Sulo-poika parturissa

Aika kuluu ja pennut kasvavat ja kasvattavat turkkiaan kunnes tulee ensimmäisen täystrimmin aika.

Sulo päätti jättää taakseen pentuajan, koululaisena se tarvitsee ylleeen sopivan kostyymin.
 Miehen elkeitä jalan nostoineen on harrastettu ja miehekkäästi se käyttäytyi trimmaajan pöydälläkin.

Ohhohh.....!

Iskääää.....tuu hakeen !

Kaktuksen uusi elämä

Viherpeukalo en ole enkä sellaiseksi tule, mutta huonekasvien kukinta ilahduttaa varsinkin talviseen aikaan.
Tämä kaktusriepu kitui henkihieverissään pienessä purkissaan, jossa se pienokaisena kotiini saapui. En sitä tahallani kiduttanut, minulle vaan on iskostunut mieleen kaktusten viihtyvän karuissa oloissa. Ja että liialla hoidolla tapetaan enemmän kasveja kuin hoitamattomuudella.

Kukkiakin se reppana on yrittänyt, mutta joutunut luovuttamaan sopimattomien olosuhteitten vuoksi. Kunnes, kiitos Ninan kotimiestarpeen ja tuimien pakkasten, se päätti vielä kerran yrittää.
Se oli tehnyt komeita nuppuja poissaoloni aikana, mutta nuput juroivat viikosta toiseen eivätkä kehittyneet kukkaloistoon. Päätin tehdä sille palveluksen jonka se joko hyväksyy tai ei. Vaihdoin sen uuteen multaan ja suurempaan ruukkuun. Ynnä lannoitin orkidealannoksella.
Kaktukseni kiitti kehittämällä nuppunsa valmiiksi kukiksi ja työntämällä uusia nuppuja seurattavakseni!

Kielestä kirvonnutta

Äidinkieli on itseilmaisun väline ihmisille. Se opitaan elämän ensimmäisinä vuosina ja se toimii automaattisesti muuttaen ajatukset sanoiksi.
 Kyky oppia matkimalla vaimenee aikuisuuteen mennessä kertoi kielten opettajani kansalaisopistossa. Aikuisena joutuu tekemään enemmän työtä oppiakseen jotain aivan uutta, mutta kiinnostus aiheeseen auttaa siinä. Tämän olen saanut omakohtaisesti todeksi kokea.

Kiinnostukseni kieleen ei kohdistu niinkään vieraisiin kieliin vaan äidinkielen käyttöön ja sen kehitykseen. Puhutun kielen ymmärtämiseen vaikuttaa puheen rytmi ja sanojen painotus, joka suomenkielessä on laskeva. Siksi kuulostaakin oudolta varsinkin nuorison käyttämä nouseva intonaatio. Arvelen sen johtuvan varhaisesta ja runsaasta englannninkielen puhumisesta. Mikä sinänsa on hyvä asia.

Nuorison käyttöön ilmestyy myös uusia sanontoja, jotka leviävät nopeasti yleiseen käyttöön. Joku ruoka voi olla  sikahyvää ilman, että sillä on mitään tekemistä sian kanssa. Tai musiikki on sairaan hienoa, mielettömän upeaa.
Tai kuka-sana korvataan sanalla ketä ja sanojen taivutuksetkin unohtuvat.
Entä miltä kuulostaa: mä haen mun takkini?

Toimittajille puhetaito on tärkeä työkalu, eikä sujuvasta sanankäytöstä ole haittaa papille enempää kuin poliitikollekaan. Jälkimmäinen tosin voi  heittää lapsen pois pesuveden mukana.
Lapin Radiossa on muutama toimittaja, joilla on sana hallussaan ja jotka  käyttävät paikallisia ilmauksia rääkkäämättä äidinkieltämme. Hyvä Lapin Radio!

Sosiaalinen media

Television teema-illassa käsiteltiin sosiaalista mediaa. Keskustelijoina oli toimittajia, yrittäjiä, suurten yritysten työntekijöitä, tietoturvan ammattilainen, euroviisukarsinnan voittaja ja juontajapari tietenkin.
Mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Kiinnostava ohjelma sinänsä, en kuitenkaan ota kantaa tuon ohjelman sisältöön, vaan ajatuksia herätti oma netin käyttöni. Olen sitä ikäpolvea jolle pankin tiski oli tuttu ja ainoa asiointipaikka raha-asioissa. Poliisia, pappia ja lääkäriä puhuteltiin "lakki kourassa". Nykyisin virkakuntaa voi puhutella hiirellä ja herranpelkokin on historiaa.
Hiirikäteni on vuosien saatossa harjaantunut ja surffailu netissä on luonteva tapa etsiä tietoa tai viihdykettä.

Facebookia käytin muutaman kuukauden, kunnes huomasin ettei se toimi sen kummemmin kuin elävä elämäkään. Tai nimen omaan toimii kuten elävä elämä, tärkeää on olla esillä, sanottavalla ei niin väliä. Ihminen ei muuksi muutu, netissäkään.
Toki tunnustan facebookin, twitterin yms. nopeuden ja tehokkuuden tiedon levittäjänä. Niitä tiedon murusia odotellessani kuitenkin turhauduin ja hyppäsin kelkasta.
Toinen netissä kokeilemani sosiaalinen kanssakäyminen on ollut chattailu. Olen tavannut sekä hauskoja että myös keskustelutaitoisia tyyppejä chatissa. Häirikköjäkin mahtuu mukaan, mutta suurin osa on aivan tavallisia ihmisiä iloineen ja murheineen. Siellä on syntynyt vuosia kestäneitä ystävyyksiä, tapaamisiakin on järjestetty,  jopa pari avioliittoakin tiedän nettituttavuuksien välillä solmitun.  Mutta aikansa sitäkin.
Skype puolestaan on järkevä ja mukava tapa pitää yllä yhteyksiä ja mahdollistaa puhelut pelkän netin hinnalla ympäri maapallon. Harva kuitenkaan tuttavistani käyttää sitä, kännykkä on pitänyt pintansa kommunikointivälineenä.

Tämä blogin kirjoittelu on uusin nettiharrastukseni. En ole asettanut tälle tavotteita, tämä saa elää omaa elämäänsä ja muotoutua kulloistenkin mietteitteni tai aktiviteettieni mukaan. Tosin alottaessani en uskonut tästä tulevan niin koirapainotteinen kuin miksi se on osottautunut.
Voisiko sanoa että siitä puhe mistä puute. Tai sydämen kyllyydestä jne. Kummin vain, ja uskoisin lukijoistanikin suurimman osan olevan koirista kiinnostuneita päätellen tilastotietojen lukijapiikeistä koirajuttunen jälkeen.
Yksinpuheluahan tämä kirjoittelu on, mutta luen myös itsekin mielelläni sen kummemmin kommentoimatta  toisten kirjoittamia blogeja. Kiinnostavista bloggaajista tulee ikäänkuin tuttavia, lienee sama ilmiö kuin TV-sarjojen seuraaminen, kurkkaanpa....                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              

Pentutreffit

Pentutapaaminen sovittiin pidettäväksi Vilman kotona, jossa on 4 eri-ikäistä ja näköistä koiraa. Perheitttensä ainokaisena eläville pennuille se on oivallinen tapa tutustua laumana toimimiseen. 

Valitettavasti Nella ei päässyt tapaamiseen, mutta poikkesimme Iipan kanssa sen luona menomatkalla.

Nella on sydämellinen pieni neiti, jolla on tärkeä tehtävä: olla koko perheen yhteinen KOIRA. Sitä virkaansa se hoitaakin antaumuksella. Kuulumisia vaihdettiin ja tuleviakin hiukan sivuttiin...Satu-äiti oli pannut pottukattilan tulelle ja ruokki matkalaiset, mikäpä oli jatkaa tapaamaan toisia pentuja... Kiitos Satu !

Saavuimme Vilman luo ehkä sen kuuluisan akateemisen vartin myöhässä, toiset olivatkin jo paikalla ja ulkoilimme aluksi porukalla, ihmiset ja koirat sekaisin.

Oli ilo tavata pennut ja nähdä miten ne osasivat suhtautua niin vieraisiin koiriin kuin outoihin ihmisiinkin häkeltymättä. Lyhyesti sanottuna: ne hallitsivat koiraetiketin säännöt hyvin.

Matkaa aikuisuuteen on vielä ja työtä tehtäväksi mutta pohja on vahva ja siitä on hyvä ponnistaa.

Ulkoiltuamme menimme sisälle ja siellä monenmoisten koirakiemuroitten jälkeen Vilman Anne-emäntä nosti pöydälle ei koiraa (niinkin voisi äkkiä olettaa) vaan itse tekemänsä upeat voileipäkakut! 

Ne maistuivat ja pienen tivaamisen jälkeen emäntämme paljastuikin ammattilaiseksi : )

Pentujen isäkoiran omistaja Marjaana poikkesi myös paikalla näyttelyreissullaan ja oli hänkin ihastunut näkemäänsä.

Paluumatkalla poikkesimme Iissä Pipsan luona. Pipsa on P-pentujen isäkoiran täyssisko, samasta pentueesta.Kiitämme isäntiämme ja emäntiämme että saimme tulla ja tavata meille niin tärkeitä koiria!

PS. tässä vielä linkki Vilman julkiseen ensiesiintymiseen http://www.youtube.com/watch?v=YuyzUu0tIAQ&feature=mfu_in_order&list=UL

Vilinää ja vilskettä

Lapland's pienokaiset visiteerasivat emonsa ja kasvattajansa kanssa vielä ennen uusiin koteihinsa muuttamista Taivaanrannalla.
Niille oli eilen tehty kaunis pentutrimmi ja ne näyttivät aivan juhla-asuisilta vierailijoilta  : )

Taivaanrannalle saapui Iippakin pentuja tervehtimään. Ja kun saman rodun kaksi kasvattajaa tapaa toisensa niin asiaahan riittää puhuttavaksi.
Pelkkä puhe kaipaa havainnollistamista, siispä pentu pöydälle...


On hyvä, että kasvattajat tekevät yhteistyötä ja vaihtavat keskenään kokemuksiaan ja näkökulmiaan, kaikki se koituu yksittäisten koirien  ja koko rodun parhaaksi. 

Kyyneleitä Taivaanrannalla

Tänään on aika hiljentyä muistelemaan naapuria, jonka taistelua vakavaa sairautta  vastaan olen myötätunnolla seurannut .
Sairaus oli alkanut jo ennenkuin hän muutti naapuriksemme. Hoito oli tehonnut, mutta sairaus uusiutui ja toinen raskas hoitojakso oli edessä. Näin miten ihminen muuttuu itsensä varjoksi . .
Alkoi uusi toipuminen ja sitä oli ilo seurata, varjo alkoi voimistua ja elämänhalu loi uskoa tulevaan. Kuukausi kuukaudelta saimme seurata elämän voittavan ja lopulta uskoimme sairauden nujerretuksi.

Kunnes...kaksi viikkoa ja elämä oli ohi.

Me lähdemme tästä elämästä, emmekä kuitenkaan lähde. Me elämme edelleen kaikessa, mitä olemme tehneet. Kaikki, mitä olemme ajatelleet ja sanoneet ja olleet, jää elämään ja valaisemaan toisten tietä. Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole, vaan elämme niiden sydämissä, jotka ovat rakastaneet meitä.
(Martti Lindqvist)

Tieto lisää tuskaa

Yhteiskunnan haavoittuvuus on jälleen konkretisoitunut valtavavilla mittasuhteilla. Tällä kertaa  Japanissa. Ihminen vastaan luonto.

Asia on periaatteiltaan yksinkertainen; mikäli ihminen pystyisi elämään sopusoinnussa luonnon kanssa ongelmia syntyisi vähemmän ja ne olisivat pienempiä koko ihmiskuntaa ajatellen.

Periaatteeltaan näin, mutta käytännössä se ei enää ole mahdollista. Ihmiskunta on ohittanut rajapyykin jo kauan sitten.

Meitä on yksinkertaisesti liikaa jotta nykyinen elintaso olisi mahdollista toteuttaa luonnollisella tavalla. Yksittäisen ihmisen kohdalla se voi olla mahdollista vieläkin, mutta yhteiskunta on sairastunut mammuttitautiin.

Olen aiemminkin kritisoinut blogissani talouden kasvuodotuksia, yksinkertaisella järjenjuoksulla ajatellen siinä käy kuin ilmapallolle; pallo räjähtää.

Tästä syystä en ole kovin pahoillani siitä ettei minulla ole lapsenlapsia. Omaa lapsuuttani ajatellen maailma oli luonnonmukaisempi paikka elää. Maan lannoitus hoitui karjanlannalla ja ruoka ja elämä oli yksinkertaista.

Sittemmin lannoitus siirtyi Kemiran tuotteisiin, karjanlannasta tuli ongelmajätettä ja marketeissa on nykyisin hyllymetreittäin keinotekoisia ruokatavikkeita, joita markkinoidaan terveystuotteina. Kodinkoneita ei enää kannata korjata, on halvempaa ostaa uusi. Markkinointi luo ihmisille uusia tarpeita ja sitä rataa....

Kemira ja Suomen markka ja posti ovat mennyttä elämää, kansallisomaisuus on myyty lyhytnäköisesti monikansallisille omistajille, emme ole paikallisesti (vesivaroistamme huolimatta) omavaraisia energiantuotannossa vähäisessäkään määrin, siitä pitää huolen kaikkea hallitseva MARKKINA.

Edelläolevasta huolimatta jatkan omaa pientä elämääni pienissä mittasuhteissa panikoimatta, otan vastaan mitä eteen tulee ja elän sen mukaan. Silti tunnen syvää myötätuntoa katastrofien keskellä eläviä ihmisiä kohtaan.

Mieleni minun tekevi

On se aika vuodesta jolloin viherpaukaloa alkaa kutiamaan. Kotimieskeikkani aikana oli pitkä pakkasjakso ja olin pienentänyt lämpöä pattereista minimiin, tuloksena odottikin sitten kotiin palatessani yllätys ikkunalaudalla . Joulukaktus sai kylmäkäsittelyn ja innostui työntämään nuppuja esiin. Olen antanut sille oikeaoppisen lepokauden, mutta ilmeisesti meillä on sen kukkimiseen liian lämmin huoneilma.
Myös orkideat (hankin niitä kaksi syksyllä) voivat hyvin ja kasvattavat uutta lehteä. Olen kastellut kukkiani luonnon vedellä, jota olen hakenut joesta ennen sen jäätymistä ja sitten myöhemmin hetteestä.
Hetteelle on vaikea pääsy tähän aikaan vuodesta, siispä piti miettiä mistä saada luonnonvettä. Yksi keino on sulatella lumesta, mutta sitten sain ahaa-elämyksen.

Rovaniemellä toimii avantouintiseura ja he ylläpitävät avantoa. Mieleni tekee kokeilla avantouintia, mutta toistaiseksi ei ole rohkeus riittänyt. Ehkä vielä jonain päivänä....
Täältä saa kuitenkin jokivettä kukille, vaikkakin sitä onkin hankala ottaa tuosta kastelematta itseään. Lenkkikaverini avustuksella sain kolme kanisterillista kalkitonta vettä kukilleni. Kiitos Seija!

Taivaanrannalla pieniä vieraita

Viisiviikkoiset Lapland's D-pennut suorittivat ensivisiittinsä Taivaanrannalle emonsa ja kasvattajansa saattelemina.
Pienen alkulämmittelyn jälkeen tuttavuutemme kehittyi antoisaksi puolin ja toisin.
Lissu-rouva hyväksyi tyynen rauhallisesti minun touhuni pentujensa kanssa ja jättäytyi itse sivustaseuraajan osaan.

Pienet ulkoilivat myös hetken aikaa.
Loin lumet takapihalta pienten vieraitteni leikkiä ja harjoitella sisäsiisteyttä. Jokainen lirautti pissit ulos.

Ulkoilun jälkeen maistuu ruoka.

Helppoja vieraita, omat eväät mukana !