Eetun luona kylästelyä

Eetu ei päässyt osallistumaan pentuesisarustensa kanssa yhteiseen happeningiin, jonka vuoksi Nella poikkesi kotimatkalla kertomaan Eetulle päivän tapahtumista.
 Jotain koirien keskeistä se tuossa Eetun korvaan kuiskuttelee, liekö tuomarin hurmaamisvinkkejä...

... joita Eetu selvästikin jäi pohtimaan....


Kauaa ei nuoriso mietiskellyt, korvat taakse ja menoksi! Niin vauhdikasta meno sitten olikin ettei kamera kerinnyt  mukaan.

Eetun isäntäväki tarjosi matkalaisille runsaan ja maittavan aterian. Jälkiruoaksi saimme kahvit ja ihanaa mansikkakakkua, josta Laku söi leijonan osan!

Vielä kotvasen aterian jälkeen jutusteltuamme oli aika jatkaa matkaa.
Suuret kiitokset Päivi ja Markku!



Vesisade alkoi aamulla ja jatkui koko päivän, josta syystä järjestelmäkamerani oli näyttelyalueella tiukasti laukussaan. Onneksi paikalle oli tullut myös Pirjo, jolla oli paitsi pikkukamera myös Goldwäshcer Obelix, Oskarina puhuteltu. Olen tavannut Oskarin nuorena koirana ja etäseurannut sen vaiheita mielenkiinnolla.

Tässä vielä Pirjon lähettämiä kuvia lauantaipäivältä. Kiitos niistä Pirjo!

Petronellan irtiotto arjesta

Tässä mie olen -
juuri saapuneena hotelliin, menossa vuoteen testaus.
Satu-äiti vannotti matkaan lähtiessä että pitää rakastaa ja kyllä mie vaan hellyyttä jakelinkin, yhtälailla Iipalle kuin Lakullekin. Vuoroin kummankin vieressä nukuin.
Sulo-veikka vietiin ensiksi kotiinsa, se kun lupasi varmasti tulla huomenissa hotellille siistiytymään meiän debyyttiä varten.
Vilma-siskonkin tapaan, se varmaan kertoo omassa blogissaan kokemuksistaan, sieltä kun ollaan oikeen kaksissa koirin tulosssa näyttelyyn.

Tätä kuvaa aattelin ensin sensuroida, onhan tässä hiukan intiimi tilanne, mutta no olkoon!
Olen muuten uinut ainakin kandidaatin jos en sitten ihan maisterinkin arvosta lomaillessani perheeni kanssa, niin että ei kai tämä sen kummempaa, ammeessa liukuestematolla ja lämpimällä vedellä...

Koko karvojen föönaus uhkasi latistua vesisateeseen, mutta sain olla osan aikaa tuomarin teltassa, se tutki hampaita ja koitteli raajoja, silitteli selkää ja koko ajan se puhui vieressä istuvalle ihmiselle. Vaikkei se tuntunut kuuntelevan, kirjotteli vaan paperille jotakin.

Tähän se koko juttu huipentuu, oottelen tuomarin antaman nauhan väriä...

Ja sano se tuomari että mulla on viehättävä luonne...

Kohti Oulua

Takaovi on edelleen auki Sulon mennä tulla eikä se ole pettänyt luottamustani, naapurin puolelle se ei ole kertaakaan mennyt.

Arkirutiinimme ovat vakiintuneet aivan itsestään, nukkumaanmenot ja heräämiset tapahtuvat kelloon katsomatta kuten Taivaanrannalla on tapana. Silti ne ovat melko säännöllisiä.
Heräämisen jälkeen käymme kiertämässä pari pientä metsäsaareketta ja sen jälkeen onkin aamupalan vuoro meillä kummallakin.

Eilen kävimme haistelemassa kaupunkiatmosfääriä, seurustelimme pyörätuolilla liikkuvan henkilön kanssa, katselimme liikenteen vilinää ja jälleen ajoimme puhuvalla hissillä. Sulolle on selvästikin hissillä matkustelu tuttua, se osasi istahtaa hissin takanurkkaan. Tai sitten se on luonnonlahjakkuus!

Reissukassi on pakattu!

Tänään Sulon vierailu Taivaanrannalla päättyy, käymme hakemassa Nella-siskon Marjaanan parturista ja suunnistamme kohti Oulua.
Huomenna on Goldwäscher P-pentujen ensiesiintyminen näyttelykehässä Oulussa.

Aamutuimaan

Tilannekuva asioiden priorisoimisesta : )

Tärkeätä ei ole aamutuimaan siistiä kotia vaan nauttia hallitusta epäjärjestyksestä ja nuoren koiran elämänriemusta!
Video kertoisi paremmin Sulon vauhdikkaista spurteista ulos ja sisään;  hyvät lukijani käyttäkää mielikuvitustanne...

Takapihan ovi on auki tarkoituksella, Sulo saa halutessaan olla takapihalla. Toki seuraan sitä kaiken aikaa salavihkaa, mutta se ei tunne kiinnostusta takapihan ulkopuolelle.

Ja tästä pääsenkin lempiaheeseeni, koiran tapakasvatukseen.
Olen useinkin verrannut ihmistä ja koiraa lajina, kummankin varhaiseen henkiseen kehitykseen pätee samat lainalaisuudet: minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa!
Erona koiran kehitykseen ihmisellä on etuna vuosia aikaa oppia tarpeelliset asiat kun taas koiran pitäisi (pitää) tulla yhteiskuntakelpoiseksi koirakansalaiseksi muutamassa kuukaudessa. Kenen on vastuu?
Ihmisenpä tietenkin. Avainasemassa on kasvattaja valitessaan jalostusmateriaalia ja hoitamalla emää ja pentuja, mutta myös löytämällä oikeanlaisen kodin pennuilleen.
Pennun uudessa kodissa pitää myös valmentautua tulevaa perheenjäsentä varten, pitää hankkia runsaasti tietoa koirasta lajina, tutustua valitsemansa rodun ominaisuuksiin ja kasvattajiin yms. Ja pitäisi myös sisäistää oppimansa, joka kylläkin oman kokemukseni mukaan tapahtuu vasta kantapään kautta.
Edellä oleva on täysin omasta päästäni ja täysin yleisellä tasolla omiin kokemuksiini perustuen.

Voisin kirjoittaa tästä vaikka miten pitkään, mutta kello käy ja Sulolla on tapaaminen, siis matkaan.....

Sulon aamutoimet

Eilen kävimme päivällä kauppakeskusessa kaksissa miehin täydentämässä jääkaappini sisältöä. Esittelin Sulolle parkkihallin autonpesupaikan ääniä, puhuvan hissin, ohikulkevaa ihmisvilinää Sulo katseli myös kiinnostuneena.
Helteisen päivän päätteeksi vielä kylästelimme Iippa-kasvattajan luona luona.
Sulo on sopeutunut hyvin ympäristön vaihdokseen, pienet rutiinit tuovat ryhtiä päivän kulkuun. Sulo toi mukanaan Nallukan, jota se ulkoiluttaa ja jolle esittelee pentuaikojensa kotia.
Jotain samankaltaisuutta Mr.Beanin kanssa : ) 

Sulo esittelee Nallukalle yrttiruukkua....

....kukkapenkkiä....

.... sisälle...

...ja nokosille!

Sulo juurillaan

Taivaanrannalla vietetään jälleen koirallista elämää.

 Sulo-Pfifferling Goldwäscher jätti perheensä kotiin Ouluun ja lähti lomailemaanTaivaanrannalle. Mukaansa Sulo pakkasi vain eväät ja tärkeimmät yöpymiseen tarvittavat tavarat.

Tämä on Sulon ensimmäinen vierailu Taivaanrannalla oman perheensä luo muuttamisen jälkeen.  Hiukan kahdeksankuista nuorukaista jännitti uusi paikka, minuthan se kyllä muistaa, olemme tapailleet muutaman kerran talven ja kevään kuluessa.

Se ei ensialkuun muistanut vauva-aikojensa kotia, mutta alkujännityksen lauettua sille selvästi tuli ahaa-elämyksiä. Koiran nenä on ihmeellinen kapistus!

Iltamme sujui leppoisasti, teimme pari ympäristökartoitusta lähimaastossa ja katselimme elokuvaa televisiosta ennen nukkumaan menoa.

Sijasin Sulolle vuoteen makuuhuoneeseen vakiintuneelle koiravieraspaikalle : )

Alkuyön se nukkui viileällä lattialla, jossain vaiheessa se hyppäsi sänkyyn ja tarkisti joko mie nukun, hyppäsi takaisin lattialle ja asettui nallensa viereen nukkumaan.

Juolavehnää ja ohdakkeita

Toukokuun viljelykset kaipaavat kipeästi kitkemistä, mansikan taimet voivat hyvin vaikka ovatkin juolavehnän ja ohdakkeiden ympäröiminä. Kiitos mansikkakankaan.

Peruna on ehtinyt jo kukkaan. Kannatti esikasvattaa niitä maitopurkissa. Laitoimme myös pelkästään idätettyjä pottuja kasvamaan ja ne olivat selvästi jäljessä kasvussaan.
Lannoitus ei taida olla kohdallaan, lehdissä ei ole rehevä vihreä väri. Pitänee antaa niille jotakin lisälannosta.

Kitkemiseen kului useita tunteja, juolavehnä on tiukasti maassa kiinni juurineen. Toisaalta siitä saa hyvän otteen kun se on ehtinyt kasvaa pitkäksi. Samoin ohdakkeesta, mutta se irtoaa helposti. Pitää olla vain paksut hanskat kädessä, se on piikikäs veijari.

Oli niin kuuma etteivät itikatkaan kiusanneet, muutaman paarman pureman kuitenkin sain.

Takajalkani ei pitänyt tuntien kumartelemisesta, kävellessäni taapersin kahtaalle kuin ankkamuori, mutta toisaalta ruumiin rääkkääminen oikealla työllä tuntuu mukavalta.



Kotimatkalla päätin poiketa kuopuksen luona rupattelemassa satotoiveista.
Kuopus oli saanut päälakeensa runsaasti vuotavan haavan, jota miesten tapaan vähätteli, ja jonka äiti välttämättä halusi nähdä. Ei ollut ihan pikkunaarmu! Suihkuttelin kuivunutta verta hiuksista ja puhdistin haavan desinfioinitaineella. Jutellessamme seurasin miehen vointia ja puheita; ihan järkeviä se jutteli : )

Pyöräillen

Olen pyöräillyt tänä kesänä enemmän kuin viime vuosina yhteensä. Voisin sanoa melkein hurahtaneeni siihen.
On mukavaa nollata aivot ja antaa nenän näyttää suunta. Ja kas kummaa; oma rakas Rovaniemeni tarjoaa uusia näkymiä eteeni!
Ajelin pyörätietä nelostien vierellä ja pysähdyin Kuolajoen levikkeellle. Yleensä ajan siitä autolla ohi sivuilleni vilkuilematta, kohde on liian lähellä kotia ollakseen kiinnostava, siis autoillessa.
Juuri siitä missä alkaa kaide erkani puiset raput alas penkalta, hiukan arveluttavan näköiset ja rapistuneet. Pensaikko peitti näkymän eteenpäin, joten päätin katsastaa hiukan pitemmälle. Portaiden juurelta löytyi pitkospuut ja lähdin niitä seuraamaan.

Pienen matkan käveltyäni puiden seasta häämötti rakennelmia jotka osottautuivat  laavuksi.
Pitkospuut olivat osin kasvillisuuden peitossa ja samaa kieltä kertoi laavukin. Se vaikutti hylätyltä ja puuvajan nurkka oli romahtanut joko lumen tai nuorison toimesta.

Tuoreita jälkiä tulistelusta oli joten aivan hylätty paikka ei ole. Viimeiset kävijät ovat olleet asiallisia käyttäjiä, paikalla ei ollut roskia eikä tyhjiä olutpulloja tai tölkkejä, ei edes korkkeja.

Laavulta pois kävellessäni eteeni aukeni rehevä pensasto molemmin puolin pitkoksia. Punaista viinimarjaahan se!

Hieno ajatus tehdä levikkeelle mahdollisuus matkailijoitten virkistyä laavulla ja paikkakuntalaistenkin autoilla paikalle ilman pysäköintiongelmia.

Laavulle pääsee myös lastenvaunuilla ja pyörätuolilla.

Kesän rehevyyttä

Kesä on edennyt jo heinäkuuhun, varhaiset kukkijat lopettelevat kukintaansa ja keskikesän lajit vuorostaan nousevaat ilahduttamaan.  Kasvun kannalta säät ovat olleet ihanteelliset, tarpeeksi lämmintä ja sopivasti sateita

Hyötykasvikokeiluni on myös onnistunut mukavasti, kaalit rehottavat voimakkaina ja persiljakin viihtyy erinomaisen hyvin ruukussaan. Ämpärissä olevat kaksi puikulapottua työntävät vartta enemmän kuin tarpeeksi. Laitoin istutusvaiheessa kanankakkaa, siinä on nähtävästi liikaa typpeä perunalle, maanpäällinen osa rehottaa. Se alottelee jo kukintaa, jospa sinne mullan sisään kuitenkin kehittyisi parinkaan keiton verran iki-ihania Lapin Puikuloita!
Kukkapenkkiä kastellessani tein hauskan havainnon; yksi perunan varsi työntyi sulassa sovussa peurankellojen seasta! Myyrä varmaan teki omia viljelykokeilujaan keväällä joilloin maitopurkkiperunat olivat takapihalla esikasvatuksessa. Eilen lueskellessani takapihalla näin kaksi myyrää juoksemassa kiireenvilkkaa pitkin seinänviertä naapuripihan puolelle.
Porkkanat ovat myös hyvin kasvussa. Tosin en ole niitä koskaan ennen kasvattanut, en siis tiedä minkäkokoisia niiden pitäisi olla heinäkuun alussa, mutta virkeiltä ne näyttävät.

Juhannuksena junassa

VR kuljetti minut makuuasennossa Hämeenlinnaan ja takaisin, helppoa ja sujuvaa matkustusta. Oman auton käyttö ei ole järkevää näin pikavierailulla, varsinkaan yksin matkustaen. Ja mukavaa on myös että sukulaiseni ovat asettuneet asumaan rautateitten varsille : )
Serkkuni kuopus pääsi ripille ja sitä kävin juhlimassa.
Juhlaa seuraavan päivän vietimme serkkuni kanssa laatuaikaa menneitä vuosikymmeniä läpikäyden, tapasimme  sukulaisia ja ystäviä, kerrottavaa riitti puolin ja toisin.Yhteisiä isovanhempiamme sekä omia vanhempiamme  muistelimme heidän haudoillaan.

Hämeenlinna on kaunis kesäkaupunki ja siellä olisi paljon mielenkiintoista katseltavaa, mutta koska halusin jälleen  pian VR:n kuljetettavaksi kävimme vain Aulangolla.

Nämä kuvat ovat näköalatornin tasanteelta otettuja.
Rautakaiteen luota alas katsoen on huima pudotus, kameran rannelenkki on syytä pitää huolellisesti ranteeseen pujotettuna.

Sisältörikkaan päivän päätteeksi serkkuni saatteli minut junalle. Serkkuni on loukannut varpaansa ja minulla on myös vaivaa jalassa, joten onnuimme molemmat stereona samaa jalkaa   tasatahtiin kävellessämme asemalaiturilla!

Hupaisa näky vaikkapa pilapiirtäjälle, ja kyllä se nauratti meitä itseämmekin!