Nukkujat

Sunnuntaiaamun unelias rauha vallitsee Taivaanrannalla, emokin nukkuu tanakasti boksissaan aamutoimiensa jälkeen.



Pennut katselevat koiranuniansa äännähdellen ja värähdellen, toistensa lämmöstä nauttien.        
Niille alkaa muotoutua persoonallisia ääniä ja tapoja jo näinkin varhain. Ykköspoika laulaa univirttä, se kuulostaa suunnilleen samalta kuin ihmisvauva ääntelisi tutti suussa.
Kakkostytöllä on hurmaava kurluttava ääntely valveilla ollessaan. Sitä kuunnellessani ilo pulppuaa syvältä sisältäni ja  kaikki maailman huolet unohtuvat!
Ykköstyttö on pieni liukas liikkuja, joka on porukan pienin mutta ehtivin! Se oli jo syntyessään emon nisällä hädintuskin kalvoista selvittyään : )
Kakkospoika on rauhallinen ja tyytyväisen oloinen, jotenkin se minusta muistuttaa emoaan  luonteeltaan, joka on ystävällinen ja täydellisen luottavainen hoitajaansa kohtaan.
Sanomalehti-WC on jo ollut koekäytössä, kakkostyttö illalla oli takaraajat levällään suorittamassa asiaansa lehdelle.

Iipan innovaatio

Pennut ovat nyt tasan kaksiviikkoisia ja ovat saaneet "jatkettavan sängyn" niinkuin lapset ainakin kasvaessaan.

Verkkoelementit on vuorattu pahvilla etteivät pennut voi kiivetessään repiä kynsiään tai työntää päätään verkon silmästä. Siniset laatikot ovat se jatko-osa, niitä siirretään sitä mukaa kun pennut tarvitsevat enemmän tilaa. Keskellä on pahviportti, josta Tiitu pääsee hoitamaan pentujaan.  Makuualustan ja portin välissä on sanomalehti-WC  jota ei kuvassa näy.         

Nukuin ensimmäisen yön pitkästä aikaa omassa sängyssäni ja myös Tiitu yöpyi boksissaan, joka sekin on makuuhuoneessa. Sieltä se oli käynyt hoitamassa pentujaan, koskapa en kertaakaan herännyt yöllä.

Kaunista pakkasaamua emme halunneet viettää sisällä vaan lähdimme metsään lenkille asianmukaisesti vaatetettuina. Tiitulla on nisiensä suojana keinoturkis, Iidalta peritty "tissiliivi", mutta häveliäisyys estää julkisen alusasun esittelyn.

 Kun Iida sai pentuja v.-99 oli vuosisadan pakkastalvi, -42 ei ollut harvinaista ja Iidan piti siitä huolimatta päästä ulos tarpeilleen. Imettävän koiran nisät ovat pakkaselle arat, joten tein Iidalle paksusta keinoturkiksesta hiukan muotoilemalla koko mahan peittävän suojuksen, josta jalat tulee läpi ja näin se pysyy siellä missä sen kuuluukin suojata! Kaunis se ei ole, mutta toimii.

Ykköspojan yllätys

Aamut ovat pimeitä ja minulla unta riittäisi pitkälle, aina päivän valkenemiseen saakka. Heräämiseni onkin kiinni Tiitun rakon paineesta, joka on melko joustava.
Sikeän uneni katkaisi outo konsertti pentulaatikosta, siinä oli sekaisin kiukkua ja kutsua. Nousin tutkimaan syytä mokomaan poikkeustilaan. Olipa naurussani pitelemistä kun näin ykköspojan tyytyväisenä imemässä lattialla istuvan emonsa nisää ja sisarukset närkästyneinä metelöimässsä pentulaatikossa.

Pentujen silmät ja korvat ovat syntyessään ummessa, ne suunnistavat hajuaistinsa perusteella emon nisälle. Pennut nukkuvat nyt jo pitkiä aikoja ilman Tiitua pentulaatikossa ja jostain ihmeellisestä syystä emo tietää milloin on aika mennä ruokkimaan katrasta.

Kuvassa pojat ylempänä, ykkönen vasemmalla. Tytöt alempana, kakkonen vasemmalla ja ykkönen alinna.



Tiitu käy pentulaatikon ulkopuolelta tarkistamassa että kaikki on hyvin ja palaa lattiatyynyllensä lepäämään. Tällainen tarkistusreissu ja emon haju on varmaan saanut ykköspojan kiipeämään sisaruksiaan astinlautana käyttäen yli laidan.
Ykköspoika on number one joka asiassa; se syntyi ensimmäisenä, se on suurin pennuista syntymäpainoltaan ja on pitänyt etumatkansa, se on myös vaativin nisällä ja nyt myös ensimmäisenä tullut pois pentulaatikosta.
Mielenkiinnolla odotan jatkoa, onko kaikki kiinni vain kenties mahdollisesta sisaruksiaan aikaisemmasta hedelmöttymisestä vaiko johtajan luonteesta.
Oli miten oli, jokatapauksessa vahva pentu.

Tiitu-rouva

Pentuja on kuvattu runsaasti ja niitten kehitystä seurattu tiiviisti, Tiitu-emo on jäänyt viimepäivinä sivuosaan.
Tiitu oli jo alkuvuodesta luonani puolitoista kuukautta jolloin sain tutustua sen persoonallisuuteen. Tiitu on hyvin ystävällinen ja älykäs kääpiösnautseri. Se luottaa ihmiseen täydellisesti ja siksi sitä on äärettömän helppo käsitellä. Tähän pyrimme myös pentujen suhteen.
Tiitu on myös vilkas koira ja osaa viihdyttää itseään ja yleisöään omatoimisesti, se suorastaan nauttii esiintymisestä. Sillä on tapana leikkiä kahdella tai kolmella lelulla yhtä aikaa.
Kuvasin talvella Tiitun pallo-kassileikkiä, jonka se keksi ihan itse.
 Minulla on  kauppakassi lähtövalmiina avoinna keittiön nurkkauksessa, Tiitun mielestä oivallinen pallon säilytyspaikka.
Alla olevasta linkistä pääset katsomaan miten Tiitu onnistui pallon säilömisessä.......

http://www.youtube.com/watch?v=i7kaJ3XAk0c

Ensimmäinen viikko takana

Pennut ovat nyt tasan viikon ikäisiä.
Päivät rutinoituvat ja pennut kasvavat vauhdilla ja tasaisesti.

Perjantai on lakananvaihtopäivä pennuillakin. Evakuoin ne pesuvatiin vaihdon ajaksi, siellä ne pysyvät tyytyväisinä toistensa lämmössä.
Tiitua tuntuu huolettavan ettei vain yhtään pentua heitetä pesukoneeseen pyykin mukana!

Yritin videoida pentuja, mutta luovutin, ne vain syövät ja nukkuvat. Olisi tullut tosi tylsä video!
Ne liikkuvat kyllä jo mukavasti, mutta nyt oli sitten päiväunien aika. Eilen suurin pennuista kulki pentulaatikon reunoja tutkiskelemassa ja toinen kiersi läjässä nukkuvat sisaruksensa ympäri ennenkuin löysi mieleisensä nukkumapaikan.

Pentulaatikon reunalla

Pennuilla on elämänsä viides vuorokausi kulumassa, poskissa ja tassuissa ovat värimerkit jo selvästi kehittyneet.
Tämä pentu on heti synnyttyään Kaunottareksi kutsumani.

Korostan edelleen etten ole pätevä arvoimaan koirien ulkonäköä missään ikävaiheessa. 
Tekee mieli silti vertailla edes hiukan, ehkä siinä oma "koirasilmä" kehittyy, etenkin jos joku minua pätevämpi arvioi kannanottoani.
Tästä ylempänä olevasta pennusta sanoisin että onpa isänsä pää!
Näen tässä pennussa monta sukupolvea Goldwäschereitä aina Juusoon asti.
Alempana oleva pentu perinnee isänsä karvanlaadun, joka on poikkeuksellisen karkea.




Todellakin viides vuorokausi pitkällä kulumassa ja tietynlainen rytmi ja rutiini alkaa löytyä niin Tiitulle kuin minullekin.
Hyvä lukijani, kaikesta koirakokemuksesta huolimatta olen ensikertalainen tässä laajuudessa pentujen ja emon hoidossa. Synnytyshän sujui kuin itsestään; emo oli hyvävoimainen ja kätilö kokenut, mikäs minun oli ollessa. Lisäksi kaikki tapahtui kasvattajan kotona.
Maanantaista alkoi varsinaisesti minun hoitovastuuni, joka sekin vielä kasvattajan kotona. Vahdinvaihto tapahtui lennossa  aiemmin sovitussa järjestyksessä Iipan lähtiessä töihinsä.
Illallahan koko katras muutti Taivaanrannalle ja minua odotti katkonainen yö. Ei emon tai pentujen vuoksi vaan koska halusin tarkistaa onko kaikki kunnossa pentulaatikossa!
Vielä eilisen päivän istuin pentulaatikon vieressä vahtimassa.  Poistuimme Tiitun kanssa ulos vain "tyhjennykselle" tiuhaan tahtiin, koska ruokaa ja juomista piti tankata runsaasti.
Onneksi on kasvattajan 24h tuki ja Tiitu-rouva hyvin tuttu koira, se palasi Taivaanrannalle kuin kotiinsa.

Tämä päivä tuntuu olevan eri planeetalta,   emo nukkuu pentulaatikossa umpiunessa ja pennut imevät tahtiinsa, mie vain istun ja nautin!

Pentulaatikossa kuhisee

Kasvattaja-Iipan lausahdusta lainatakseni: synnyttäjä kotiutetaan synnytyslaitokselta kolmantena vuorokautena : )

 Tiitu-emo saapui eilen illalla pentuineen Taivaanrannalle. Iippa ja Varpu lastasivat emon ja pennut sekä pentulaatikon tykötarpeineen autoon ja pienten ensimmäinen automatka saattoi alkaa. Pennut matkasivat pyyhkein vuoratussa vasussa , Tiitu ja Iippa istuivat vieressä takapenkillä kuin arvomatkustajat ainakin, Varpu toimi kuljettajana.
Pentulaatikko pantiin olohuoneeseen ja Tiitun hyväksyttyä järjestelyt saattoi pentujen ruokailu alkaa.


Tässä linkki Varpun kuvaamaan pentuvideoon:
http://www.youtube.com/watch?v=MZSg8MTG6XQ

Tyyntä Taivaanrannalla

Tänään minulla on välipäivä pentuprojektissa, ajatukset kuitenkin liihottelevat sinne tänne menneessä ja tulevassa.
Sunnuntai on vielä nykyäänkin minulle lepopäivä, josta nautin eritavalla kuin muusta kiireettömästä elämästäni. Siihen kuuluu musiikkitoimittajien tekemiä radio-ohjelmia ja saunominen aamulla pitkän kaavan mukaan .

Koiramaiset ajatukset saavat  tulla ja mennä mielensä mukaan. Saunan lämmössä lekotellessani muistelin elämäni merkityksellisiä koiria. Yksi niistä on SA Oex, josta kerroin lyhyesti Juuson tarinassa.
Oex oli "koulukiusattu" nuoruudessaan ja siksi taiten käsiteltävä, mutta täydellisen tervepäinen koira. Tarhalla saattui kaksi tapausta, jossa Oex olisi voinut raadella minut, mutta sen sisäänrakennettu esto toimi.

Tehtäväni oli ylläpitää koirien koulutusta (paitsi suojelua) ja kuntoa. Talvella lenkitin niitä suksilla ja vetovaljailla, koiran ja hiihtäjän välissä joustava naru. Tapahtui aikaan, jolloin vain miehillä oli pääsy puolustusvoimiin eikä naisille sopivan kokoisia varusteita ollut. Sain varusteikseni nelikakkoset huopakumisaappaat ja pitkät maastosukset. Ne olivat minulle ylimitoitettuja eivätkä sallineet kaikkien hiihtotaitojeni loistavan.
Oex veti ja minä hiihdin sujuvasti kunnes tultiin kurviin ja vauhtia oli liikaa. Jalan ja saappaan välissä oli klappia enkä saanut suksia ohjatuksi koiran sivulle vaan kaaduin sen päälle.
Mukana hiihtänyt värvätty kertoi, että suuttunut Oex oli loksautellut hampaitaan maassa maatessani niskani yllä!

Toinen tapaus sattui, kun Oex pääsi verivihollisensa kanssa tappelemaan. Siinä purtiin tappomielessä eikä väliin ollut menemistä ennenkuin sain paikalle värvätyn ja onnistuimme saamaan koiria takajaloista kiinni. Minulle sattui Oex. Nostimme koirien  takajalat ilmaan ja odotimme niiden korjaavan puruotettaan, jolloin saimme ne vedettyä erilleen. Kun toinen tappelupukari oli saatu häkkiinsä päästin tyhmyyttäni Oexin irti jolloin se kääntyi minua vastaan ja nappasi kiinni ranteestani. Mutta vain etuhampaillaan ja päästi komennolla irti !
Vain pieni arpi jäi siitä muistoksi.

Huomenna tapaamme jälleen Tiitu-rouvan kanssa ja hoidamme yhdessä antaumuksella pentuja.
Niissä on yksi joka sai heti syntyessään erityisen huomioni, kutsun sitä Kaunottareksi vaikken ole pätevä arvioimaan koirien ulkonäköä. Tärkeintä kuitenkin koirissa on terveys ja luonne, tässä järjestyksessä.

Nuoriherra Goldwäscher

Olen tässä muutaman tunnin ikäinen hyvällä ruokahalulla varustettu tomera kääpiösnautseri. Syntyessäni olin pentueen ensimmäinen ja suurin kooltani. Potkin  pontevasti jo emoni mahassa pitäen pentuesisaruksenikin hereillä ja samaa jatkoin heti maailmaan synnyttyäni. Jalkani lähes kannattavat minua ja mikä kannatuksesta jää uupumaan sen korvaan mahallani. Ja eikun eteenpäin kohti uljasta tulevaisuutta!

Tuumailua äidinkielestä

Pikkurouva kasvattaa vielä lastiaan ennen purkua (sanoo autonkuljettaja evp) ja siihen meidän on tyytyminen. Tyytykäämme siihen tietoisina että se on pentujen parhaaksi.

Odotellessani voisin syventyä hetkeksi rakkaaseen äidinkieleemme. Kuten "Kirjastossa lainattua"-osiossa mainitsin pidän sanaleikeistä. Varsinkin mikäli niihin sisältyy paradoksi, kuten:  jos vanhempasi eivät pystyneet saamaan lapsia, on hyvin todennäköistä, ettet sinäkään saa.
Toinen mielenkiintoni kohde on murteet, erityisesti länsikairassa puhuttu. Sen armoitettu taitaja on Oiva Arvola, jonka Lapin saagat ovat herkullista kuunneltavaa!
Tai  meän kieli, jota vielä käytetään Tornionjokilaaksossa. Jos kiinnostuit siitä klikkaappa huviksesi tätä linkkiä http://www.pajala.se/mun/pajala/www.nsf/Finnish/826D8D3333C0FB59C1256FCB002FB1B1

Ärtymystä aiheuttaa kielen köyhtyminen, radion napsautan kiinni varsin usein musiikin vuoksi. Suuri osa sanoituksista perustuu lauseen tai kahden hokemaan ja kun niitä vielä hoetaan huutaen kärtykäyräni sietoraja ylittyy!
Siksipä olenkin iloisesti yllättynyt tänäaamuna radiossa soineesta Hanna Pakarisen kappaleesta Miehet.
Se kutkuttaa nauruhermojani erilaisuudellaan vaikkei sitä ole tehty huumorimielessä, oletan.
Parturi-autonkuljettajalle tuttua tekstiä!