Jälkipuintia

En ole poliittisesti valveutuneimpia kansalaisia mikä ei tarkoita etteikö minulla silti olisi mielipiteitä.
Tärkeimpiä seikkoja itselleni on teoista ja puheista vastuunkantaminen, olkoon sitten kyse yksittäisestä kansalaisesta tai suuremmasta ryhmästä.

Eduskuntavaalit ovat nyt takanapäin ja kansa on sanansa sanonut. Tyytymättömyys vallitsevaan politiikkaan on selvästi tullut ilmi vaalien tuloksessa. EU ja sen mukanaan tuomat velvoitteet ovat puhuttaneet ihmisiä viimeiset kymmenen vuotta. Puolet kansasta oli vastaan liittymistä Eu:hun ja samaa mieltä ovat näköjään vieläkin.
Eikä EU ole ainoa tyytymättömyyden aihe. Voiko kansa äänestää väärin?
Kahtiajakautumista on ollut Suomen historiassa ennenkin ja seuraukset olivat veriset. Rajan takaa tuleva uhka yhdisti kuitenkin erimieliset samaan rintamaan. Silloin päämäärä oli selkeä; itsenäisyys. Entä nyt?

Mutta se vastuu.
Olisitko valmis maksamaan luottolaskuni, jos en osaisi elää suu säkkiä myöten?  Enpä usko montaakaan halukasta löytyvän. Sitä meiltä kuitenkin nyt odotetaan.

PS. Ostettiinkohan ne torkkupeitot edustajille velkarahalla...

Ansiosidonnainen

" Rakennushommat tunturissa loppuvat jälleen kerran, ja ansiosidonnaiselle joutunut Asko siirtyy Morottajan Teboilin baariin, tuttuun äijäporukkaan. Ilta jatkuu Safari-pubissa, ja ennen kuin Asko huomaakaan, ryyppyputki on hyvässä vauhdissa."

Kirjastosta poimin mukaani tämän pienoisromaanin, jonka kirjoittajan nimi oli tuttu, mutta jonka teoksia en muista lukeneeni aikaisemmin.
Kirja kuvaa paikallisia ilmiöitä pätkätöistä, salametsästyksestä ja laintulkinnasta aina itäprostituutioon saakka.
Kolikolla on kaksi puolta, ja kirjan kirjoittaja tuntee kolikon molemmat puolet nykyisenä inarilaisena ja entisenä lappilaisena poliisina. Siksipä hän osaakin kuvata lappilaisten tuntoja ja tapoja, asettumatta puolesta tai vastaan. Lukija saa valita oman kantansa.

Sain itse aikoinaan varuskunnassa huoltoauton kuljettajana toimiessani  opetuksen ymmärtämättömästä arvostelusta sillä kertaa raittiina olevalta alkoholistilta . Olimme työn lomassa kahvitauolla sotilaskodissa ja tokaisin jotakin ajattelematonta elämänmenosta, johon Pitkä-Tane vastasi :"Voi Laura, sie et tiiä seikkatekijöitä!"
Tämän opetuksen tulen muistamaan ikuisesti.

Pohjoisesta puheesta

Kun mie olin menosa sinne Wilijamiin minun vieressä käveli fiini frouva ja sano että menhän kuuntelemmaan ossaako se Mikkola panna H:n oikihaan paikkaan.
 Siitä hoon paikasta on peistä taitettu eikä yksimielisyyteen ole päästy. Se  kun on siitä kiinni mistäpäin Lappia puhuja on pois. Se tuo oma kielikorva kehittyy ympäristön kautta ja omaan suuhun sopiva murre tulee luontojaan. Lapin Kansa julkaisi aikoinaan pakinasarjaa Murthela. Kirjoittajaa en muista varmasti (oliskhan ollu Tiera). Sitä tuli lueskeltua ohimennen, valitettavasti. Nyt se kiinnostaisi enemmänkin.
Takavuosina närkästykseni herätti pari Kalliala-Petelius Luosto-jutuillaan. Muka lappalaisina esiintyivät. Pohjanoteeraus TV-viihteelle. Eivät vaivautuneet ajattelemaan nokkaansa pitemmälle.
Järkeä ja viihdettä ei helposti panna samaan nippuun. Älykkäästi toteutettu viihde viihdyttää  eikä loukkaa mitään kansanosaa.

Pohjoista puhetta

Itseäni toistaen olen äärimmäisen viehättynyt länsirajan murteista ja Ylitorniolle minulla on muutenkin kytköksiä.
Niinpä sunnuntaipäivän ratoksi päätin lähteä kulttuuritalo Wiljamiin nauttimaan Ylitorniolais-syntyisen Liksomin teksteistä Mikkolan tulkitsemina.
Salintäysi yleisö piti kuulemastaan, mutta puoliaikaan mennessä en ollut lämmennyt esitykselle. Minun mielestäni siinä oli ylinäyttelemisen makua vaikka teksti kyllä vaatikin vahvaa tulkintaa.
Puoliajan jälkeen vuorossa oli naismonologeja. Ja minä olin myyty! Että miespuolinen ihminen voikin esiintyä niin uskottavasti naisena !

Tarinoissa oli sekä hulvattoman hauskoja että myös herkkiä tulkintoja ajankohtaisistakin ilmiöistä ja uuteen monologiin johdatti aiheeseen liittyvä musiikki. Jokainen monologi sai myös teemaan sopivan asun, punaisia korkokenkiä unohtamatta.

Itselleni ennestään tuntematon Mikkola on ohjelmalehtisen mukaan näyttelijä-ohjaaja, sodankyläläislähtöinen, nykyisin Kuhmossa vaikuttava kulttuurisihteeri.
Lainaan tähän vielä ohjelmalehtistä:" Vuosi 2011 on Topin ja Rosan yhteinen 20-vuotisjuhlavuosi. Riemukkaasta naurusta hiljaiseen koskettavuuteen kuljettavat monologit ovat tavoittaneet tähän mennessä jo yli 95000 katsojaa ja esityskertoja on ollut lähes 1500".

Sulo poseeraa

Saanko esitellä :  Sulo


Goldwäscher Pfifferling s.22.10.2010

Sulo-poika parturissa

Aika kuluu ja pennut kasvavat ja kasvattavat turkkiaan kunnes tulee ensimmäisen täystrimmin aika.

Sulo päätti jättää taakseen pentuajan, koululaisena se tarvitsee ylleeen sopivan kostyymin.
 Miehen elkeitä jalan nostoineen on harrastettu ja miehekkäästi se käyttäytyi trimmaajan pöydälläkin.

Ohhohh.....!

Iskääää.....tuu hakeen !

Kaktuksen uusi elämä

Viherpeukalo en ole enkä sellaiseksi tule, mutta huonekasvien kukinta ilahduttaa varsinkin talviseen aikaan.
Tämä kaktusriepu kitui henkihieverissään pienessä purkissaan, jossa se pienokaisena kotiini saapui. En sitä tahallani kiduttanut, minulle vaan on iskostunut mieleen kaktusten viihtyvän karuissa oloissa. Ja että liialla hoidolla tapetaan enemmän kasveja kuin hoitamattomuudella.

Kukkiakin se reppana on yrittänyt, mutta joutunut luovuttamaan sopimattomien olosuhteitten vuoksi. Kunnes, kiitos Ninan kotimiestarpeen ja tuimien pakkasten, se päätti vielä kerran yrittää.
Se oli tehnyt komeita nuppuja poissaoloni aikana, mutta nuput juroivat viikosta toiseen eivätkä kehittyneet kukkaloistoon. Päätin tehdä sille palveluksen jonka se joko hyväksyy tai ei. Vaihdoin sen uuteen multaan ja suurempaan ruukkuun. Ynnä lannoitin orkidealannoksella.
Kaktukseni kiitti kehittämällä nuppunsa valmiiksi kukiksi ja työntämällä uusia nuppuja seurattavakseni!

Kielestä kirvonnutta

Äidinkieli on itseilmaisun väline ihmisille. Se opitaan elämän ensimmäisinä vuosina ja se toimii automaattisesti muuttaen ajatukset sanoiksi.
 Kyky oppia matkimalla vaimenee aikuisuuteen mennessä kertoi kielten opettajani kansalaisopistossa. Aikuisena joutuu tekemään enemmän työtä oppiakseen jotain aivan uutta, mutta kiinnostus aiheeseen auttaa siinä. Tämän olen saanut omakohtaisesti todeksi kokea.

Kiinnostukseni kieleen ei kohdistu niinkään vieraisiin kieliin vaan äidinkielen käyttöön ja sen kehitykseen. Puhutun kielen ymmärtämiseen vaikuttaa puheen rytmi ja sanojen painotus, joka suomenkielessä on laskeva. Siksi kuulostaakin oudolta varsinkin nuorison käyttämä nouseva intonaatio. Arvelen sen johtuvan varhaisesta ja runsaasta englannninkielen puhumisesta. Mikä sinänsa on hyvä asia.

Nuorison käyttöön ilmestyy myös uusia sanontoja, jotka leviävät nopeasti yleiseen käyttöön. Joku ruoka voi olla  sikahyvää ilman, että sillä on mitään tekemistä sian kanssa. Tai musiikki on sairaan hienoa, mielettömän upeaa.
Tai kuka-sana korvataan sanalla ketä ja sanojen taivutuksetkin unohtuvat.
Entä miltä kuulostaa: mä haen mun takkini?

Toimittajille puhetaito on tärkeä työkalu, eikä sujuvasta sanankäytöstä ole haittaa papille enempää kuin poliitikollekaan. Jälkimmäinen tosin voi  heittää lapsen pois pesuveden mukana.
Lapin Radiossa on muutama toimittaja, joilla on sana hallussaan ja jotka  käyttävät paikallisia ilmauksia rääkkäämättä äidinkieltämme. Hyvä Lapin Radio!

Sosiaalinen media

Television teema-illassa käsiteltiin sosiaalista mediaa. Keskustelijoina oli toimittajia, yrittäjiä, suurten yritysten työntekijöitä, tietoturvan ammattilainen, euroviisukarsinnan voittaja ja juontajapari tietenkin.
Mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Kiinnostava ohjelma sinänsä, en kuitenkaan ota kantaa tuon ohjelman sisältöön, vaan ajatuksia herätti oma netin käyttöni. Olen sitä ikäpolvea jolle pankin tiski oli tuttu ja ainoa asiointipaikka raha-asioissa. Poliisia, pappia ja lääkäriä puhuteltiin "lakki kourassa". Nykyisin virkakuntaa voi puhutella hiirellä ja herranpelkokin on historiaa.
Hiirikäteni on vuosien saatossa harjaantunut ja surffailu netissä on luonteva tapa etsiä tietoa tai viihdykettä.

Facebookia käytin muutaman kuukauden, kunnes huomasin ettei se toimi sen kummemmin kuin elävä elämäkään. Tai nimen omaan toimii kuten elävä elämä, tärkeää on olla esillä, sanottavalla ei niin väliä. Ihminen ei muuksi muutu, netissäkään.
Toki tunnustan facebookin, twitterin yms. nopeuden ja tehokkuuden tiedon levittäjänä. Niitä tiedon murusia odotellessani kuitenkin turhauduin ja hyppäsin kelkasta.
Toinen netissä kokeilemani sosiaalinen kanssakäyminen on ollut chattailu. Olen tavannut sekä hauskoja että myös keskustelutaitoisia tyyppejä chatissa. Häirikköjäkin mahtuu mukaan, mutta suurin osa on aivan tavallisia ihmisiä iloineen ja murheineen. Siellä on syntynyt vuosia kestäneitä ystävyyksiä, tapaamisiakin on järjestetty,  jopa pari avioliittoakin tiedän nettituttavuuksien välillä solmitun.  Mutta aikansa sitäkin.
Skype puolestaan on järkevä ja mukava tapa pitää yllä yhteyksiä ja mahdollistaa puhelut pelkän netin hinnalla ympäri maapallon. Harva kuitenkaan tuttavistani käyttää sitä, kännykkä on pitänyt pintansa kommunikointivälineenä.

Tämä blogin kirjoittelu on uusin nettiharrastukseni. En ole asettanut tälle tavotteita, tämä saa elää omaa elämäänsä ja muotoutua kulloistenkin mietteitteni tai aktiviteettieni mukaan. Tosin alottaessani en uskonut tästä tulevan niin koirapainotteinen kuin miksi se on osottautunut.
Voisiko sanoa että siitä puhe mistä puute. Tai sydämen kyllyydestä jne. Kummin vain, ja uskoisin lukijoistanikin suurimman osan olevan koirista kiinnostuneita päätellen tilastotietojen lukijapiikeistä koirajuttunen jälkeen.
Yksinpuheluahan tämä kirjoittelu on, mutta luen myös itsekin mielelläni sen kummemmin kommentoimatta  toisten kirjoittamia blogeja. Kiinnostavista bloggaajista tulee ikäänkuin tuttavia, lienee sama ilmiö kuin TV-sarjojen seuraaminen, kurkkaanpa....                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              

Pentutreffit

Pentutapaaminen sovittiin pidettäväksi Vilman kotona, jossa on 4 eri-ikäistä ja näköistä koiraa. Perheitttensä ainokaisena eläville pennuille se on oivallinen tapa tutustua laumana toimimiseen. 

Valitettavasti Nella ei päässyt tapaamiseen, mutta poikkesimme Iipan kanssa sen luona menomatkalla.

Nella on sydämellinen pieni neiti, jolla on tärkeä tehtävä: olla koko perheen yhteinen KOIRA. Sitä virkaansa se hoitaakin antaumuksella. Kuulumisia vaihdettiin ja tuleviakin hiukan sivuttiin...Satu-äiti oli pannut pottukattilan tulelle ja ruokki matkalaiset, mikäpä oli jatkaa tapaamaan toisia pentuja... Kiitos Satu !

Saavuimme Vilman luo ehkä sen kuuluisan akateemisen vartin myöhässä, toiset olivatkin jo paikalla ja ulkoilimme aluksi porukalla, ihmiset ja koirat sekaisin.

Oli ilo tavata pennut ja nähdä miten ne osasivat suhtautua niin vieraisiin koiriin kuin outoihin ihmisiinkin häkeltymättä. Lyhyesti sanottuna: ne hallitsivat koiraetiketin säännöt hyvin.

Matkaa aikuisuuteen on vielä ja työtä tehtäväksi mutta pohja on vahva ja siitä on hyvä ponnistaa.

Ulkoiltuamme menimme sisälle ja siellä monenmoisten koirakiemuroitten jälkeen Vilman Anne-emäntä nosti pöydälle ei koiraa (niinkin voisi äkkiä olettaa) vaan itse tekemänsä upeat voileipäkakut! 

Ne maistuivat ja pienen tivaamisen jälkeen emäntämme paljastuikin ammattilaiseksi : )

Pentujen isäkoiran omistaja Marjaana poikkesi myös paikalla näyttelyreissullaan ja oli hänkin ihastunut näkemäänsä.

Paluumatkalla poikkesimme Iissä Pipsan luona. Pipsa on P-pentujen isäkoiran täyssisko, samasta pentueesta.Kiitämme isäntiämme ja emäntiämme että saimme tulla ja tavata meille niin tärkeitä koiria!

PS. tässä vielä linkki Vilman julkiseen ensiesiintymiseen http://www.youtube.com/watch?v=YuyzUu0tIAQ&feature=mfu_in_order&list=UL