Kuu valvottaa toisinaan herkkäunista. Siksipä pyörähdin pihalle katsomaan josko näkyisi vaikka reposiakin. Niitä ei sillä hetkellä ollut, mutta hain kameran sisältä ja kokeilin mitä kennolle tarttuisi.
Tänään on pyhäinpäivä, käydään haudoilla ja muistellaan poisnukkuneita. Minun läheinen ystäväni Seijasisko poistui luotamme yllättäen kaksi kuukautta sitten. Hän nukkui ikiuneen nojatuolissa kotonaan. Ei kulu päivääkään etten ajattelisi häntä, voin ajatuksissani kuulla hänen naurunsa ja nasevat tokaisunsa juttuihini. Niin paljon muistoja....
Lepää rauhassa ystäväni!
Porot kuuluvat Rovaniemen kaupunkikuvaan niin patsaina kuin elävinäkin.
Vasemmanpuoleinen poro löytyy Korundin paikoitusalueen vierestä.
Kuvan toinen poro on kuulunut jo vuosia ohjaamaan/estämään kaupunkilaisten kulkua kaupungintalon edustalla. Betoniporsaan virkaa hoitanut poro on valjastettu ohjaamaan kansalaisia oikeaan suuntaan.
Vaikka olen aikuisen elämäni asunut Rovaniemen seudulla en ole tullut kokeilleeksi poronlihan kuivausta.
Tämä puute tuli korjattua viimeinkin kuopuksen avustuksella. Kokeilu onnistui täydellisesti ja voi pojat että on hyvää ! Juuri minun makuuni, sisältä vielä punertavaa 😏👌
Luontopolut on koluttu moneen kertaan kuluneen kesän ja syksyn aikana, koska lähes kaikki aktiviteetit on olleet suljettuna koronan vuoksi. Monenlaisia kulkijoiden käynnistään jättämiä merkkejä, hauskojakin, näkyy poluilla.
Suosikkini on Vaattunkikönkään monipuoliset reitit. Siellä on useita kuohuvia koskia ja niitten yli riippusiltoja, uusitut pitkokset ovat helppoja taivaltaa. Paljon siellä onkin ollut retkeilijöitä ja koska sinne on reilu 20km matkaa sinne ei eksy huligaaniporukkaa. Laavut saavat olla kunnossa ja sotkematta. Iloinen yllätys odotti eräällä laavulla, kun kaverin kanssa pitkän patikoinnin jälkeen suunnittelimme makkaranpaistoa. Edelliset kävijät olivat jättäneet tulipaikalle isot kytevät puut, niistä oli helppo viritellä nuotio. Todelliset retkeilijät osaavat etiketin!