Retki toisensa jälkeen

Olen useampaan kertaan aikonut kokeilla matkaa syksyä piristämään  jonnekin aurinkorannoille ja yhtä usein se on jäänyt aikeeksi.
Kunnes tartuin tilaisuuteen ex tempore, hetkeäkään harkitsematta maksoin matkan niiltä jalkojeni sijoilta ja ehdin kuin ehdinkin saada ajoissa rokotukset ajan tasalle. Seuraavaksi aloin pommittamaan kysymyksillä matkustelevia tuttaviani varusteitten suhteen. Ynnä varasin hellän hoidon kukkivalle orkidealleni Seijalta : )

Matka saattoi alkaa.
Viikon matkasta saimme nauttia kolmena ensimmäisnä päivää auringosta, aurikovoiteeni suojakerroin oli huikeat 50. koska minulla on ollut ongelmia uv-säteitten kanssa eikä päätarkoituksenikaan ollut palata palvattuna kotimaahan.
Ehdimme tehdä kiertoajelun tilausbussilla Andalusiassa, ennenkuin sateet alkoivat. Andalusiaa on koetellut kuivuus ja metsäpalot tänä kesänä ja nyt viimepäivinä nämä rajuilmat ukkosen ja sateen muodossa.
Iltalehtikin näkyy kertovan näistä sääilmiöistä.

Kuvassa on Ojénin kylä, jonka metsäpalo uhkasi tuhota vain muutama päivä ennen retkeämme. Vuoristossa on vaikeat kulkuyhteydet, tiet ovat kapeita serpentiinejä. Kun siihen vielä lisätään +30Cº metsäpalon sammutus on enemmmän kuin vaikeata. Oppaamme kertoi palon syttyneen paikallisen maajussin roskienpoltosta.

Rotkon reunoja hipoen nousimme ylemmäs ja ylemmäs vuoristoon Mijaksen kylään. Taustalla häämöttävä sinerrys on Välimeri, mutta koska aurinko porotti pilvettömältä taivaalta valokuvaus oli varsin haasteellista.
Mijas sijaitsee oppaamme mukaan n.485m merenpinnan yläpuolella ja ehkä n.10 km linnuntietä rannikolta (oma arvioni) joten näköälat olivat huikeat!

Paikallinen taksi. Mijaksen sijainnista johtuen se on ollut vaikeasti tavoitettava ja  aaseja on käytetty liikkumiseen. Turismin kasvaessa paikalliset tienasivat kuljettaen halukkaita aaseillaan paikasta toiseen, nyt kiertoajelun voi suorittaa joko aasi- tai hevostaksin kyydissä.

Viereinen kuva on ns.heittolaukaus Torremolinoksen vallanneeseen kyläjuhlaan-feriaan-pukeutuneesta herrakoirasta. Pankaa merkille rennon tyylikäs esiintyminen! Aito espanjalainen herraskoira.

Vaikka myös Torremolinos sai osansa myrskyista ja sateista, saimme illoiksi poutaa sen verran, että jokaiselle päivälle riitti näkemistä ja kokemista.

Ehkä matkan  parasta antia oli kuitenkin kanssakäyminen paikallisen väestön kanssa. Kielimuuri ei todellakaan ole este kanssakäymiselle!
Apteekkeja tuntui olevan joka kadulla, mekin huonekaverini kanssa asioimme sellaisessa. Ja saimme nauttia huikean upeasta pantomiiniesityksestä!
Kun saimme farmaseutin ymmärtämään, että kyse oli vatsavaivoista hän otti elekielellä selvää oliko kyseessä pahoinvointi, ripuli vai ummetus.
Hyvät lukijani, esityksen kulun jätän teidän mielikuvituksenne varaan!!!


Ja Vilukissi blogiystäväni, olit elävästi mielessäni, kun ravintolaamme saapui seurue pohjanmaalta. Eräs seurueen naisista puhui elävää pohjanmaanmurretta (erittäin! kuuluvalla äänellä) ja oli niin rempseän oloinen, että halusin välttämättä puhutella häntä. Kävi ilmi, että he ovat Yli-Härmästä (ellei muistini petä). Juttelimme  sitten useampaankin otteeseen niitä näitä ja joka kerta kuvittelin juttelevani kanssasi : )

Tervetuloa retkiseurakseni

Rovaniemi tarjoaa upeat maastot ulkoiluun ja kuntoiluun.
Näitä maisemia olen saanut ihailla  vuosikymmeniä.
Olen asunut pariin otteeseen muualla, mutta aina palannut takaisin Korkalovaaraan.
Ensimmäisen kerran muutin tänne pienten poikieni kanssa ja jo silloin löysimme tämän hetteen. Huimat vauhdit pulkkamäkenä tarjosi vaaran pohjoisrinne.

Näissä maisemissa kuljmme myös Juuson ja Iidan kanssa ympäri vuoden. Tosin talvella kulku oli rajoitetumpaa, koska kesäiset  latupohjat ovat hiihtäjille varatut ja ne ovat profiililtaan kilpahiihtäjien tasoa. Kuitenkin siellä risteilee myös talvella kinttupolkuja, lenkkeilijät ovat ottaneet vaaran haltuunsa.

Täältä myös uudelleen kukintansa aloittanut orkideani on saanut kalkitonta vettä juodakseen : )

Sunnuntaivieraita Taivaanrannalla

Ensin vähän leikittiin...

sitten otettiin pientä purtavaa ja juteltiin...

Kaunista syyspäivää ei maltettu olla sisällä. Illmari otti nokoset rattaissaan ja Lantti luki tienvarsiterveisiä...

Bloggeri hylkii

Minulla on ollut jo pidemmän aikaa hankaluuksia tähän blogiini kirjautumisessa.
Saan sisäänkirjautumisvaiheessa  virheilmoituksen:  sivu saattaa olla väliaikaisesti pois käytöstä tai se on voitu siirtää pysyvästi uuteen osoitteeseen.

Bloggerilla on uusi käyttöliittymä, lienevätkö hankaluudet siitä johtuvia. Joten jos tänne ei ilmaannu uusia tekstejä voitte kuvitella minun istuvan työpöytäni ääressä hampaitani kiristellen /: (

Tekstien muokkauskaan ei tunnu onnistuvan oikein, grrrrrh !

Tahdosta riippumaton tauko

Yritin ladata tekemäni videonpätkän tänne, mutta jotain meni pieleen enkä enää päässyt kirjautumaan blogiini.
Muutama epätoivoinen viesti ylläpitoon - jä tässä sitä ollaan jälleen! Kiitos heille.

Ehdin jo surra kirjoitteluni loppumista, tästä blogista on tullut kaveri, joka kulkee mukanani ajatuksissani...tuon voisin kertoa blogissa....tuon näkymän voisin kuvata blogiin....jne.
Ei silti, että minulla olisi niin kovin pakottava tarve avautua, mutta koska tämä blogi on vakiintunut ja sillä on tietty lukijakunta tuntuu kuin olisin menettänyt yhteyden  joukkoon ystäviäni.

Kuvaushaaveita

Katselin ihaillen viikko taaksepäin Nasun,  Tenhon omistajan, kameran käyttöä koiranäyttelyssä. Olen vieraillut hänen blogissaan
paitsi kuvien myös perusteltujen mielipiteitten vuoksi. Pidän siitä, että asiaan paneudutaan juurtajaksain, kuten  Nasu mm. koiran ruokintaan.

Kuitenkin nyt kiinnostukseni on ensisijaisesti kuvaamisessa. Olen kuvannut oikeastaan aina, mutta tavoitteelliseen kuvaamiseen olen herännyt vasta muutama vuosi sitten.
Haluaisin  kuvillani kertoa näkemästäni ja kokemastani, välittää tunnelmia.
Haluaisin, että aivan ventovieras katsojakin löytää  niistä jotain itselleen mielenkiintoista riippumatta kuvauksen aiheesta. Haluaisin myös paneutua kuvan tunnelmaan, mutta se näkyy syntyvän vain omien fiilisten pohjalta. Väkisin vääntämällä otetut kuvat joutuvat roskakoriin samantien.
Sarpun kuvissa on nimenomaan sitä etsimääni tunnelmaa.
Toinen kiinnostukseni suuntautuu henkilökuvaukseen, tuo profiilikuvani on yksi harjotteistani. Halukkaita kuvattavia ei juurikaan ilmaannu. Tai no onneksi Ilmari on ollut suostuvainen!

Ilmottauduin kerran myös kansalaisopiston valokuvauskurssille, mutta sen kurssin anti jäi laihaksi. Rovaniemen kameraseuraankin liityin. Ehdin tehdä yhden kuvausmatkan seuran kanssa Lofooteille, josta sainkin paljon kuvamuistoja ennenkuin seuran toiminta sitten hiipui.

Olisi mukava päästä jolloinkin Tenhon mukaan kiireettömälle pikku lenkille, puhua koirista ja kuvauksesta Nasun kanssa.

Roope

Eilen oli Rovaniemellä ryhmänäyttely, FCI 1 JA 2. Molemmissa ryhmissä oli minulle mieleistä katseltavaa. Kameraa en kyynärsauvojeni vuoksi ottanut edes mukaani.
Tapasin myös vuosikymmenten jälkeen silloisen harrastuskaverini, joka nykyisin asuu ulkomailla. Muisteltavaa riitti....
Siitä herkistyneenä jatkan muistelua hetken itsekseni...

Roope oli koira, joka ei jättänyt kylmäksi ketään. Sitä jopa pelättiin sen suuren koon ja tumman värin vuoksi. Siitä oli etua meille vartiointitehtävissä.

Maastojälkeä harrastavana koirana se osasi toimia metsässä tilanteessa kuin tilanteessa. Marjastuskaverina se oli verraton, minun ei tarvinnut huolehtia marjaämpärin tai auton sijainnista, Roope näytti erehtymättömästi reitin...
Käytökseltään se oli rauhallinen ja piti lapsista. Talvisin se veti lapsia väsymättä ahkiossa milloin yleisötapahtumissa milloin taas kotonamme vierailevia. Varsinkin pulkkamäki oli Roopen suosikki, laskimme lasten ja sen kanssa mäkeä yhdessä. Me Roopen kanssa samalla pulkalla, Roope istui edessä ja minä takana! Uudestaan ja uudestaan....ja joka kerta Roope kantoi hampaissaan pulkan mäen päälle.

Vain toiset urokset olivat sille se härän punainen vaate. Se haittasi suuresti palveluskoirakokeen tottelevaisuusosia. Siitä johtuen aloin miettimään pennun tapakasvatusta systemaattisesti. Siihen aikaan puolustusvoimat antoi hoitosopimuksella saksanpaimenkoiran pentuja siviilikoteihin sosiaalistumaan. Sopimus tehtiin 10:ksi kuukaudeksi, jonka jälkeen pentu meni Niinisaloon koulutettavaksi tuleviin tehtäviinsä. Roope oli oivallinen 'isoveli' kaikkiaan neljälle PV-pennulle.
Kaiken sen oppimani ja kokemani panostin Juusoon, kasvatin sen kuin saksanpaimenkoiran. Juuson piti kohdata maailma omilta tassuiltaan, sen piti itse ratkaista eteen tulevat ongelmat tukeeni luottaen. Meistä tuli hyvä pari.
Viimeisen suuren palveluksen Roope teki minulle sateenkaarisillalle siirtymistään edeltävänä päivänä. Juuso-kakara oli karannut poron perään kotipihasta lyhyenä syksyn päivänä. Etsimme sitä yhä kauempaa ja kauempaa kotoa kunnes alkoi tulla hämärä. Raskain mielin päätin lopettaa etsinnän ja pyysin Roopea viemään minut kotiin. Roopen viisaudesta kertoo että se etsi läheisen metsäautotien jota pitkin minun oli pimenevässä illassa helppo kävellä! Juuso odotti etsijöitään kotiportailla.
Roope jätti elämääni lähtemättömät jälkensä!

ULTIMA THULEN STAALO  26.4.1984 - 6.10.1994

Vilukissin tunnustus

Blogiystäväni Vilukissi on julkisesti tunnustanut lukevansa kirjoitelmiani. Kiitos ja niiaus päälle! Olen oikeasti iloinen saamastani huomiosta nimenomaan häneltä, koska niin hyvin viihdyn blogissansa. Ja ne kommenttilaatikoittensa tekstit saavat aikaan iloisia kiherryksiä Taivaanrannalla!

Säännöt hiukan mietityttävät, koska säännöt edellyttävät tunnustuksen saajalta jatkotoimia. Jatkan kuitenkin sääntöjen edellyttämällä tavalla kohtaa 4 muokaten, koska haluan jakaa lukunautintoja eteenpäin.

 Itse olen mielenkiinnolla odetellut päivityksiä Vilukissin lisäksi seuraaviin blogeihin Tenho,  Napoleon, famufalsetissa, Hanskun lauma, Sitätätätota. Enkä pahastu, ellette jatka ketjua eteenpäin.

Kovasti toivoisin vielä saavani lukea Habaneran havaintoja, mutta Vuodatuksen kaatuminen tuntuu lopettaneen hänen bloggaamisensa. Myöskään pienen piskin päiväkirja ei enää aukea selaimessani lukuisista yrityksistä huolimatta. Harmi.

Tunnustuksen säännöt ovat.

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu
vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat
sen eteenpäin.

Poliisiasiaa

Facebookista kopsattua ja ah NIIN ajankohtaista näillä leveysasteilla ! Haluan julkaista sen myös täällä, koska toivon sen välittyvän myös blogini lukijoille.


Halloota - onko se polliisilla? Aslakki täälä langolla pelaa.
- Autotallissa tuntuu olevan rosmoja - olis vissii polliisiasia.
- Na - mistä soitethan?
- Ka olema Pokassa, meiän autotalliahan net...
- Ei me joueta, partiot on muuala.

... ..............................

...........
- Halloota - onko polliisilla?
- Sama ko äsken täälä langolla pelaa. Ei tarvihe ennää tulla.
Mie ammuin net sinne
vajjaan.
..............................
...........
Puolen tunnin päästä pihalla on Pasi, Toprikki ja 5 polliisiautoa.
Sodankylästä sotaosasto ja Lannanmaasta tulossa Karhukopla.
Polliisipäällikkö tulee autallista räjähtämäisillään.
- Eihän siellä ollut SAATANA ketään! Valehtelitte.
- Niin valehtelit sinäkin, sanoit ettette joua....;)

Odotettu ilo

Kukkaikkunani ilo,  kaksi Terran avajaisista ostettua orkideaa, kukoisti pari vuotta taaksepäin ja varisti kukkansa luonnon säätämässä järjestyksessä. Samoihin aikoihin oli Rovaniemellä orkideanäyttely johon tietenkin menin tiedonjanoisena. Sieltä sainkin vinkkejä orkidan hoitoon 'kassikaupalla'. Yksi tärkeimmistä muistiin jääneistä oli kastelu luonnonvedellä, jota sitten kannoinkin kylki vääränä milloin hetteestä milloin Kemijoesta.

 Niiden uudelleen kukkiminenkin kotioloissa oli haaveena. Olin jo luopunut toivosta ja raskaat uhkailut orkideaparkojen biojätteeseen joutumisesta olivat jokapäiväistä kuultavaa Taivaanrannalla.
Sitä suurempi olikin iloni, kun molemmissa on viimein kasvamassa kukkavana!











Näinkin voi orkideoita kasvattaa, jos taitoa riittää.
Tämä tapa matkii luonnonolosuhteita, kertoi näyttelyn pitäjä.