rastoja.

Toinen matkani suuntautui Playa del Inglesiin marraskuussa. Lämpöä, valoa ja paljain jaloin kävelyä! Vapautta liikkua missä ja mihin aikaan haluaa. Riippumattomuutta. Ei pankkikorttiongelmia. Ei kieliongelmia.
Ja kuitenkin kaipaan afrikkalaisuutta sen kaikissa muodoissaan.

Pieni pala 'Afrikkaa' minulla on kuitenkin Rovaniemelläkin. Tämä vauva on noussut jaloilleen ja vilistää kuin elohopea konsanaan.
Tavatessamme äidin kanssa syvennymme suomenkielen saloihin.
Kulttuuriero kuitenkin vaikuttaa näihin tapaamisiin, lähinnä minun puoleltani. Suomalaisena olen hiukan jäykkä menemään toisen kotiin ilman ennakkoon sopimista. Vaikka he sanovat:"Tämä on sinun kotisi, voit  aina tulla tänne!"