Hae tästä blogista
perjantai 16. syyskuuta 2011
Uusi koirakaveri
Taivaanrannalle on tullut uusi koirakaveri, Blacky nimeltään ja se on Lapland's kasvatti.
Blacky tarvitsee hiukan pidemmäksi aikaa hoitopaikkaa ja niinpä se saapui Taivaanrannalle katsastamaan josko se viihtyisi meillä.
Se tutki sisätilat ja kävimme pikkulenkin myös ulkona isännän ollessa asioillaan.
Niin Blacky kuin isäntänsäkin hyväksyivät Taivaanrannan säännöt ja maastot joten lokakuussa Taivaanrannalla majailee Kääpiösnautseri!
tiistai 13. syyskuuta 2011
Opintielle
Omalta kohdaltani syksy on odotettu eikä haikailu kesän perään tunnu tarpeelliselta. Mennyt kesä on sisältänyt leppoisaa oleskelua ja sopivassa määrin tapahtumia ja ennenkaikkea olen saanut tavata 'pentujani'.
Toivon jatkossakin saavani seurata pentujen elämää ja touhuja.
Kansalaisopistot kautta maan ovat avanneet ovensa opinnälkäisten harrastaa kiinnostavaksi kokemaansa, tarjontaa on laidasta laitaan. Jotkut ryhmät ovat muita suositumpia ja täyttyvät heti ilmottautumisen alkaessa.
Itse sain peruutuspaikan tällaiseen. Kyseessä on tietääkseni ensimmäistä kertaa Rovalassa tarjonnassa oleva Laulutaidottomat-ryhmä.
Musiikki on lähellä sydäntäni, mutta oma laulamiseni on jostain syystä jäänyt ajan saatossa josta syystä ääni pilaantuu ulos tullessaan : )
Lauleskelin aikoinaan Goldwäscher J- ja K- pennuille kuten myös Peacemaker's-pentu Quincylle. Tapasin Quincyn myöhemmin, kun se tuli käymään Suomessa, se reagoi tuttuun lauluun. En malta olla taas kertomatta ajatustani, että kyseessä on ehdollistuminen tiettyyn signaaliin ja tunnetilaan (tätä hyödynnetään koirankoulutuksessa).
Radioa kuunnellessani olen usein napsauttanut sen kiinni, koska sisällöltään köyhä musiikki ärsyttää minua.
Sanoituksessa toistuu pari kolme lausetta ja sävel jumputtaa muutamaa nuottia, melodiasta ei tietoakaan.

lauantai 10. syyskuuta 2011
Tarinointia takapihalta
Nukenkaulus kukoistaa vielä näin komeana varaston seinällä, se pitää näköjään orkidean lannoitteesta. Tämä on suosikkini kesäkukista, se on yksi harvoista, jotka viihtyvät luonani.
Se ei piittaa runsaista vesisateista eikä satunnaisesta kuivahtamisesta, se virkistyy aina uudelleen ja uudelleen pienellä hoidolla.
Kiinanlyhtykin on saanut värin lyhtyihinsä, ihme kyllä näillä leveysasteilla. Itse kasvi on kärsinyt myyristä ja muistakin vegaaneista. Kesän säät ovat olleet otolliset kaikenlaisille ötömönkiäisille.
Vaikkakaan takapihani ei kelpaisi puutarhakirjan mallisivuksi se toimii oivallisesti koiravieraitteni kesäisenä olohuoneena.
Itsestänikin on ihanaa työntää paljaat varpaani aamukasteisen nurmikon sekaan.
Nautin myös takapihani rauhasta suurten puiden katveessa, ympäristön äänet vaimentuvat puiden oksistoon. Lueskellessani usein kirja putoaa syliini ja ajatukset karkaavat muistoihin...Juuso ja Iida nauttimassa auringosta...Nekku haravoimassa... pennut ihmettelemässä maailmaa...
Hyötykasvikokeiluni ...hmm...no jaa....
Ruusukaali kasvoi korkeutta, mutta 'ruusut' jäävät pieniksi. Laitoin kyllä istuttaessa runsaan lannoituksen jota lisäilin vielä kesän mittaan, mutta ruukussa ei liene multatilaa riittävästi noin isolle kasville. Vaan jos näin lämmintä syksyä jatkuu pitkälle niin kukapa tietää vaikka nuo 'ruusutkin' vielä turpoisivat.
Ämpäripottua en ole vieläkään katsonut, ne säilyvät parhaiten mullan seassa.
Porkkanatkin kasvoivat napostelukokoisiksi, ovat makeimmillaan. Tähän aikaan syksystä niiden pitäisi olla kyllä jo suurempia, mutta epäilen jälleen sopimatonta kasvualustaa ja hoitoa.
Onneksi ruokatalouteni ei ole oman kasvatuksen varassa : )

torstai 8. syyskuuta 2011
Ohutta yläpilveä

Matkustelen varsin vähän siihen nähden miten paljon minulla olisi aikaa. Mie nyt vaan viihdyn Rovaniemellä.
Kävin kääntymässä pääkaupunkiseudulla, kulkuvälineeksi valitsin tällä kertaa junan sijasta lentokoneen.
Tämä syystä että edellisestä lennostani on kulunut kymmenisen vuotta ja että Norwegian tarjoaa edullisia matkoja. Samalla sain testata uudistuneen Helsinki-Vantaan lentoaseman, eipä sillä että muistaisin edellisestä kerrasta juurikaan mitään yksityiskohtia.
Siirtyminen lentoasemalta Helsinkiin tai ympäristökuntiin ei juuri kukkaroa rasita. Seutulipun hinta on 4€ ja vaihtoaikaa toiseen HSL:n kulkuneuvoon on 80 min.
Selkeältähän tämä näyttää, kaikki tarvittava tieto löytyy opastauluista ja lentolipusta. Kunhan ei pilaa kiireellä matkaansa.
Tätä näkymää katselin juuri ennen laskeutumista Rovaniemelle. Arvelen tämän olevan Perunkajärven yksityisomistuksessa oleva ajoharjoittalurata.
Siellä käyvät mm.saksalaiset Porcshen sponsoroimaa talviajokoulua ja jossa SPR:n ensiapuryhmä oli päivystämässä, minä mukana. Siksi paikka vaikuttikin tutulta.
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Savua ja sieniä
Esikoinen mökkeilee vaimonsa kanssa ahkeraan ja yhdessä he tekevät polttopuita ja raivaavat tontilta risuja.
Kesän aikaan kuivaneet oksat sitten poltetaan syksyllä ja tällä kertaa olin mukana polttamassa vanhentuneita tiliotteita yms. papereita, joita en halua jättää paperinkeräykseen. Liekit nousivat juhlalliseen korkeuteen!
Siinä tulta katsellessamme mietimme jopa rosvopaistin tekoa. Tällä kertaa se jää mutta kenties tulevaisuudessa. Kaikkeahan pitää kokeilla edes kerran, paitsi....
Ruoka ei jäänyt pelkän haaveilun varaan, siitä piti huolen miniän pistäytyminen metsässä ja pottumaa.
Jopa herkkutattejakin hän oli löytänyt, ne söimme makeisiin suihimme.
Tästä saaliista jäi vielä talvenkin varalle pakastettavaksi.
perjantai 2. syyskuuta 2011
Vuoroin vieraissa
Kävin kuukausi taaksepäin morjenstamassa Lapland's pentuja, joista Heidi on jättänyt itsellen yhden, Ritaksi nimeämänsä.
Tänään Rita suoritti vastavierailun Taivaanrannalle, olivat käyneet kaksissa naisin katsastamassa Heidin auton ja poikkesivat meillä.
Tämä on juuri sitä mitä pienen pennun kanssa pitää tehdä, tarjota sille kokemuksia monenlaisista asioista ja ympäristöistä. Kun se saa omin jaloin omaan tahtiinsa tutustua uusiin asioihin ja ympäristöihin sen itseluottamus ja myös tilanteen arviointikyky kehittyy.
Ei pentua pumpuliin, mutta järki käteen!
Tästä kuvasta tekisi mieli sanoa, että Rita on saanut salonkikelpoisen kasvatuksen, mutta totuus on että uni painaa pienen silmiä ja pitäisi päästä jo nukkumaan : )
maanantai 29. elokuuta 2011
Pohjoista puhetta 2
Jo aiemmin tässä blogissani olen tuonut julki kiinnostukseni länsirajan murteisiin ja pohjoisen elämän kuvaukseen. Eikä vähäisempänä tule ulkoilmateatterit, joista kuluneena viikonloppuna sain tutustua Kolarin Äkäslompolossa olevaan Ihmisen rinkiin.
Esityksenä oli laulunäytelmä, joka on saamassa jatko-osia tulevina vuosina. Lainaan tähän ohjelmalehtisestä pätkän esittelyksi:
'Pieni kansani laulu on kuvitteellinen historiallinen balladi, tarina, jota olisi voitu jossakin lappilaisessa suvussa kertoa sukupolvesta toiseen.'
Näytelmän käsikirjoittajana toimii Uuttu-Kalle, jonka aiempaa tuotantoa on mm.Velho-ooppera. Sen lisäksi häneltä löytyy muutakin kirjallista tuotantoa.
'Näytelmä päättyy ja näyttämö hiljenee..'
Rikollinen palaa rikospaikalle väitetään, ja mikäpä minä olen sitä muuttamaan, siispä seuraavana päivänä kameraani tarttui muutama otos esityspäikalta.
Puitteet ovat vaikuttavat.
Tässä kuvassa poseeraa eräs näyttelijöistä, Lapin lehmä. Se esiintyi useassa kohtauksessa ja oli selvästi harjoitellut, esiintymisjännitystä ei ollut havaittavissa.
Kun näytelmä sijoittuu lapin maisemiin esiintyjinä oli myös kaksi poroa, jotka samoin esiintyivät kokeneen konkarin tavoin.
Loppukiitoksiin toista poroa talutti pieni poika, arviolta alle kymmenvuotias. Ihailtavaa oli pojan ja poron yhteys: kumpikin kumarsi täsmälleen yhtä aikaa!
Näyttelijöiden ja yleisön sosiaaliset tilat ovat todella asianmukaiset ja paikan henkeen sopivat.

keskiviikko 24. elokuuta 2011
Metsän antia
Sulo kävi Marjaanan parturissa ja tapasi samalla isänsäkin. Nämä kuvat kertovat murkkupojan ja aikuisen uroksen kohtaamisen, selityksiä tuskin kaivataan! Tai ehkä näitä koiriä tuntemattomille kerrottakoon, että tummempi koira on isä-Junnu.
Koirattomana ei tule lähdettyä aamulla aikaisin metsään, mitä sitä tyhjää kävelemään.
Nyt on kuitenkin syytä, lähimetsästä on sateiden ansiosta odotettavissa saalista. Enkä pettynytkään odotuksissani, paitsi kangassieniä löysin myös herkullisia kehnäsieniä***
Taidanpa tehdä sienipiirakan uuniin, jääkaapista löytyy sekaan vielä Päivin kasvattamaa kesäkurpitsaa, nam!
Tuli mieleeni metsässä käveleskellessäni myös koiraa kinuavalle lapselle annettu ukaasi -joka aamu lenkille pelkän hihnan kanssa kahden kuukauden ajan. Vähänkö huvitti, sama neuvo pätee itseni suhteen. Noita kasvattajien pentuja seuranneena pakko tunnustaa: mieli tekee : )

sunnuntai 21. elokuuta 2011
Markkinoilla

Kolmipäiväinen tapahtuma järjestettiin jo kolmatta kertaa vanhalla torilla ja Jätkän puistossa Kemijoen rantamaisemissa.
Tarjolla oli lappilaista osaamista niin aineen kuin hengenkin saralta.
Vanhaa ja uutta.
Markkina-alueelle oli laitettu esille arkistokuvista suurennettuja kuvia sotia edeltävältä ajalta.
Asukkaiden kannanotto.
Vanha keskussairaala, joka toimii nyt terveyskeskuksena, on rakennettu Kemijoen rannalle. TK:n takana on niemi, jota kaupunki suunnittelee laajennettavaksi.
Käsityöläiset sekä myivät tuotteitaan että antoivat myös työnäytteitä. Myyntikojuissa sukkapuikot helisivät ja takuutuoretta kirnuvoitakin oli tarjolla.
Puhuttelin kuvan vääpeliä, joka kertoi asepukunsa olevan aito ja vm. 1936!
maanantai 15. elokuuta 2011
Yllätyspostia
Reissusta kotiin palattuani postin joukossa oli postinkantajan viesti kirjeestä, joka ei ollut sopinut luukusta. Olin ihmeissäni tietenkin, en ole tilannut mistään mitään.
Kirjeen haettuani ja avattuani nauroin makeasti ja pitkään! Nina- ystäväni tyttären tavaroista oli tämä löytynyt tarpeettomana ja pakattiin kirjekuoreen saatesanoin ....kuuluu ihan selvästi teille, joten muuttaa nyt Rovaniemelle.
Yllätys toimii!
Ninalla on pistämätön huumorintaju, olen saanut nauttia siitä parisenkymmentä vuotta, kiitos Tankavaaran lähettipojan.
Taivaanrannalla on jälleen kääpiösnautseri : )
Tilaa:
Kommentit (Atom)