Hyvää Uutta Vuotta !

Paketti koiraystävälliseen paukutteluun!
Muistakaa myös riittävät varoetäisyydet : )

HYVÄÄ UUTTAVUOTTA 

Taivaanrannalta 

Viimeisiä viedään

Kun vuosi lähenee loppuaan tulee muisteltua mitä kaikkea sisältyikään taakse jäävään vuoteen. Iloa...surua...odotuksia...toiveita...sopeutumista....seesteisyyttä...monenlaisten tunteiden kirjoa.

Mindi ja sen pennut olivat yksi merkittävä tapahtuma vuoden kulussani. Sain jakaa sen Iipan kanssa kaikkine käänteineen pentujen luovutukseen asti. Nämä pentuprojektit poikivat paitsi niitä pentuja myös mielenkiintoisia keskusteluita. Kiitos niistä Iippa!

Toinen iso juttu kuluneena vuonna ovat kaksi erilaista ulkomaan matkaani.
Matkani Afrikkaan ei tälläkään kertaa sujunut aivan suunnitelmien mukaan, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Kommelluksia monenlaisia, jälleen myös pankkikorttiongelmia.

Tässä on Esta , poissa oli rastatukka ja ujous. Esta on iso tyttö, koululainen!
Koululaisilla oli koulupuvut -eriväriset ikäkausien mukaan- eikä kenelläkään rastoja.

Toinen matkani suuntautui Playa del Inglesiin marraskuussa. Lämpöä, valoa ja paljain jaloin kävelyä! Vapautta liikkua missä ja mihin aikaan haluaa. Riippumattomuutta. Ei pankkikorttiongelmia. Ei kieliongelmia.
Ja kuitenkin kaipaan afrikkalaisuutta sen kaikissa muodoissaan.

Pieni pala 'Afrikkaa' minulla on kuitenkin Rovaniemelläkin. Tämä vauva on noussut jaloilleen ja vilistää kuin elohopea konsanaan.
Tavatessamme äidin kanssa syvennymme suomenkielen saloihin.
Kulttuuriero kuitenkin vaikuttaa näihin tapaamisiin, lähinnä minun puoleltani. Suomalaisena olen hiukan jäykkä menemään toisen kotiin ilman ennakkoon sopimista. Vaikka he sanovat:"Tämä on sinun kotisi, voit  aina tulla tänne!"

Solekko tehä !

Vuoden pimein aika ja Taivaanrannalla aktiivisuus pohjalukemissa. Vaikka joulu kolkuttelee jo oven takana. Pieni erä pipareita ja rommi-rusinakakku kuitenkin odottavat kaapin perukoilla mahdollisia kahvivieraita.

Aamun avaus facebookissa sai leveän hymyn kasvoilleni, pohjoisessa on elämää ja yrittäjyyttä, joka nojaa vahvasti omiin juuriinsa! Erityisesti Paperivalon tuotteissaan käyttämästä Tornionjokilaakson murteesta ja tokaisuista herahtaa hyvä mieli! Ne nostavat mieleen monta hauskaa tapaamista ja tapahtumaa menneiltä vuosilta. Ajalta, jolloin tuli lähdettyä vaikkapa iltamyöhällä Aavasaksalle kuvaamaan tulvivaa Tornionjokea. Tai Pyhätunturille kuuta kuvaamaan...

Mitäkö minulle kuuluu?

Kirjoittaminen on jäänyt vähälle viime aikoina.  Koirailu on ollut tämän blogin alkusyy ja myös tästä minulle rakkaasta Rovaniemestä olen halunnut kertoa. Suuret tietyöhankkeet alkavat olla pientä viimeistelyä vailla valmiit. Kaukolämpöverkon kunnostus keskustassa aiheuttaa reittiarpajaisia edelleen.
Valokuvaaminenkaan ei enää innosta, on niin paljon hyviä kuvaajia, joiden tuotoksista voin nauttia. Täytyy vain todeta, että aika aikaa kutakin.

Vapaaehtoistyötä teen edelleen, siinäkin kuitenkin minusta riippumattomista syistä on ollut hiljaiseloa. Usein muistelen maaliskuussa menehtynyttä tuettavaani. Hän oli minun ensimmäinen tehtäväni alottaessani Neuvokkaassa, hän oli toipumassa leikkauksesta ja tarvitsi apua ulkoiluun.Tapaamiskertojen lisääntyessä meidän 'virallinen' suhteemme muuttui ystävyydeksi ja oli minulle monella tavalla merkityksellinen.

Uusia haaveita tulevaisuutta koskien on muhimassa, järjellä ajatellen ne ovat hyvinkin toteutettavissa, mutta vaativat kypsyttelyä. Pakko toistaa fraasia: aika näyttäköön....

Leuhka lento

Palasin kotiin matkaltani Helsingistä Finnairin upouudella Airbus 350 koneella, joka tuoksuikin vielä uudelle. Tehän tiedätte; kuten uusissa autoissakin on uuden tuoksu. Kone ei purkanut matkustajia normaaliin tapaan tuubiin, liekö liian kookas siihen, vaan laskeuduimme portaita pitkin kentän pinnalle.

Kotona avasin television ja kappas vaan, siellä puhuttiin lentokoneitten huonosta sisäilmasta ja sen syistä. MOT on katsottavissa yle Areenassa mikäli aihe kiinnostaa.

 Koneen henkilökunta kehotti meitä matkustajia tutustumaan koneen hienouksiin, myös bisnesluokkaan, joka onkin mukavuudessaan lähes olohuoneen luokkaa. Minulle toki riitti mukavuutta rahvaankin puolella !
Tekniikasta kiinnostuneena minua viehätti erityisesti selkänojissa olevat hipaisunäppäimin toimivat näytöt. Niistä voi reaaliaikaisesti nähdä koneen lennon, noususta aina laskeutumiseen asti. Erityisesti minua ihmetytti, että tässä koneessa on myös wi-fi matkustajien käyttöön. Kun kysyin siitä lentoemolta hän sanoi yhteyden tulevan satelliitin kautta.

Kaikista lennoistani tämä oli huippukokemus.

Syksyä Taivaanrannalla

Elämä Taivaanrannalla soljuu hiljakseen kuin suvantovaiheeseen ehtinyt joki, kosket takana, eteenpäin mukaillen rantapenkereitä.

Mindi on jälleen muutaman päivän vieraanani. Syyspimeät illat ja aamut ovat omalla tavallaan viehättäviä, kirpeä pakkasaamu tai niinkuin tänään voimakkaat tuulenpuuskat kohisivat puiden latvuksissa....ne saavat mielen täyttymään elämisen onnesta. Kera pienen koirakaverin.


Nämä asiat ovat tavoitettavissa jokaisena aamuna ja iltana ilman koiraakin, vaan mitä tekee mukavuudenhaluinen ihmisriepu! Sieltä vuoteen lämmöstä pitäisi heti herättyä ponnistaa ylös ja pukeutua, siinä suurin haaste minulle.
Kun Mindi - silloin vielä Matilda-nimisenä - tuli ensimmäisiä kertoja Taivaanrannalle en tohtinut päästää sitä juoksemaan kytkemättömänä. Se ei osannut hihnakäytöstä eikä se osannut kuunnella ohjeita. Ulkoilut olivat todella rasittavia. Hihnakäytöksessä on vieläkin toivomisen varaa, mistä pääsen jälleen lempiaiheeseeni; kahdeksanviikkoiselle pennulle kaikki tarpeellinen on helposti opetettavissa. Kasvattajan luona se saa jo usein esiopetusta.
Nyt voin päästää Mindin juoksemaan vapaana, sillä on varma ja nopea luoksetulo kutsusta. Lisäksi se pitää itse silmällä lenkkikaverinsa liikkeitä. Turvallisuutta ja havaittavuutta auttaa suuresti Mindin uusi valopanta.

Taivaanrannalla on pentu!

Palaan ikäänkuin juurilleni, tähän pennun korvienvälin rakentamiseen. Mindin pennuista Konsta on tullut Taivaanrannalle parina päivänä 'päivähoitoon'.
Ihmetellä täytyy miten pian luovutusikäinen pentu sopeutuu itsenäiseen elämään uudessa paikassa. Eilen kaikki oli sille outoa johon piti varovasti tutustua...tänään Konsta tuli boksistaan reippaasti pois ja häntä heiluen jatkoi siitä mihin eilen jäi.

Sopeutumista auttaa suuresti kasvattajan tekemä esityö, joka Iipan tuntien on mittava ja monipuolinen. Pentua käsitellään ja rentoutetaan heti syntymästään asti, sille tarjotaan uusia kokemuksia heti kunhan se taapertaa omilla jaloillaan.
Konsta on sisäsiisti kunhan saa tilaisuuden tehdä tarpeensa ulos. Se osaa myös jo kulkea hihnassa, jota pidän Erittäin Tärkeänä Taitona koiralle. Pikkumiehellä on ikää vasta 8 viikkoa!

Pennut lääkärintarkastuksessa

Alotin bloggaamisen tasan viisi vuotta taaksepäin pentuprojektista. Silloin halusin antaa pentujen tuleville omistajille mahdollisimman kattavan kuvan juuri heidän omasta pennustaan ja sen elämän alkuvaiheista.
Nämä Mindin pennut eivät ole kasvaneet Taivaanrannalla, olen vain muutaman kerran käynyt niitä tervehtimässä. Enemmänkin olen hoitanut suhdettani Mindiin, me ollaan ME.
Eläinlääkärin tarkastus ennen pentujen lähtöä uusille omistajilleen kuuluu vastuullisen kasvattajan rutiineihin. Siinä on hyvä olla apukäsiäkin mukana, mutta myönnän että nautin pentujen hyörinästä ja niitten tutustumisesta uuteen paikkaan.

Olen moneen kertaan myös miettinyt bloggaamisen lopettamista, koska näiden viiden vuoden aikana elämä kohdallani on suuntautunut enemmän kodin ulkopuolelle ja asioihin joista en kovin paljon voi kirjoittaa.
Toisaalta haluan kirjoittaa, aika näyttäköön jatkuuko tämä vai avaanko kenties uuden ja erityyppisen blogin.

Vielä on kesää jäljellä

Kävin eräänä kauniina päivänä tervehtimässä Mindiä ja pentuja. Seurustelu onnistui enimmäkseen vain emon kanssa, pennut nukkuivat ja nukkuivat...
Kun ne viimein heräsivät oli vuorossa eväsretki ulos  : )

Reittiarpajaiset

   

Tästä lähdettiin ja nyt ollaan loppusuoralla yhdessä rovaniemeläisessä tietyökohteessa. Saamme jopa ympäristötaidetta matkaamme sulostuttamaan : )
Kärsivällisyyttä on kysytty ja kysytään edelleen, koska muualla ympäri kaupunkia ammottavat kraaterit katkovat katuja. Kaupunki rakentaa ja korjaa kaukolämpöverkkoa. Sinänsä hyvä asia, mutta lähes joka kerta pyöräillessä joutuu etsimään uuden kiertotien....eilen tuosta vielä pääsi...

Historian havinaa

Liekö blogini tulossa tiensä päähän, kirjoittaminen ja kuvienkaan plaraaminen ei jaksa innostaa. Painopiste on elävän elämän puolella.

Tällekin kesälle olen saanut elämyksiä, tavannut mielenkiintoisia ihmisiä, tehnyt lähempää tuttavuutta Herra Alzheimeriin. Tuo viimeksi mainittu tulee vastaan silloin tällöin vapaaehtoistyössä, joten sitä ei voi sivuuttaa olankohautuksella, valitettavasti.

Elämyksistä ehkä merkittävin oli vesisuonen paikallistaminen pajunvitsalla! Se todella taipui käsissäni!

Historiaan sukelsin vanhojen esineiden ja niiden herättämien omienkin muistojen kautta.

Yksin vaan ei yksinäinen

Voi mun blogiriepuni...oon jättänyt sinut heitteille!
En vaan yksinkertaisesti halua jakaa ajatuksiani enkä muistella kesän tapahtumia. Toistaiseksi.
Mitään erityisen ihmeellistä ei ole meneillään eikä tapahtunut, on vaan tämmöinen seesteinen yksinoloa edellyttävä jakso päivien jonossa.

Päättynyt odotus

Jätin Taivaanrannan taakseni parisen viikkoa sitten ja nyt hengästyttää jo kaiken tapahtuneen muisteleminenkin. Ehkä systemaattiseen tapaani puran tänne blogiini asian kerrallaan. Tai kun aikaa kuluu lopulta moni juttu jää kertomatta. Mutta tärkein ensin!

Odotus päättyi heinäkuun viimeisenä päivänä, Mindi saattoi maailmaan neljä tervettä ja terhakkaa pentua. Mutta että ne kaikki ovat elossa on selviytymiskertomus!
Usein käy niin että ensimmäinen tulokas raivaa tietään kauan ennen  maailmaan putkahtamisataan. Niin nytkin, pää oli pitkään näkyvissä ja pentu näytti  meille kieltään ennenkuin pääsi emon hoivattavaksi. Kielen väristä Iippa näki, ettei sillä ole hapenpuutetta, siis se sai syntyä omaan tahtiinsa. Kaksi seuraavaa syntyivät ongelmitta, mutta se neljäs ultrassa näkynyt viipyi ja viipyi.....
Tunteja kului eikä synnytys edistynyt, oli turvauduttava päivystävään eläinlääkäriin. Siellä jälleen tilanteen seuraamista, emon lääkitystä ja odotusta...
Viimein pentu syntyi - velttona, mutta onneksi istukka oli toiminut, joten Iippa sai sen elvytettyä elävien kirjoihin!
Tunnit eläinlääkärin vastaanotolla olivat raskaat emolle ja avustajille, mutta elävien pentujen tuhina ja emon luottamus korvaa kaiken vaivan ja väsymyksen.

Blondi

Blondiko? Näin voisi olettaa, mutta kuvaan kätkeytyy pienen koiran viisaus, ongelma ja ongelman ratkaisu.
Kun ette leikitä minua pallolla leikitän itse itseäni....Pallo suussa Riia kuljeksi ympäriinsä, kantoi pallon häkkiin... sohvalle....nojatuoliin...

Eskon pallo on suuren suuri, ei mahdu pienen koiran suuhun. Kun ei suuhun niin tasapainoilenpa sitten pallon päällä tuumaa Esko : ) 


Hannulla on aivan oma 'lauma'; kihlattunsa ja nämä kaksi mukanaolevaa koiraa, lisäksi vielä kotona kaksi kissaa. Menehtyneen Empun jälkeen Esko on ottanut oman paikkansa laumassa.

Jalkapallosta puhuin enemmän kuin koskaan aikaisemmin elämässäni : D

Kaisa

Mietin pitkään alla olevan tekstin julkaisua blogissani. Hyvät lukijani, haluan kertoa teille Kaisan ja minun yhteisestä ajasta, koska siinä toteutuu yhteen kasvaminen ja rinnalla kulkeminen.

Tapasin Kaisan ensimmäisen kerran, kun hän oli puolitoistavuotias tytöntyllerö. Menin vastakihlautuneena nuorikkona Kaisan enon kanssa iltamyöhällä Kaisan kotiin ensivisiitille. Kahvipannunhan äiti-Siiri nosti tulelle, ja kun kevätkesän yöt ovat valoisia kahvipöydässä viivyttiin pitkään jutellen. Siihen heräsi pikku-Kaisakin muitten seuraksi kahvia juomaan! Kahvimuki olikin sitten varsin usein Kaisan kädessä halki elämän.
Aika kului ja lapset kasvoivat, seuraava muistikuvani on siitä kun ’haimme’ Jorma-serkulle vesirokon siemenet leikki-ikäiseltä Kaisalta.
Jälleen vuodet vierivät itsekenenkin elämässä suuria muutoksia tuoden. Olin muuttanut kaupunkiin poikieni kanssa ja myöhemmin myös Kaisa muutti  vanhempineen kaupunkiin. Siitä alkoi varsin tiivis jakso meidän yhteisellä polulla.

Kaisa vieraili usein luonani ja me poikien kanssa hänen kotonaan. Kaisa oli ikänsä puolesta hyvin lähellä poikiani, ja meni siinä ikään kuin joukon jatkona. Hän oli usein myös yökylässä ja äiti-Siiri toisinaan soitteli perään, että asuako siellä Korkalovaarassa pitää! Nukuimme minun sängyssäni saman peiton alla. Aamulla Kaisa usein väitti, että minä potkin ja vein kaiken peiton. Myöhemmin Kaisa kyllä myönsi, että taisi hän olla itse levoton nukkuja.

Minun autoiluni oli niinä vuosina varsin vireää ja olimme Kaisan ja poikieni kanssa usein tien päällä, teimme pitkiäkin matkoja eteläiseen Suomeen sukuloimaan. Eräs näistä kesälomamatkoista kuvastaa Kaisan ja minun yhteistä suhtautumista ajankäyttöön lomalla. Me emme kulkeneet minkään suunnitelman mukaan ja tuo matka oli todella onnistunut.
Olimme pakanneet minun pikkuiseen Fiestaani poikieni lisäksi kaikkea matkalla tarvittavaa - monta paria kenkiä, perunoita, kattilan niitten keittämistä varten ja tietenkin teltan, makuupussit ja ilmapatjat. Kaiken sen saimme sopimaan auton sisätiloihin, käytimme kaikki mahdolliset kolot hyödyksi.  Huomioitavaa on, että ensimmäinen pysähdys ja leiriytyminen oli jo 50 km Rovaniemeltä etelään! Iltamyöhällä olimme ehtineet jo Haaparantaan.
Monenlaisten mutkien ja tapaamisten jälkeen saavuimme Kuusankoskelle, jonne Kaisa jäi viettämään kesää sisarensa luokse. Minä jatkoin poikieni kanssa Kotkan kautta eteenpäin.

Vuodet kuluivat ja Kaisalle kertyi ikää ajokorttiin vaadittavat vuodet. Juuri kortin hankkineena Kaisa oli luonnollisesti innokas hankkimaan ajokokemusta lumella ja jäällä. Minulla oli tuoreessa muistissa ennakoivan ajon kurssi ja niinpä menimme eräänä sunnuntaina Lainaanselällä olevalle jääradalle kahdella autolla harjoittelemaan auton hallintaa liukkaalla ja äkkitilanteessa. Rakentelin lumipaakuista erilaisia esteitä sekä suoralle että heti kurvien jälkeen ja kerroin Kaisalle ja pojille mitä pitää tehdä... Serkuksista tuli kelpo kuskeja jokaisesta.

Kaisa muutti Ivaloon työhön ja perusti sinne pesänsä. Siihen pesään syntyi ensimmäinen 'poikanen’, Hannu. Hannun oli määrä syntyä lähellä minun syntymäpäivääni, jolloin meidän yhteinen huumorimme tarttui päivämäärään...oli tarkoitus venyttää sitä hiukan eteenpäin, jotta saisin vauvan ikään kuin syntymäpäivälahjaksi. No, se ei aivan onnistunut, tietty päivä tuli ja meni ennen kuin Hannu syntyi Lapin keskussairaalassa.
Hannun ensimmäinen vierailu äitinsä kanssa luonani tapahtui heti sairaalasta pääsypäivän iltana : )
Minulle oli mieluinen yllätys ja kunnia-asia, kun Kaisa pyysi minua Hannun kummiksi.

Kaisa oli kätevä käsistään. Kun Hannu ja Kimmo olivat pieniä Kaisa puki heidät suurimmaksi osaksi omatekoisiin vaatteisiin, villapaidoista ulkoiluhaalareihin ja kurarukkasiin saakka.
Kaisa oli hyvä äiti pojilleen, tuki urheilussa ja kasvatti pojista hienoja nuoria miehiä.
Remontoinnitkin olivat tuttuja Kaisan tekeville käsille, punaisen Vw Polonkin
 huoltotoimet sujuivat, samoin kodin kunnostus.
Kaisa piti yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin. Kaisa oli yhdistävä tekijä sukulaisten keskuudessa, ilman häntä moni sukulaistapaaminenkin olisi jäänyt toteutumatta.

Kaisa on jättänyt jälkeensä suuren tyhjän tilan. Vaikka elämä jatkuu ja Kaisa on poissa minä haluaisin säilyttää Kaisan muiston elävänä.

Elämän kirjo

Viime kesä oli menetysten aikaa, monta suruviestiä , yllätyksellisiä.

Suren yhä 'pikkusiskoni' kuolemaa, monessa yhteydessä hän nousee mieleeni... mutkaton, aito, käytännöllinen...Minulla oli tapana soittaa hänelle extempore maastossa liikkuessani kysyäkseni jotakin näkemääni yksityiskohtaa, työkseen maanmittaustoimituksia tekevältä...

Kaisa on poissa, mutta elämä jatkuu. 

Tulevalla viikolla kummipoikani poikkeaa kihlattunsa ja koiriensa (kääpiösnautsereita tietenkin)kanssa Taivaanrannalle matkalla pohjoiseen. Ehkä puhumme hiukan jalkapallostakin : )

Kun Kaisan pojat olivat pieniä alotin heidän kasvunsa seuraamisen seinälle, siitä viereinen kuva. Kuvasta näkee, että mie olen pätkäpätkäpätkä, ja voi sitä päivää kun pojat kasvoivat ohitseni!

....haloooo...missä sie oot

Kielestä ja sen rakenteista kiinnostuneena bongasin tämän kuvan fb:stä. Nerokkaasti laadittu teksti!

Mutta kuva kertoo myös vakavasta ja valitettavan yleisestä käytännöstä, ratin ja kännykän yhteiskäytöstä.
Tein työtäni autonkuljettajana aikana, jolloin kännykät olivat vielä tulevaisuutta. Matkapuhelimet autoissa olivat kiinteästi asennettuja ja kannettavat puhelimet suurella akulla varustettuja. Lälläri oli käytössä työautoissa, ja niitä kyllä käytettiin ajaessakin. En puolustele aikaa enkä tapoja. Silti olen sitä mieltä, että liikennekulttuuri on muuttunut välinpitämättömämmäksi, varsinkin ohitusten suhteen.
Toisaalta rovaniemeläisten kunniaksi on sanottava ja itse tämän kokeneena, että polkupyöräijät ja autoilijat osoittavat huomaavaisuutta toisilleen. Autoilijat hidastavat ennen risteystä osoittaakseen huomioineensa pyöräilijän, joka puolestaan kiittää kättä heilauttamalla.

RoPS'n roll

Vaikka talous on tiukalla Rovaniemi rakentaa ja parantaa tiestöään. Siinä sivussa valmistui Keskuskentälle paljon keskustelua herättänyt uusi hulppea katsomo vanhan puisen lisäksi.
Kävin koeistumassa uuden katsomon muovisen kuppituolin, mutta se tuntui kolealta ja niinpä siirryin vanhan katsomon paljon pelejä kokeneille puupenkeille odottamaan ottelun alkua. Vanhassa puussa on sellaista lämpöä, joka syntyy vain ajan patinoimana.
Ja se tunnelma! Väittäisinpä, että tunnelma tiivistyy ja kohoaa, kun katsojat seuraavat kylki kyljessä ottelun kulkua! Itse paikalla olleena ja RoPSin pitkän voittoputken jatkon todistaneena viihdyin vanhan katsomon tunnelmassa.
Mutta se, mistä en urheilussa pidä on väkivalta. RoPS hallitsi ensimmäistä puoliaikaa 2-0 ja toisen puoliajan alussa vastustaja eliminoi kannaltaan vaarallisimman pelaajan pois kentältä! Hyi!

Jalkapalloon kuuluu erottamattomana fanijoukot, jotka matkustavat omiaan kannattamaan vierasotteluihinkin. Lähelläni istuvien HJK:n fanien kannustushuudot *huono tuomari huono ihminen - hieno tuomari hieno ihminen* (tilanteesta riippuen) naurattivat rovaniemeläiskannattajia. Myöskin kaikenlaiset sutkaukset  eri joukkueitten kannattajien kesken luovat tunnelmaa.

Pujottelua

Rovaniemellä liikkuessaan saa usein arpoa uuden kulkureitin, liikkuupa sitten autolla, polkupyörällä tai kävellen. Eikä vain yhdessä osassa kaupunkia.
Nelostien remontti on niin mittava, että se muuttaa risteävien katujenkin liikennejärjestelyitä. Kokonaan uusia kaistoja rakennetaan vilkkaimpiin risteyksiin ja liikenteen uudellen ohjaus vaihtuu tilanteitten mukaan.

Tämä toinen tietyö ja sen vieressä oleva kerrostalotyömaa hankaloittaa vielä enemmän minun liikkumistani. Kun asuu kauan samassa osotteessa tietyt kulkureitit vakiintuvat. Ajatuksissaan sitä vain lähtee entisiä latujaan laskeutumaan Korkalovaarasta kaupunkiin ja sittenpä joutuukin kiertelemään uutta väylää etsiskellen.

Rovaniemi on pääosin rakennettu sotien jälkeen, katujen alla kulkevat putkiverkostot on myös syytä uusia kun kadut avataan. Se hidastaa töitten valmistumista, mutta säästää sekä rahaa että ihmisten hermoja pitkässä juoksussa.

Odotusta Taivaanrannalla

Kesä saapuu joka vuosi vaikka antaakin joskus odottaa itseään tuskastuttavan kauan.
Taivaanrannalla ei ole ollut mullistavia tapahtumia, blogikin on viettänyt hiljaiseloa. Taustalla kuitenkin on muhinut kaikenlaista, yhtälailla privaattia kuin myös tämä nyt julkaistava uutinen: Mindi-pirpana on astutettu ja ultrassa on todettu 3-4 rakkulaa!
Tässä vanhassa kuvassa mietiskelee Juusoni, yksi tulevan pentueen esi-isistä. Mindi on Juuson ja Iidan jälkeläinen neljännessä polvessa.
Mindi visiteeraa melko usein Taivaanrannalla ja sillä on tapana selittää -todellakin selittää!- vauhdikkaalla tavalla kuulumisensa. Mindi on lähdössä lomailemaan, siksi pyöräilin eilen illalla sen luo kuulemaan sen uutiset. Sain kuulla runsaat selitykset uusilla ilmeillä maustettuna : )

Yöttömän yön taikaa

Tämän kuvan myötä haluan toivottaa suloisista suloisinta juhannusta teille hyvät lukijani!
Kuvassa poseeraa edesmennyt Iida-koira, minun herttainen  kukkaistyttöni!

Eletäään suven valoisinta aikaa ja pohjoisessa Suomessa saamme nauttia yöttömästä yöstä viikkokausia yhteen putkeen. Arkistoistani löytyi tämä yöllä kuvattu maisema, sieltä voisi etsiä juhannustaikaan tarvittavat kukat tai jopa käyskennellä alastomana  *tyttöjen pitäisi kirmata juhannusyönä saunapuhtaana ja alasti kukkakedolla niin he saavat heilan* ; ) Tänä vuonna kesän rehevyys antaa odottaa itseään. Juhannuksen aikaan tavallisesti kukkii pihlaja, mutta kylmästä ja sateesta johtuen se antaa odottaa itseään. Tuomen kukinta on sensijaan hyötynyt viileydestä, kukinta jatkuu ja jatkuu....

Frisbeegolfia ja keilailua

Kevät on ollut kylmä ja sateinen pohjoisessa Suomessa. Kesän tulo on sitkasta ja tuomikin kukkii vasta nyt.
Eilinen päivä kului Ounasvaaran maisemissa tutustuen frisbeegolfiin. Hassun hauska laji, heitellä nyt frisbeetä metsän keskellä mutkittelevaa rataa pitkin kaukana häämöttävään koriin.
Säätiedot lupailivat epävakaista säätä, mutta saimme nauttia auringosta, siispä vielä urheiluopiston laavulla ratkoimme äkkikatsomalta mahdottomalta tuntuvia aivopähkinöitä. Ilman vihjeitä emme niistä selvinneetkään.
Aivot solmussa menimme sisätiloihin keilaamaan. Senkin salat aukesivat hiukan, mutta ehdottomasti mieluummin harrastan ulkolajeja. Tänään on lupeissa potun istutus (viimeinkin !) ja suunnistusta kaverin opastuksella.
Ihan itteä hengästyttää moinen aktiivisuus : )
Niin, tuo kuva....eilinen aivojen ja ropan rasitus vaati päiväunet...yöllä katselin sitten kukkivaa tuomea takapihalla : )

Sorsametsä

 En tiedä kenen keksintöä tämä on , mutta saipa hymyn minun ja monen muunkin ohikulkujan suupieliin. Nämä ilmestyivät juuri ennen viikonloppua paljon käytetyn lenkkipolun viereisille kallioille. Ja saivat olla rauhassa koulujensa päättymistä juhlivilta nuorilta, mikä erityisesti ilahduttaa minua!

Runojen maailmaan

Runous koskettaa toisinaan hyvinkin läheltä omia ajatuksia ja kokemuksia. Viime viikon matkani antoi kosketuksen läheisteni luovuuteen. Veljeni sekä hänen vaimonsa harrastavat runoutta ja sain kokea vain minua varten tuotetun esityksen : )
Erityisesti Aale Tynnin Kaarisilta on aina puhutellut minua...rakennan omaa kaarisiltaani vapaaehtoistyöllä.


Olen silloin tällöin maininnut tässä blogissani rovaniemeläisen kulttuuripersoona Unskin, jonka kaveri facebookissa saan olla. Unskilla on paitsi sana hallussaan myöskin syvällinen käsitys ihmismielestä ja elämästä kaikkineen. Siitä kertoo Unskin facebook-sivullaan julkaisema runo:

VIELÄ ON JOSSAKIN...

Yhä useammin istun rannalla ja katselen

yli veden, sen värinää heikossa tuulessa

tai kun myrsky murtaa vedet rantakiviin

Niin usein olen tuntenut saman

tulla perille, levätä ja katsoa toista rantaa

katsoa sinne kuin vieraaseen maahan jota en enää kaipaa

Mutta kuitenkin, kun olen levännyt ja avaan silmäni

siellä on paikka vailla etsimisen vaivaa

näen sen taas kerran ja nousen

Otan taakkani ja lähden

kohti sitä mitä ei ole, ei ole ollutkaan

ja tiedän että ei tule olemaan

Mutta tätä on elämisen vietti

suurta kaipausta päin tulevan harhaa

mutta joskus kohti sitä mikä on sittenkin mahdollista

Sillä ihminen jonka kuva tulevasta katoaa

muuttuu sameaksi kuin vanha peili

ei elä elämänsä mahdollisuutta loppuun asti...

Eko trip

Puhelinkeskustelu veljeni kanssa tuotti impulsiiviseen tapaani lausahduksen: mitäpä jos tehtaisiin yhdessä?
Tuumasta toimeen, vilkaisu kalenteriin ( minä, jonka elämäntapa on ollut touhuta ilman kelloa ja kalenteria :D ), vaatteet päälle ja matkalippua ostamaan rautatieasemalle. Polkupyörällä tietenkin.

Veli oli vastassa junalla...hiukan ihmettelin missä puoliso...aamuautiolla sateisella tiellä lähestyi vastaantulija...ja kas: siinä kaivattu kädessään tervetuliaisiksi poimittu valkovuokkokimppu : )

Matkan varsinainen ajatus oli kunnostaa vanhempiemme hauta, oikaista kivi ja laittaa istutukset.
Haudalle oli matkaa muutama kymmenen kilometriä, valtatieltä veli poikkesi synnyinkylämme halki polveilevalle tielle.
Suuryllätys ja takuulla järjestämätön odotti pienen vanhan mökin kohdalla; minun lapsuuden leikkitoverini ! Hän asuu Helsingissä ja oli juuri saapunut mökkinsä pihamaalle. Emme ole tavanneet sitten lapsuutemme, joten voinette kuvitella tunnelmat... Toisenkin lapsuutemme aikaisen kaverin tapasin omalla pihamaallaan hirsikehikkoa salvamassa...

Ja kun Riihimäellä ollaan lasimuseo kuuluu käyntipaikkoihin. Siellä on paikkakunnan ja lasin historiaa kolmessa kerroksessa - alakerta oli minulle mielenkiintoisin. Siellä oli lasinvalmistukseen käytettävät koneet ja menetelmät esiteltynä. Miten se toimii-kysymys on aina kiehtonut minua : )

Kipinämikkona

Kaksi bussilastia yläasteikäisiä koululaisia saapui 'Mottimettään' ja vietti koulupäivänsä metsärasteja ratkoen. Metsähallituksen edustajat olivat laatineet rastit ja Neuvokkaan monitaitoisia vapaaehtoisia oli rastivahteina parin opettajan lisäksi.

Minulle mieluinen 'keikka', toimin kipinämikkona. Rakensin kolme nuotiota valmiille nuotiopaikoille ja huolehdin ettei kenenkään tarvitse palella koleassa kevätsäässä.
Aivan ensimmäiseksi keitimme aamukahvit  meille vapaaehtoisille ennenkuin metsästä alkaa saapua koululaisryppäitä tulille : )

Bussit olivat entisen työnantajani kalustoa ja vaikka kuskit olivat minulle uusia meillä riitti puhumista. Jopa muisteluita alalta, kiitos kirjavan menneisyyteni.

Vapautunut Kemijoki

Jokakeväinen jokien ja purojen tulviminen on jälleen ajankohtainen ilmiö. Tässä Vuoskuojan koski nuolee rantatöyräitä. Kesän edetessä se kutistuu iloisesti solisevaksi puroksi. Joskus hyvin kauan sitten ojan varteen on rakennettu lyhyt luontopolku, joka on hoitamattomana rapistunut lähes käyttökelvottomaksi. 

Vieressä on veneenlaskupaikka ja laavu, jossa on järjestetty  kylätapahtumia. 

Kemijoen historiaan kuuluu höyrylaivat Wiiri ja Wanttaus. Puhumattakaan tukin uitosta, joka antoi kesäisin leivän jokivarren asukkaille. Siitä uskon tämän ajoankkuriksi tulkitsemani patsaan kertovan.

Satotoiveita

Tämä blogin kirjoittaminen alkoi lähes viisi vuotta taaksepäin itäneistä siemenistä. Silloin oli kyseessä pennunsiemenet, joista saimmekin suorastaan runsaan sadon, saimme neljä ihanaa kääpiösnautserin pentua!

Nyt  ikkunalaudallani muhii suuria toiveita tulevalle kesälle. Suorastaan utopiaa : ) 
Keväinen luonnon herääminen herättää myös satotoiveet minun mielessäni. Olen laittanut mutamia yrttejä ja aivan uutena kokeiluna tomaatin siemeniäkin multaan.
Puikulapotuissa on niissäkin jo sievät idut. Ajattelin esikasvattaa muutaman jälleen maitopurkissa. Puikula on tunnetusti hidaskasvuinen  joten toivon saavani jo heinäkuussa uutta puikulaa pataan..

Viestikapula vaihtuu

Sunnuntaina 26.4 Korundissa oli salintäydeltä  kutsuvieraita, eikä suinkaan vähäisimpinä kutsuttuina Neuvokkaan vapaaehtoiset.
Juhlittavina oli Rovaniemen mielenterveysseura ry 50v., Neuvokas 20v. ja sen toiminnanjohtajan Anneli Laineen läksiäisjuhla, hän jää eläkkeelle, sekä myös Annelin uusimman kirjan julkistamistilaisuus. Juhlimisen aihetta kerrakseen.
Kirja kertoo Neuvokkaan tarinan sen syntymästä tähän päivään saakka. Anneli sen äitinä, 'kätilönä' ja kasvattajana. Neuvokkaaseen on liittynyt kahdenkymmenen vuoden aikana yli 800 vapaaehtoista - Annelin sanoin tähtisilmää, joista jokaisella on oma liittymisnumeronsa. Kirjan kannessa oleva henkilö on Kylli-täti, vapaaehtoinen nro 1.

Juhla oli Annelin näköinen, tunnelmaltaan lämminhenkinen ja vapautunut, ohjelmassa paljon musiikkia. Esiintyjäkaarti oli ansioitunutta; Pave Maijanen, Tarja ja Tuomo Ylitalo, Jukka Lampela Lapponiansa kanssa ja minun suosikkini Arja Havakka! Elävää musiikkia Korundissa, konserttisalissa vailla vertaa!

Kun Anneli luovutti viestikapulan seuraajalleen Suvimaria Saarenpäälle juhlayleisö nousi seisomaan.

Turvallisuutta

Kerran kuukaudessa Neuvokas järjestää tyonohjaus/infotilaisuuden meille vapaaehtoisina toimiville. Sen yhteydessä saamme kuulla jonkun alan asiantuntijan luentoa.
Hutikuun vierailija oli palokunnasta. Tahallani käytän tuota vanhaa nimitystä koska se on virallista kodikkaampi  ja Rovaniemi on kodikas kaupunki : )

Oikeastaan nämä viimeaikaiset koulutukset ovat jos ei nyt päällekkäisyyksiä niin ainakin limittäisiä.
Niin on hyvä. Ihmisen elämässä asiat tuppaavat limittymään, ei niitä voi kokonaan erottaa toisistaan, yksi asia johtaa toiseen jne.

Saamme toisinaan vierailijaksi myös jonkun pitkäaikaista sairautta potevan  henkilön, joka kertoo meille sairaudestaan yleensä ja oman selviytymistarinansa. Niitä kuunnellessa omat vaivat kutistuvat mannaryynin kokoisiksi.
Koulutus lisää paitsi tietoa ja taitoa myös asioiden laaja-alaisempaa ymmärrystä.

Talvi väistyy

Mielipuuhaani on kävellä kaupunkia ympäröiviä metsiä ja soita, harvemmin kaupungille päin...tutkailla eri vuodenaikojen ilmiöitä.
Lumesta voi seurata jälkien kertomaa tarinaa... kevään edistyessä luonto näyttää joka päivä erilaiselta, niin vaihtelevat säät ovat viimeaikoina olleet.